Google Maps näyttää nyt myös nopeutesi reaaliajassa – Navigaattoreille ei enää tarvetta?

6
Manu Pitkänen

Google Maps näyttää nyt myös nopeutesi reaaliajassa – Navigaattoreille ei enää tarvetta?
Google Mapsiin on tullut lyhyellä aikavälillä lisää uusia toimintoja, jotka tekevät siitä entistä paremman perinteisen autonavigaattorin korvaajan. Google Maps osaa esimerkiksi jo varoittaa matkan varrella olevista ylinopeuskameroista, minkä lisäksi karttapalvelu osaa kertoa ajoneuvosi nopeuden sekä tiellä voimassa olevan nopeusrajoituksen.

Nopeusrajoitukset tulivat palveluun samaan aikaan nopeuskameroiden kanssa, mutta ajoneuvon reaaliaikaisen nopeuden kertominen on tuore lisäys. Nopeustiedon ilmestymisestä on tehty havaintoja Android Policen mukaan useammassa maassa, muun muassa Suomessa. Ajoneuvon nopeus näkyy tien nopeusrajoituksen vieressä karttanäkymän vasemmassa alakulmassa.

Ajonopeuden saa näytölle kääntämällä katkaisinta valikossa Asetukset > Navigointiasetukset. Mikäli valintaa ei näy siellä, kokeile päivittää Google Maps.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (6)

pentsu
pentsu

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jkij:

Onnittelut.
Esim Heressä ollut aina.

Jep. Google maps on erittäin huono navigaattorina, varsinkin Hereen verrattuna.Toki mapsissa on myös hyvät puolensa mutta autonavigaattoriksi siitä ei ole

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jkij:

Onnittelut.
Esim Heressä ollut aina.


Tom Tomissa, Navicrosessa jne, Googlen kartat on olleet vähän eri tontilla, melkein tuntuu että on tarkoituksella himmattu "navigaattori" ohjelmien ominaisuuksien tuontia. Aseman väärinkäytös syytteiden aikaa taitavat vähän söhiä.

Vastaa
G0lden_Kebab
G0lden_Kebab

4

Ihan vinkkinä jonka voisi lisätä uutiseen: Nuo ominaisuudet (nopeuskamerat ja nopeusnäytöt) puuttuvat iOS versioista kokonaan. Syytä en tiedä.

Vastaa
pentsu
pentsu

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:


melkein tuntuu että on tarkoituksella himmattu "navigaattori" ohjelmien ominaisuuksien tuontia. Aseman väärinkäytös syytteiden aikaa taitavat vähän söhiä.

Nyt meni vähän ohi... Mitä tässä yritetään sanoa?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:


Nyt meni vähän ohi... Mitä tässä yritetään sanoa?


Epäilin että onko nihkeällä autonavigointi ominaisuuksien tuomisella yhteyttä Googlen asemaan markkinoilla. (*

Tosin nyt kun jälleen syytellään, niin niin tuli mieleen että sohitaanko (ärsytetäänkään) tässä.

(*
Herelle muille vastaaville nämä Googlen lisäilyt onvat tiedon keräämisen takia todella ongelmallisia, Here joku on saattanut käyttää ihan "aja vain" tilassa jo sen nopus/varoitus juttujen takia.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.