Kommentti: Apple julkisti tuhannen euron älypuhelimen vuosikausia vanhalla tekniikalla

17
Matti Robinson

Kommentti: Apple julkisti tuhannen euron älypuhelimen vuosikausia vanhalla tekniikalla
Applen keskiviikkona järjestämä lehdistötilaisuus piti sisällään niin rajoja rikkovaa terveysteknologiaa älykelloissa kuin erinomaisia ohjelmistollisia oivalluksia älypuhelinkameroissa.

Olipa kyse iPhonen uudesta Smart HDR -kameraominaisuudesta tai ensimmäistä kertaa älykellossa – tai Applen mukaan yleensä ottaen kuluttajille tarkoitetussa massatuotteessa – nähdystä EKG-ominaisuudesta, niin cupertinolaisyhtiöllä oli selkeästi merkittäviä uudistuksia, joiden suhteen Steve Jobsin mukaan nimetyssä auditoriossa aplodit olivat paikallaan.

Tänä vuonna Applen älypuhelinmalliston huippu uudistui kuitenkin suhteellisen maltillisesti, vaikka uusi plussakokoinen malli onkin uutta uudessa design-ilmeessä. Tämä oli tietysti odotettua, jo ennen vuotojen vahvistusta, sillä vuorossa oli nk. S-vuosi, jossa iPhone saa vain pienempiä uudistuksia.

Tim Cook ja kumppanit esittelivät kuitenkin lisäksi yhden täysin uuden iPhone-mallin. Kyseinen iPhone XR on männävuosien iPhone-malleista tutulla metallikuorella varustettu älypuhelin, joka tarjoaa mm. loven näytössä ja kalliimmista malleista tutun uuden A12 Bionic -huippupiirin.

Vaikuttaa oikein mukavalta välimallilta, eikö?

XR-malli on kuitenkin valitettavasti raajarikkoinen iPhone, jonka lupaavassa paketissa on muutama ammottava aukko. Apple on päätynyt iPhone XR:ssä 6,1 tuuman LCD-näyttöön, joka on X-mallien huipputason OLED-näytön rinnalla vaatimaton, eikä tämä koske pelkästään näytöstä puuttuvaa 3D Touch -ominaisuutta.

Vaikka Applen käyttämät LCD-paneelit ovat perinteisesti hyviä, niin OLED-näytön rinnalla ne jäävät auttamatta varjoon. Kokonsa puolesta näyttö on yli kuuden tuuman halkaisijalla tätä päivää, mutta katse resoluutioon paljastaa kenties laitteen suurimman ongelman.

1792 x 828 -resoluutio on tänä päivänä heikko valinta. Tämä tarkoittaa, että iPhone ei pysty toistamaan videoita edes Full HD -resoluutiolla. Pikselitiheys on sama "Retina" kuin yli kahdeksan vuotta sitten julkaistussa ensimmäisessä Retina-näytöllä varustetussa iPhonessa, iPhone 4:ssä.

On toki huomioitava, että paneeli ei ole likipitäenkään sama: kokoa on valtaisasti enemmän ja LCD-paneelitkin ovat kehittyneet vuosien saatossa valtavasti, sisältäen nykyisin mm. True-tone-teknologiaa. Ja kyllähän Android-rintamallakin julkaistaan ajoittain 720p-näytöillä varustettuja laitteita.

Tästä tosin päästään kätevästi hintaan. Android-puolella HD-tason (720p) näyttöjä näkee lähinnä noin 100-200 euron laitteista, joskin mm. viime vuoden lopulla esitelty Honor 9 Lite (ja sitä edeltävä Honor 8 Lite) tarjoavat Full HD -näytön alle 200 euron hintaan.

Applen hinnoittelu on puolestaan aivan pilvissä, sillä iPhone XR:n alkaen-hinta on Yhdysvalloissa 749 dollaria ja koti-Suomessa siitä saa maksaa vielä enemmän, peräti 849 euroa. 128 gigatavun mallilla hintaa on puolestaan 939 euroa ja kallein versio 256 gigatavun tallennustilalla nostaa hinnan yli tuhanteen euroon.

Kuten tiedämme, niin iPhonen hinnat ovat aina olleet korkeita, ja myyntimäärät sekä yhtiön tulos kertovat, että strategia on todennäköisesti ollut juuri se oikea, mutta yli tuhannen euron puhelimesta löytyvä alle Full HD -tason näyttö vaikuttaa teknologiaorientoituneille melkoiselta riistolta.

Jotkut ovat kuitenkin arvioineet, että iPhone XR tulee olemaan myydyin uusista iPhone-malleista. Nähtäväksi jääkin onko vuosikausia vanhalla näyttötekniikalla väliä vai menevätkö värikkäät uudet iPhonet kaupaksi siitä huolimatta.

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (17)

delic
delic

1

Missäs Matti on XR mallin jo nähnyt? Sen verran kovaa tekstiä näytöstä.

Itsellä on käytössä iPhone X ja iPad Pro 10.5" ja eipä noissa näytöissä oikeasti isoa eroa ole. Kumpaakin käyttää mielellään ja molemmat näyttää tosi hyvältä ja todennäköisesti Xr:n LCD näyttö on vielä parempi kuin tämä Pron. Sitähän markkinoidaan markkinoiden edistyksellisempänä LCD näyttönä ka sitä se varmasti onkin.

En usko että näyttö tulee olemaan mikään kynnyskysymys koska se näyttää hyvältä kyllä.

Tosi hyvältähän toi näyttää https://youtu.be/Sy25gAMWSog

Vastaa
Jonahan
Jonahan

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

Missäs Matti on XR mallin jo nähnyt? Sen verran kovaa tekstiä näytöstä.

Tähän olisi hyvä saada vastaus. Näytön laatu kun on jotain muuta kuin näytössä käytetyn tekniikan nimi ja pikselien määrä. Näyttö voi olla huono oli tekniikka mikä tahansa.

Vähän surullista, että ”teknologiaorientoituneet”, en tiedä kuuluiko kirjoittaja tähän ryhmään vai onko se keksitty vain artikkelia varten, katsovat vain speksejä ja unohtavat samalla miltä ruutu näyttää. Teknisellä tasolla OLED näyttöjen, etenkin halvemmissa puhelimissa ongelma ovat värien toiston oikeellisuus. Ja jostain syystä aina unohtuu, että tyypillisessä OLED näytössä käytetään kahta alipikseliä eikä kolmea, joten pikseleitä tarvitaan enemmän per tuuma, jotta saavutetaan sama lopputulos.

Itselläni on tällä hetkellä iPhone X ja sitä ennen oli iPhone 6 ja sitä ennen 4. Uutissivustoilla mainostettiin, jopa mittauksin, iPhone X:n näytön olevan ”paras puhelinnäyttö ikinä”. Onhan se paperilla huimasti parempi kuin aiemmin, mutta käytännössä ero on ollut varsin pieni, eikä aina positiivinen. Jo ihan minimaalinen poikkeama optimista katselukulmasta muuttaa värien sävyä huomattavasti, etenkin valkoisen/vaalean. LCD näyttö kelpaisi hyvin seuraavaan kännykkään.

Lainaus:

Tosi hyvältähän toi näyttää https://youtu.be/Sy25gAMWSog

Videoista nyt on vaikea sanoa suuntaan tai toiseen, en itsekään usko näytön olevan mikään kynnyskysymys.

Itseasiassa miksi juuri näytön pikselit (tai joskus muistin määrä) on Android-veijareille se kiinnostava suure? Miksei ketään kiinnosta prosessorin nopeus, massamuistin nopeus, käytön sulavuus, kameran laatu ja nopeus, yksityisyys ja softapäivitukset vuosiksi eteenpäin?

Tai no, arvaan kyllä miksi. Vaikeampi mitata yhdellä numerolla ja niissä tulisi väärä lopputulos.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Reppumies_ (vahvistamaton)

3

Onko artikkeli tarkoituksella kirjoitettu provosoivasti vai onko journalisti peppukipeä? Sen verran huuhaa tekstiä oli, että jatkossa voikin pudottaa puhelinvertailun pois omasta feedistä. Kiitos.

Vastaa
delic
delic

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Reppumies_:

Onko artikkeli tarkoituksella kirjoitettu provosoivasti vai onko journalisti peppukipeä? Sen verran huuhaa tekstiä oli, että jatkossa voikin pudottaa puhelinvertailun pois omasta feedistä. Kiitos.

Eipä täällä sivulla enää juuri tule käytyä, tuntuu että homma mennyt klikkikalasteluun kun muuten ei saada kuhinaa aikaiseksi. Oli tämäkin sivusto aikanaan hyvä ja nyt taso tämä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
hienoa (vahvistamaton)

5

Asiallisestihan tuo on kirjoitettu. Jos oman kalliin ostoksesi tarkasteleminen speksien valossa tuntuu pahalta, niin ei se artikkelin kirjoittajan syy ole. Tuossa vaan kiteytyy Applen strategia: myydään keskinkertaista "hienolta näyttäviä" tuotteita Superpremiumin hinnalla. Ne ostaa jotka tykkää, on selvää että teknologiaa tärkeänä pitävät eivät kuulu applen puhelimien kohde asiakkaiksi.

Vastaa
prunester
prunester

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti hienoa:

Asiallisestihan tuo on kirjoitettu. Jos oman kalliin ostoksesi tarkasteleminen speksien valossa tuntuu pahalta, niin ei se artikkelin kirjoittajan syy ole. Tuossa vaan kiteytyy Applen strategia: myydään keskinkertaista "hienolta näyttäviä" tuotteita Superpremiumin hinnalla. Ne ostaa jotka tykkää, on selvää että teknologiaa tärkeänä pitävät eivät kuulu applen puhelimien kohde asiakkaiksi.

Niin, onko se oikeasti keskinkertaista? Kuten edellä jo pohdittiin, pelkkä sokea speksien tuijottaminen kertoo hyvin vähän siitä todellisesta laadusta. Jopa ilmoitettu resoluutio kertoo harhaanjohtavasti todellisesta resoluutiosta, koska pentile-näyttöjen todellinen resoluutio on heikompi kuin se speksilistasta löytyvä markkinointiosaston keksimä iso numero.

Vastaa
FRL
FRL

7

Tekniikan "johtajana" pidetty valmistuttaja pitäytyy ns. vanhassa tekniikassa sitkeästi. Kai siihen on applella omat syynsä = parempi kate.

Miksi apple päivittää prosessoria ja kun sen tehot ylittävät kilpailijan, se onkin silloin merkittävää? Sitten kun apple valmistuttaa huonommalla tarkkuudella näyttönsä, silloin tarkkuudella ei olekkaan väliä?

Jos oled näyttö on huonompi kuin lcd, miksi se sitten laitettu applen lippulaivamalliin?

Reppumiestä se näytti kovasti kirpaisevan, taisi osua ja upota.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti FRL:

Tekniikan "johtajana" pidetty valmistuttaja pitäytyy ns. vanhassa tekniikassa sitkeästi. Kai siihen on applella omat syynsä = parempi kate.

Aika yllättävä väite, että Applea pidettäisiin yleisesti tekniikan ”johtajana”. Kuka pitää ja millä kriteerillä?

Syitä LCD näytön valintaan on varmasti monia. Hinta on yksi tekijä, saatavuus ja potentiaalisten komponenttivalmistajien määrä painaa varmasti myös. Applella on ollut, ja on edelleen, intressejä tukea uusien LCD teknologioiden kehittämistä, kuten tässäkin tapauksessa näyttäisi tapahtuneen. Jatkoa todennäköisesti tulee.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti FRL:

Miksi apple päivittää prosessoria ja kun sen tehot ylittävät kilpailijan, se onkin silloin merkittävää?

Apple päivittää prosessoria, jotta säilyttäisi etumatkansa ja parempi SoC (ei ainoastaan prosessori vaan GPU, kuvaprosessori, neuroverkkoprosessori, jne.) antaa kehittäjille ja Applelle mahdollisuuden tehdä parempia ja uudenlaisia sovelluksia. Applen tapauksessa oman CPU ja nykyään myös GPU-kehitys avaa ilmeisiä strategisia mahdollisuuksia puhelimien ulkopuolellakin, joten niihin kannattaa panostaa.

Jonkin verran tarkemmasta näytöstä (kuinka paljon olisi riittävä?) ei mielestäni vastaavaa etua saada.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti FRL:

Sitten kun apple valmistuttaa huonommalla tarkkuudella näyttönsä, silloin tarkkuudella ei olekkaan väliä?

On sillä johonkin rajaan asti väliä, mutta näytössä on paljon muitakin suureita kuin tarkkuus. Tarkkuus (ppi) ei ole erilaisista tekniikoista johtuen yhteismitallinen ja resoluution tuijottaminen riippumatta puhelimen koosta on hölmöä, joten keskittyminen vain niihin on erikoista.

Huippupuhelimien tehot alkavat olla riittävät, mutta pikselien määrästä aiheutuu myös kustannuksia: tarvittavan muistin määrä kasvaa, etenkin kun käytetään laajempaa väriavaruutta kuin perinteinen 8 bittiä per komponentti RGBA. Suurempi muisti kuluttaa enemmän akkua, jos muistin kokoa ei lisätä heikentää se suorituskykyä. Ja tietenkin suurempi pikselimäärä vaatii myös enemmän tehoa raudalta ja heikentää suorituskykyä etenkin peleissä.

Silmäni eivät ole täydelliset, mutta ei kyllä kertaakaan tullut aiempia puhelimia käytettäessä mieleen, että ~300ppi näyttö olisi liian epätarkka, ennemminkin näyttö olisi voinut olla nopeampi (esim. 120Hz, kuten joissakin iPadeissa) tai se olisi voinut olla sekä kirkkaampi päivänvalossa että vähemmän kirkas hämärässä.

Onko yksikään ns. tavallinen käyttäjä kokenut Retina-näyttöä tarkkuudeltaan riittämättömäksi? En ole kuullut tai nähnyt yhtään tällaista kommenttia, mutta varmaan näitäkin on, todennäköisesti kuitenkin vieläkin vähemmän kuin speksiuskovaisia.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti FRL:

Jos oled näyttö on huonompi kuin lcd, miksi se sitten laitettu applen lippulaivamalliin?

Ei OLED ole automaattisesti huonompi tai parempi. Se voi olla kumpaa vaan riippuen millaisia asioita painotetaan ja miten vertailtavat näytöt on tehty.

OLED:n etuna on täydellinen musta ja konstruktio, joka ei tarvitse taustavaloa eli mahdollistaa pienemmät reunukset ja näytön taivutuksen. Haittana mm. suuremman tarkkuuden tarve, koska rgbg alipikselit, käyttöikä ja vaara kuvan palamisesta. Ja busineksen näkökulmasta myös hinta, saatavuus ja valmistajien määrä.

Jotkut OLED näytöt tuottavat hyvin epäaidon väritoiston, mutta se ei välttämättä ole tekniikan vika sinänsä, vaan voi johtua myös huonosta kalibroinnista tai käyttiksen värienhallinnasta. iPhone X:n näyttö on ainakin herkkä katselukulmalle ja LG:lla on ollut ongelmia OLED näyttöjen laadun kanssa jopa noin viimeisen vuoden aikana, muistaakseni pahin esimerkki oli jossain Googlen puhelimessa.

Summa summarum, näytön laatua ei näe spekseistä tai tekniikasta vaan silmällä. Molemmissa teknologioissa on omat hyvät ja huonot puolensa, joiden kanssa valmistajat tekevät kompromisseja ja on hyvinkin todennäköistä, että seuraavien vuosien aikana siirrytään asteittain parempiin teknologioihin. Veikkaisin MicroLED:n olevan vahvoilla, mutta myös LCD pohjaiset tekniikat tulevat kehittymään ja niille löytyy paikkansa. ”OLED on aina parempi” tai ”pitää olla vähintään 1080p” ovat lähinnä speksiuskovaisten onanointia ja kaukana universaaleista totuuksista.

Kannattaa verrata televisiomarkkinaan. Mm. Samsung ei valmista yhtään OLED telkkaria ja sielläkin LED-ja OLED-teknologioissa on omat hyvät ja huonot puolensa. OLED tietokonenäytöt loistavat täysin poissaolollaan.

Ai miksi Apple käyttää lippulaivoissaan OLED:ja, koska se uskoo saavansa niistä parhaan kompromissin kyseisiin laitteisiin. Ja tietenkin yksi syy on markkinointi, OLED on varsin hyvin markkinoitu tekniikka.

Vastaa
arivesa
arivesa

9

Voihan sen noinkin (pitkästi) yrittää perustella, miksi 300 arvoisesta tuotteesta voi yhtähyvin maksaa 3-kertaisesti. Eihän se laitontakaan ole, vaikka järki sanoo että varmaan pitäisi olla?

Mutta kukin tulee onnelliseksi uskossaan, väitti joku joskus. Onnellismipia lie kuitenkin olleet uskoistaan riippumattomat osakkeenomistajat, joille "harkintahaasteisten" tuottama tolkuton kate ja rahastuksesta seurannut osakkeen yliarvostus on ollut mannaa.

Tulee mieleen sana kupla, ja tarina keisarin puuttuvista vaatteista.
Kuten aina ennenkin, aikansa kutakin.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arivesa:

Voihan sen noinkin (pitkästi) yrittää perustella, miksi 300 arvoisesta tuotteesta voi yhtähyvin maksaa 3-kertaisesti.

Jos olisit lukenut mitä kirjoitin, olisit huomannut, että kerroin pääasiassa sekä faktoja että mielipiteitä eri näyttötekniikoista. Jos olet eri mieltä tai löydät asiavirheitä, ole hyvä ja kerro.

En ottanut minkäänlaista kantaa, mitä jostakin tuotteesta kannattaa tai ei kannata maksaa. Yleisesti: minä en pysty sanomaan minkä arvoisia tuotteet ja palvelut ovat kenellekään muulle kuin itselleni, joten en avaudu sen enempää Vesa Keskisen Lamborghinista kuin mistään muustakaan. Jokainen tietää mitä arvostaa ja mihin omia rahojaan haluaa käyttää.

Jos jonkin tuotteen tuottama hyöty ostajalleen on 300e, ei siitä kannata maksaa ainakaan yhtään enempää kuin erikoistapauksissa. Jos viittaat iPhoneen, on ilmeistä, että niiden tuottama hyöty ostajilleen on suurempi, kauppa käy, ostajat ovat tyytyväisiä sekä kyselyin että uusintaostoin mitattuna. Mistä keksit juuri luvun 300e ja miksi pidät sitä jotenkin objektiivisena totuutena jäi valitettavasti pimentoon. Jos se on viittaus johonkin ”vastaavaan” puhelimeen, kerro ihmeessä, viime vuonna jäi sekin kertomatta.

Lainaus:

Eihän se laitontakaan ole, vaikka järki sanoo että varmaan pitäisi olla?

Esittäisitkö jonkin perusteen, miksi oikeustoimikelpoisen ihmisen tekemä kauppa, jonka ainoa vika on, että *sinä* et pidä hintaa riittävän alhaisena pitäisi olla laiton?

Lainaus:

Mutta kukin tulee onnelliseksi uskossaan, väitti joku joskus. Onnellismipia lie kuitenkin olleet uskoistaan riippumattomat osakkeenomistajat, joille "harkintahaasteisten" tuottama tolkuton kate ja rahastuksesta seurannut osakkeen yliarvostus on ollut mannaa.

En näe tällä vuodatuksella mitään relevanssia käsitteltyyn asiaan. Logiikkasi, että ”rahastuksesta” seuraa yliarvostus ja mitä täsmälleen tarkoitat yliarvostuksella, vaatisi tarkennuksia, mutta se lienee toinen keskustelu. Ja jotenkin luulen, että se päättyisi samoin kuin aiempi keskustelumme ”ylihinnasta”, jota et joko pystynyt tai halunnut määritellä.

Lainaus:

Tulee mieleen sana kupla, ja tarina keisarin puuttuvista vaatteista.
Kuten aina ennenkin, aikansa kutakin.

Minulle tulee mieleen sana ”happamia”... iPhonen myyntimääriä on selitelty ”uskolla” yli kymmenen vuotta. On laadittu speksilistoja ja taivasteltu kuinka joku kehtaakin ostaa ”huonomman” laitteen kalliimmalla ja vielä pitää siitä. Aika monta vuotta sinullakin on ollut sama levy päällä. Jossain vaiheessa saattaa tulla oivallus, että spekseistä ei näe kaikkea ja että eri ihmiset arvostavat asioita eri tavoilla.

Liki yhtä pitkään on myös povattu iPhone-liiketoiminnan romahtamista, eipä ole romahtanut. En ole nähnyt viitteitä, että se ennustus olisi lähivuosina tapahtumassa yhtään sen enempää kuin tähänkään asti. Edelleen, jos olet eri mieltä, perustele.

Jonain päivänä se toki tapahtuu, on ilmiselvää, että mikään ei ole ikuista, mutta tuona päivänä et ole visionääri vaan poika, joka huusi sutta.

Vastaa
delic
delic

11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Aika monta vuotta sinullakin on ollut sama levy päällä. Jossain vaiheessa saattaa tulla oivallus, että spekseistä ei näe kaikkea ja että eri ihmiset arvostavat asioita eri tavoilla.

Mielestäni tähän voi aika hyvin lopettaa keskustelun :) ja niinhän se loppukin ei taaskaan ollut arivesalla mitään vasta argumentteja, vain turhaa sananhelinää.

Vastaa
arivesa
arivesa

12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Aika monta vuotta sinullakin on ollut sama levy päällä. Jossain vaiheessa saattaa tulla oivallus, että spekseistä ei näe kaikkea ja että eri ihmiset arvostavat asioita eri tavoilla.

Mielestäni tähän voi aika hyvin lopettaa keskustelun :) ja niinhän se loppukin ei taaskaan ollut arivesalla mitään vasta argumentteja, vain turhaa sananhelinää.

Se että en ole jokaisena päivänä studeeraamassa mittelöitänne, ei tarkoita että sanottavaa ei olisi.

Mielestäni Apple on silkka rahastuslaitos, jonka ainoa tehtävä on koota extra hynää käytettäväksi, en osaa arvata tarkemmin mihin?

Point on kuitenkin nyt kuten ennenkin, että kuluttajalta joka ostaa vanhaa tai vaillinaista tekniikkaa hintaan joka ylittää selvästi tuotteen substanssiarvon, puuttunee muutama muumi laaksosta?

Kuten totesin, laitonta tuo ei(vielä nyt)ole. Mutta pitäisikö olla?
Kuluttajasuojan puuhahenkilöt käyttävät työpäivänsä yrittäessää suojella typeryksiä itseltään, mutta tämä näyttää jääneen heiltä jotenkin väliin.

Aika yleensä korjaa kaiken, eiköhän tämänkin.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arivesa:

Mielestäni Apple on silkka rahastuslaitos, jonka ainoa tehtävä on koota extra hynää käytettäväksi, en osaa arvata tarkemmin mihin?

Olet oikeutettu mielipiteeseesi, mutta kiinnostavampaa olisi kuulla perusteet miksi näin ajattelet. Miten juuri Apple eroaa muista yrityksistä, jotka tyypillisesti hinnoittelevat tuotteensa siten, että niistä saadaan mahdollisimman hyvin voittoa (kate x volyymi)?

Rahaa Apple kerää ihan samoihin juttuihin kuin muutkin yritykset: investointeihin ja jaettavaksi omistajille.

Lainaus:

Point on kuitenkin nyt kuten ennenkin, että kuluttajalta joka ostaa vanhaa tai vaillinaista tekniikkaa hintaan joka ylittää selvästi tuotteen substanssiarvon, puuttunee muutama muumi laaksosta?

Annatko esimerkin mitä pidät vaillinaisena tekniikkana ja miksi? Mihin perustat arviosi ”substanssiarvosta” ja millä perusteella se arvio on universaali?

Lainaus:

Kuten totesin, laitonta tuo ei(vielä nyt)ole. Mutta pitäisikö olla?

Et kerro mitään muita perustetta tälle markkinainterventiolle kuin ”hinta korkeampi kuin arivesa haluaisi”. Sillä perusteella ei pidä, eikä edes voi, lakeja laatia.

Ja ihan ajatusleikkinä, mieti mitä se tekisi vaikka auto-, kello- tai vaatemarkkinalle.

Vastaa
arivesa
arivesa

14

Yritin sanoa että vielä ei ole laitonta rahastaa pokalta enemmästä kuin transaktiollaan saa vastinetta. Vaikka en sitä oikeutettuna pidäkään.

Maailma kuitenkin on menossa siihen suuntaan(ainakin EU), että maksetulle rahalle pitää olla vastinetta.

Ompun tuotteita kuitenkin näemmä saadaan kaupaksi pelkällä "imagolla", mikä ei ole synonyymi vastineelle.

"Kaikki kerää rahaa jaettavaksi osakkaille"? Tietty, se on heidän lakisääteinen tehtävänsä. Joten miksi Apllen haalimat rahat ovat olleet vuosikymmenen jossain veroparatiisissa ulottumattomissa?

Vasta Trumpin yhtiöverohelpotus sai ompunkin heräämään, voimme kotouttaa muutaman sataa mrd USA:n. Vielä tekemättä tuokin.

Pointti kuitenkin on: noita satoja miljardeja ei olisi kyetty kasaamaan ilman sitä, että asiakkat ovat maksaneet kaikesta saamastaan noin tuplasti.

Kuten totesin, laitonta tuo ei vielä ole ollut, lähinnä säälittää hyväuskoiset ostajat, jotka ovat luulleet saaneensa jotain todella erikoista. Vaikka oikeasti eivät. Hypen teho? Mutta tuskin loputon?

Vastaa
Jonahan
Jonahan

15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arivesa:

Yritin sanoa että vielä ei ole laitonta rahastaa pokalta enemmästä kuin transaktiollaan saa vastinetta. Vaikka en sitä oikeutettuna pidäkään.

Tämä on käynyt kohtuullisen selväksi. Jostakin syystä et halua kertoa miten saadun vastineen määrä määriteltäisiin objektiivisesti.

Tyypillisesti ”oikea hinta” määräytyy markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan. Niin tässäkin tapauksessa. Apple ei ole monopoliasemassa, sen tuotteet käyvät kaupaksi ja sadat miljoonat asiakkaat joka vuosi ovat keskimäärin erittäin tyytyväisiä.

Lainaus:

Maailma kuitenkin on menossa siihen suuntaan(ainakin EU), että maksetulle rahalle pitää olla vastinetta.

Onko tästä jotain esimerkkiä?

Lainaus:

Ompun tuotteita kuitenkin näemmä saadaan kaupaksi pelkällä "imagolla", mikä ei ole synonyymi vastineelle.

Tämä on virheellinen väite. Ompun tuotteet ovat erilaisia ja toimivat eri tavalla kuin kilpailijat. Jo ihan siksi, että niissä on eri käyttöjärjestelmä ja softat. Niitä ei siis myydä ”pelkällä imagolla”.

Ja vaikka niitä myytäisiinkin ”pelkällä imagolla”, entä sitten? Jos ostaja tuntee saavansa vastinetta rahoilleen on homma OK. Voisit esittää vastaavan väitteen Skodasta ja Audista, ne kun on koottu samoista osista ja hintaeroa on ihan silmittömästi. Pitäisikö Audin olla laiton? Miksi ei?

Lainaus:

"Kaikki kerää rahaa jaettavaksi osakkaille"? Tietty, se on heidän lakisääteinen tehtävänsä. Joten miksi Apllen haalimat rahat ovat olleet vuosikymmenen jossain veroparatiisissa ulottumattomissa?

Ei se lakisääteinen tehtävä ole. Yrityksen omistajat saavat päättää miten yrityksen rahat käytetään.

Osa Applen rahoista on pidetty ulkomailla koska hallitus ja viimekädessä omistajat ovat kokeneet sen järkeväksi. Tarkempia tietoja voi kysellä heiltä, relevanssi käsiteltyyn asiaan on nolla.

Lainaus:

Pointti kuitenkin on: noita satoja miljardeja ei olisi kyetty kasaamaan ilman sitä, että asiakkat ovat maksaneet kaikesta saamastaan noin tuplasti.

Tuplasti verrattuna mihin? Eivät ne asiakkaat olisi tyytyväisiä ja etenkään ostaisi uudestaan, jos eivät kokisi saavansa rahalleen vastinetta. Jos puoleen hintaan saisi saman laitteen, samalla toiminnallisuudella, suuri osa varmasti valitsisi halvemman, se ei vaan ole tilanne.

Lainaus:

Kuten totesin, laitonta tuo ei vielä ole ollut, lähinnä säälittää hyväuskoiset ostajat, jotka ovat luulleet saaneensa jotain todella erikoista. Vaikka oikeasti eivät. Hypen teho? Mutta tuskin loputon?

En ihan oikeasti ymmärrä mistä ihmeestä tämä laittomuus-hokema oikein kumpuaa. Hinnat määrittyvät markkinalla ja kuluttajat päättävät, ei arivesa, mikä on oikea hinta millekin tuotteelle.

Ostaja todennäköisesti tietää mitä saa ja mistä haluaa maksaa paremmin kuin sinä. Havaitsen lievää suuruudenhulluutta siinä, että koet osaavasi käyttää satojen miljoonien ihmisten rahoja paremmin kuin he itse.

Ja toinen asia mitä en ymmärrä on keskustelutyylisi, jossa sivuutat kaikki tarkentavat kysymymykset ja keskityt julistamaan mielipiteitä, jotka vaikuttavat perustuvan virheellisiin käsityksiin niin markkinataloudesta kuin Applen tuotteistakin.

Vastaa
delic
delic

16

En kyllä ymmärrä miten jotku ihmiset voi olla noin kapeakatseisia kun arivesa.

Mikä siinä on on että Apple käyttäjät on tyytyväisiä niiden ostoksiin lähes poikkeutta ja samaan aikaan Android käyttäjät purkaa pahaa oloaan vuodesta toiseen Apple uutisissa?

Eikö tässä vuosien aikana jo luulisi hälytyskellojen soivan.

Android fanit ei vaan halua hyväksyä sitä miten tyytyväiseksi Apple tekee niiden käyttäjät kun itse samaan aikaan etsivät jatkuvasti sitä "parempaa" puhelinta eikä olla oikeen mihinkään tyytyväisiä.

Tulipa muuten juuri uusi käyttis tohon laatikon pohjalta löytyvään 5s luuriin, ei voi käsittää että puhelin jonka on jo vuosia sitten hylännyt tuntuu yhtäkkiä taas uudelta.

Vastaa
WinLix

Android fanit ovat pahoillaan siitä kun Applen käyttäjät tuhlaavat valtavasti rahaa vanhaan tekniikkaan ja suljettuun ohjelmistoon kun halvemmalla saa paljon parempaa avoimen lähdekoodin maailmasta:)

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.