Ilmatieteen laitoksen Sää -sovellus uudistui

1
Janne Yli-Korhonen

Ilmatieteen laitoksen Sää -sovellus uudistui
Ilmatieteen laitoksen uudistettu Sää -sovellus on nyt julkaistu.

Ilmatieteen laitos kertoo, että uutta sovelluksessa on karttaosio ja sen animaatiot, joiden avulla voi seurata esimerkiksi sadealueiden liikettä muutaman tunnin ajalta.

Uutta on myös mahdollisuus valita näkyville käyttäjälle tärkeät säätiedot. Sääsymbolin ja lämpötilan lisäksi näkyville voi laittaa muun muassa tuulen nopeuden ja suunnan, sademäärän ja sateen todennäköisyyden.

Ennusteita ja säähavaintoja voi oman valinnan mukaan katsoa joko kuvaajina tai taulukkomuodossa.

Sovelluksen visuaalinen ilme on uudistunut ja uusi toteutustekniikka mahdollistaa sovelluksen sujuvan käytön eri päätelaitteilla. Sovellus tukee sekä tummaa että vaaleaa tilaa.

Uudistetun sovelluksen myötä Omat havainnot -toiminto lakkautetaan. Syyksi Ilmatieteen laitos ilmoittaa sen vähäisen käytön.

Ilmatieteen laitoksen Sää -sovellus on yksi Suomen suosituimmista sääsovelluksista. Esimerkiksi Google Play -kaupassa sovelluksella on yli miljoona latauskertaa. Sovelluksen saa ladattua Google Playn lisäksi Applen App Storesta ja Huawein AppGallerysta.
MAINOS



Sovellus on edelleen maksuton eikä sisällä mainoksia. Ilmatieteen laitos kertoo, että sovelluksen kehitystä jatketaan ja seuraavaksi on luvassa uudet widgetit eli pienoissovellukset puhelimen kotinäytölle.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi Note 13 (5G) – hinta laskenut -26%

Xiaomi Redmi Note 13 (5G)
147 € CDON
208 € Multitronic
223 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 198 €

Samsung Galaxy M35 – hinta laskenut -22%

Samsung Galaxy M35
215 € CDON
399 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 273 €

Realme 12+ – hinta laskenut -20%

Realme 12+
249 € CDON
369 € Proshop
486 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 311 €

Nothing Phone (3a) Pro – hinta laskenut -18%

Nothing Phone (3a) Pro
399 € Verkkokauppa.com
399 € DNA
489 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 489 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.