Huawein varasuunnitelma: Lypsää 5G-patenteillaan rahaa muilta valmistajilta

1
Petteri Pyyny

Huawein varasuunnitelma: Lypsää 5G-patenteillaan rahaa muilta valmistajilta
Huawein kännykkämyynti on käytännössä törmännyt Yhdysvaltain hallinnon kokoiseen seinään, jonka vuoksi Huawei ei voi käyttää Googlen palveluita kännyköissään. Tämä on väistämättä romauttanut yhtiön puhelinbisneksen, myös kotimaassaan Kiinassa. Nyt yhtiö on päättänyt turvautua muihin tulolähteisiin selviytyäkseen muuttuneesta tilanteesta.

Huawei aikoo pistää rahoiksi omistamillaan 5G-patenteilla ja aikoo lisensoida patenttejaan muiden valmistajien, kuten Applen, käyttöön. Huawein suunnittelmissa on periä 2,5 dollarin eli noin 2,10 euron suuruinen lisenssimaksu kaikista laitteista, jotka käyttävät sen patentteja. Kahden ja puolen dollarin suuruinen lisenssimaksu on sinänsä kohtuullinen: arvioiden mukaan sekä Nokia että Ericsson perivät enemmän laitetta kohti yhtiöiltä, jotka käyttävät niiden 5G-patentteja. Huawei arvioi keräävänsä noin 1,1 miljardin euron lisenssimaksut 5G-valmistajilta vuoden 2021 loppuun mennessä.



Aiemmin Huawei ei ole riidellyt rahasta patenttiensa kanssa, vaan on pitkälti tyytynyt ristiinlisensoimaan patenttejaan muiden yhtiöiden kanssa. Mutta yhtiön kännykkäbisneksen ollessa käytännössä jäissä länsimaissa, on Huawei päättänyt kartuttaa kirstujaan patenttiensa avulla. CNBC:n mukaan yhtiön 5G-patenteista noin 18 prosenttia kuuluu ns. Standard Essential Patent-kategoriaan, eli käytännössä patentteihin, joita ilman 5G-laitteita ei mikään yhtiö voi valmistaa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (1)

teme565
teme565

1

Ihan oikein. Nyt vaan odotellaan, mistä suunnasta aletaan ensimmäisenä itkeä että ei tää ole hauskaa. En yhtään ihmettelisi jos jostain jenkkihallituksen suunnalta tulisi kitinää. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.