Testattua: Design-palkinnon voittanut 17000 mAh:n varavirtalähde

14
Valtteri Ahonen

Testattua: Design-palkinnon voittanut 17000 mAh:n varavirtalähde
Puhelinvertailun testiin saatiin tällä kertaa Red Dot Design Awardsin voittanut varavirtalähde Xtorm XB202 Discover. Kyseinen matka-akku, niin sanottu power bank, on ulkoisesti koreilematon laatikko, mutta kapasiteettia on mahdutettu sisään kokonaista 17 000 mAh, eli noin viiden modernin älypuhelinakun verran. Mikäli sopiva liitin (USB-C) löytyy, voi Discoverylla ladata hyvän tovin jopa kannettavaa tietokonetta.

Muotokielessä on selvästi keskitytty funktionaalisuuteen. Laite on ulkoa täysmuovinen; vain kyljestä työntyy ulos pieni kangaslappu, johon on painettu valmistajan logo. Takakanteen on painettu tekniset tiedot sekä pakolliset merkinnät. Etupuolelta löytyy logon lisäksi yksi painike, sekä sen ympäriltä valorengas, joka osoittaa latauksen tason painiketta painettaessa tai latauksen ollessa käynnissä suuntaan tai toiseen.

Toisella pitkällä sivulla on syvänne mukana tulevaa pientä USB-kaapelia varten. Johdon pätkä kulkee kätevästi mukana ja pysyy paikallaan magneetin avulla. Testilaitteen mukana tullut johto oli micro-USB-tyyppiä. Paketissa oli lisäksi myös kaksi pidempää johtoa, toinen micro-USB ja toinen USB-C (molempien toiset päät isompia USB-A-liittimiä).

Laitteen yhdessä kulmassa on esimerkiksi monista pokkarikameroista tutut reiät, joista voi sujauttaa sopivan hihnan kantamista tai kiinnittämistä varten. Laitteet mitat ovat 135 x 81 x 23 mm, joten aivan minimaalinen se ei ole, mutta kulkee laukussa mukavasti; taskussa kömpelömmin.

Yhdellä lyhyellä sivulla puolestaan on kaikki laitteen tarjoamat liitännät: kaksi isompaa USB-porttia sekä yksi USB-C. Suuremmat portit antavat virtaa ulos, mutta keskimmäinen USB-C toimii molempiin suuntiin, eli sillä voi joko ladata ulkoista laitetta tai sen kautta voi täyttää voimapankin oman akun. Toinen output on varustettu Quick Charge 3.0 -tekniikalla, eli uudemmat puhelimet voi ladata myös erittäin nopeasti, mikä onkin tervetullut lisä varavirtalähteisiin. Useamman portin ansiosta monen laitteen lataaminen samanaikaisesti onnistuu helposti.

17 000 milliampeerituntia on kunnioitettava luku. Akun kanssa uskaltaa lähteä esimerkiksi kaverin kanssa viikonlopuksi mökille ja voi olla varma, että vielä sunnuntainakin on molempien luureissa virtaa jäljellä. Tai mikseipä Xtorm Discoverilla voisi antaa vähän tekohengitystä esimerkiksi USB:llä ladattavalle matkakaiuttimellekin.

Akun hinta on Xtormin omassa verkkokaupassa 85 euroa, mikä vaikuttaa olevan kohtuullisen hyvin linjassa muiden valmistajien varavirtalähteiden kanssa kun suhteutetaan kapasiteettiin. Quick Chargen ansiosta 85 euroa saattaa Suomi-hinnoissa kääntyä jopa edullisen puolelle, joskin ulkomailta tilaava säästelee varmasti tässäkin kategoriassa sievoisen summan.

Monipuolisten liitäntöjen, suuren kapasiteetin ja kuitenkin kohtuullisen koon summana on se, että Xtorm Discover on mainio laite, josta on vaikea keksiä pahaa sanottavaa. Se yksinkertaisesti toimii.

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (14)

Anonyymi käyttäjä
Juupastajuu (vahvistamaton)

1

Tolkuttoman hintainen tuo on. 10000mAh powerbankkeja saa 12 eurolla kiinasta ja tismalleen samoissa vehkeissä Suomen kivijalka liikkeissä on 40e brändi lisä. Alle 20e arvoinen on tuo ja reilu 80e pyynti on posketon.

Vastaa
johtaja59
johtaja59

2

Tilasin Kiinasta "30.000mAh" powerbankin 16€ ja sillä lataa Galaxy S5:n 0->100% 4krt ja vielä jää vähän virtaa, joten aika kalliilta tuo Xtorm kuulostaa.
E: Siitä tosin puuttuu Quick Charge tuki ja USB-C portti.

Vastaa
pentsu
pentsu

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti johtaja59:

Hyvä että laitoit "30 000mAh" lainausmerkkeihin sillä luku on todennäköisesti kusetusta. Hieman epäilen uutisenkin laitteen kapasiteettia joka siis on 17Ah. Tuollainen 30Ah akku alkaa olemaan jo lähellä pienimpiä auton akkuja.

Tällaisissa testeissä olisi mukava nähdä jotain oikeita testejä eikä vain arvioita siitä "mitä kaikkea laitteella voisi viikonloppuna tehdä". Todellinen kapasiteetti olisi kuitenkin aika yksinkertaisesti testattavissa.

Vastaa
jartar
jartar

4

Ensinnäkin tuo on rumin powerbank mitä olen koskaan nähnyt. Suuren luokan ongelma on järjetön hinta. Sen lisäksi jos useampi kuin yksi ihminen haluaa ladata kännyn samaan aikaan niin paljon halvemmalla saa pari kappaletta hieman pienempiä powerbankkeja ja käyttömukavuus on noin 100% parempi.

Ongelma noissa isoissa powerbankeissa on järjetön koko ja paino. Ne ovat toimivia esim. mökillä missä ei sähköä ole. Jos esim. tarvitset lyhyeen reissuun lisävirtaa niin kevyempi ja pienempi vaihtoehto on todennäköisesti sata kertaa parempi vaihtoehto.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Pe12345 (vahvistamaton)

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti johtaja59:

Tilasin Kiinasta "30.000mAh" powerbankin 16€ ja sillä lataa Galaxy S5:n 0->100% 4krt ja vielä jää vähän virtaa, joten aika kalliilta tuo Xtorm kuulostaa.
E: Siitä tosin puuttuu Quick Charge tuki ja USB-C portti.

Näissä kiinasta suoraan tilatuissa et ikinä voi noihin mAh määriin luottaa, kuten varmasti huomaat noista tuloksistasi. S5 kun lataa 4 kertaa niin tulokseksi tulee 11000mAh. Powerbankkien hyötysuhde on yleensä noin 80% jolloin lopulliseksi kapasiteetiksi tuleekin noin 14000mAh. Jää siis "aavistuksen" vaille tuon luvatun 30000mAh

Vastaa
Wiki1
Wiki1

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Hyvä että laitoit "30 000mAh" lainausmerkkeihin sillä luku on todennäköisesti kusetusta. Hieman epäilen uutisenkin laitteen kapasiteettia joka siis on 17Ah. Tuollainen 30Ah akku alkaa olemaan jo lähellä pienimpiä auton akkuja.

Tuo on täysin mahdollinen kapasiteetti powerbankin kokoluokassa, mutta tuskin tuossa kuitenkaan sitä kapasiteettia on. kiinan pojat tykkää kusettaa.

mielestäni tuo ei kuitenkaan ole lähelläkään auton akun kokoa. Pitää muistaa että auton akku on 12V ja powerbank 3.6V tai 3.7V parhaassa tapauksessa 3.8V. Tuosta kun laskee niin siinä on parhaassa tapauksessa reilu 100 Wattituntia. Pienimmät auton akut on jossain 500 Wattitunnin kokoluokassa.

Itsellä on omatekoinen powerbank jossa on oikeasti kapasiteettia 36000mAh ja sen kyllä huomaa painossa ja koossa vaikka akun paino-kapasiteettisuhde onkin huippuluokkaa.

Vastaa
jkij
jkij

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Wiki1:

niissä käytetään kyllä 3,6-3,7v akkuja mutta ulos tulee 5-5,5v tästä johtuu se ettei esim. 10000mAh anna ulos 10000mAh vaan vähemmän.

Vastaa
jartar
jartar

8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jkij:

niissä käytetään kyllä 3,6-3,7v akkuja mutta ulos tulee 5-5,5v tästä johtuu se ettei esim. 10000mAh anna ulos 10000mAh vaan vähemmän.

Näin se juuri menee. Mun Samunsugin powerbank ilmoittaa kapasiteetiksi 3,78V ja 11 300 mAh. Ulostuloksi ilmoittaa 5V ja 7900 mAh.

Enpä ollut ennempää tuota huomannut. Laitteita myydään suurella kapasiteetilla, mutta todellisuus poikkeaa siitä selvästi.

Vastaa
Wiki1
Wiki1

9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Onhan se siinä mielessä verrannollinen että kännykän akku on suurinpiirtein samalla nimellisjännitteellä. Powerbankin akusta jännite nostetaan noin viiteen volttiin jotta kännykkä pystyy siitä lataantumaan. Kännykän akun jännite taas on jotain väliltä 3V-4.4V joka taas ei kerro suoraan sen sisältämää energiamäärää koska litiumakun jännitekäyrä ei ole lineaarinen.

Vastaa
jartar
jartar

10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Wiki1:

Onhan se siinä mielessä verrannollinen että kännykän akku on suurinpiirtein samalla nimellisjännitteellä. Powerbankin akusta jännite nostetaan noin viiteen volttiin jotta kännykkä pystyy siitä lataantumaan. Kännykän akun jännite taas on jotain väliltä 3V-4.4V joka taas ei kerro suoraan sen sisältämää energiamäärää koska litiumakun jännitekäyrä ei ole lineaarinen.

Olet varmasti oikeassa.

Vastaa
yks_mies
yks_mies

11

Jos toi oli testi niin olisi kiva kuulla kapasiteetti testin tulos esim. montako kertaa sillä sitten kännykän latasi ja millä jännitteellä se lataa sekä latausvirran amppeerimäärä.

Vastaa
pentsu
pentsu

12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Wiki1:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Hyvä että laitoit "30 000mAh" lainausmerkkeihin sillä luku on todennäköisesti kusetusta. Hieman epäilen uutisenkin laitteen kapasiteettia joka siis on 17Ah. Tuollainen 30Ah akku alkaa olemaan jo lähellä pienimpiä auton akkuja.

Tuo on täysin mahdollinen kapasiteetti powerbankin kokoluokassa, mutta tuskin tuossa kuitenkaan sitä kapasiteettia on. kiinan pojat tykkää kusettaa.

mielestäni tuo ei kuitenkaan ole lähelläkään auton akun kokoa. Pitää muistaa että auton akku on 12V ja powerbank 3.6V tai 3.7V parhaassa tapauksessa 3.8V.

Totta, jäi jännite huomioimatta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Wiki1:

Itsellä on omatekoinen powerbank jossa on oikeasti kapasiteettia 36000mAh ja sen kyllä huomaa painossa ja koossa vaikka akun paino-kapasiteettisuhde onkin huippuluokkaa.

Tähän sellaisena sivuhuomautuksena että varaavan materiaalin pysyessä samana akun paino-/kapasiteettisuhde on sama. Toisin sanoen kaksi eri akkua joissa kapasiteetti ja varaava materiaali ovat samoja, painaa saman verran. Akun kapasiteetti on suoraan verrannollinen sen painoon riippuen varaavan materiaalin ominaispainosta.

Hankalasti selittetty, en osannut laittaa sanoja järkevään järjestykseen...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Näin se juuri menee. Mun Samunsugin powerbank ilmoittaa kapasiteetiksi 3,78V ja 11 300 mAh. Ulostuloksi ilmoittaa 5V ja 7900 mAh.

Mukava kuulla että edes joku ilmoittaa tiedot, yleensä ei kerrota , vaan käytetään jotain markkinointi höpinää.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Enpä ollut ennempää tuota huomannut. Laitteita myydään suurella kapasiteetilla, mutta todellisuus poikkeaa siitä selvästi.

Totta, yleensä on jokin jonnekkin päin pöristetty mAh luku, josta ei selviä edes jännitetä, joissain voi olla jopa valheellisia, tyyliin 10 000mAh 5v, joista jälkimmäinen lähtöjännite ja ensimmäinen jokin random luku jollain muulla jännitteellä jota ei edes saa laitteesta ulos, ei välttämättä ole edes sisäisessä kytkennässä, jossain voi olla useampi kenno sarjassa.

Mutta noita ei myydä akkuina vaan powerbankkeina.

Käyttäjän kannalta kiinnostaa paljonko sieltä laitteesta saa wattitunteja ulos, ja mitä lataustekniikoita se tukee ja myös se miten tekniikata vaikuttaa ulossaatavaan wattituntimäärään.

Tuossa hälläväliä valmistaja voi myös mokailla niin että max arvoja tavoitellessa tuhoaa sisäisen akun nopeasti.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti johtaja59:

Tilasin Kiinasta "30.000mAh" powerbankin 16€ ja sillä lataa Galaxy S5:n 0->100% 4krt ja vielä jää vähän virtaa, joten aika kalliilta tuo Xtorm kuulostaa.
E: Siitä tosin puuttuu Quick Charge tuki ja USB-C portti.

Jokin random "kiina" kura on tässä tuota ryhmässä sellainen että en uskalla normaalikäytössä käyttää en ainakaan laina saati antaa kenellekkään.

Mailmalta voi toki tilata vaikka mitä lukuja, se ei ongelma ja halpojakin ja tosiaan yleiset pikalataustekniikat puuttuu hyvä jos kykenee siedettävästi perus jänitettä ja virtaa antaan turvallisesti.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.