Huawein kriisi syvenee – Nyt loppuu muistikorttituki

1
Manu Pitkänen

Huawein kriisi syvenee – Nyt loppuu muistikorttituki
Huawein kriisi näyttää syvenevän päivä päivältä, kun uudet toimijat kertovat noudattavansa Yhdysvaltojen asettamaa kauppakieltoa. Liiketoimintasuhteen ovat katkaisseet jo esimerkiksi Google ja ARM. Mukaan ovat lähteneet myös laajalti käytettyjä muistikorttistandardeja kehittävä SD Association sekä langatonta verkkoteknologiaa kehittävä Wi-Fi Alliance.

Yhteistyön päättyminen SD Associationin kanssa tarkoittaa käytännössä sitä, ettei Huawei voi enää lisätä puhelimiinsa virallista tukea esimerkiksi microSD-korteille tai käyttää SD Associationin omistamia brändejä tuotteiden markkinoinnissa. Lisäksi Huaweilla ei ole pääsyä uusien standardien kehitykseen. Nykyisissä puhelimissa voidaan siis jatkossakin käyttää microSD-kortteja, mutta uusien mallien kohdalla tilanne on hieman epäselvä. Huawei voisi turvautua sen omaan Nano Memory Card -standardiin.

Wi-Fi-standardeja kehittävä Wi-Fi Alliance on väliaikaisesti rajoittanut Huawei-suhteitaan. RAM-standardeja kehittävästä JEDECistä Huawei irtaantui vapaaehtoisesti.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (1)

arivesa
arivesa

1

Googlen palvelut ovat Kiinassa olleet estettyjä jo vuosia. Broidi reissaa siellä tiheään, eikä yhteyttä saa ilman "kansallista nettiä". Mikä on tyyris, torppaa tuubin, ja kaiken muun totutun.

Uusi tilanne koskee siis vain muunmaalaisia kinkkeluurien käyttäjiä.
Huawein pomo uhoaa että "voimme tehdä omat prosessorit"! Jos voivat, miksi ovat ostaneet tyyriillä lännestä?

Mutta nyt ilman ARM- lisenssiä, eivät voi myydä kopiotuotteitaan, mikäli ne toimisivat, yli tullimuurin. Joten "domestic use only".

Asiat näyttävät olevan hakusessa myös "toimittajilla", eihän Huawein turvariskit liity kuluttakakapuloiden päivitityksiin, vaan valtiotason riski on mahdollisissa 5G tukiasemaverkostoissa. Pitäisi tajuta ero.

Kiinalla on kauppasodassa joidenkin toimittajien mukaan "valttikortti", voivat lopettaa rare earth- mineraalien myynnin länteen. No, niitä on muuallakin, esim Suomessa, mutta Kiinalla on ollut "monopoli", koska sieltä niitä on saanut halvimmalla. Ei ole kandenut tuottaa muualla.

Tuo tulee muuttumaan, pelkästään e-liikenteen kasvavan akkutarpeen vuoksi. Kiinan resurssit yksin ei riitä mihinkään, ja itse tulevat tarvitsemaan jatkossa leijonanosan kapasiteetistaan.

Kiina on patsastellut lännen tuotteita röyhkeästi kopiomalla valtiojohtoisesti, vaatien länsifirmoilta "informaatiojakamista" siellä tomimisen edellytyksenä.

Ehkä vihdoin Trump saa palautetuksi "edes jonkun rotin"? Saa nähdä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.