Microsoft lopettaa puhelimien suunnittelun

2
Manu Pitkänen

Microsoft lopettaa puhelimien suunnittelun
Microsoft aikoo lopettaa puhelimien valmistamisen ja suunnittelun kokonaan, kertoo Helsingin Sanomat. Microsoft on vahvistanut tiedon ja kertonut 1350 työntekijän saavan potkut Suomessa. Ulkomailla potkut ovat luvassa noin 500 työntekijälle.

Aamulehti kertoi aiemmin tänään, että Microsoft on kutsunut Tampereen yksikön työntekijöitä Espoossa pidettävään infotilaisuuteen. Järjestelyä pidettiin sikäli poikkeuksellisena, että tavanomaisista yt-ilmoituksista on tiedotettu paikallisesti eikä henkilöstöä ole siirrelty toiselle paikkakunnalle. Helsingin Sanomien mukaan Microsoftin koko Suomen puhelinliiketoiminnan tuotekehityksen työntekijät on kutsuttu Microsoftin Suomen pääkonttoriin Espoon Keilaniemeen.

Microsoft lopettaa kokonaan Tampereella sijainneen tuotekehitysyksikön. Aiemmin on lopetettu Salon ja Oulun yksiköt. Irtisanomiset koskettavat vain Microsoft Mobile Oy:tä eli Microsoft Oy:n työntekijät saavat pitää jatkossakin työpaikkansa.



Microsoft ilmoitti hiljattain myyvänsä peruspuhelinliiketoiminnan elektroniikan sopimusvalmistusta harjoittavan Foxconnin tytäryhtiölle. Samalla suomalainen uusi HMD Global Oy alkaa myydä Nokia-brändättyjä puhelimia. HMD hankki oikeuden Nokia-nimeen peruspuhelimista Microsoftilta. Tämänpäiväisen uutisen perusteella Microsoft ei aikoisi enää suunnitella itse Lumia-puhelimiakaan.

Microsoft hankki puhelinliiketoimintansa Nokialta vuonna 2014.

Toimitusjohtaja Satya Nadellan mukaan Microsoft aikoo keskittyä jatkossa sellaisiin puhelinteknologioihin, joiden avulla se voi erottautua muista.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G04s – hinta laskenut -40%

Motorola Moto G04s
88 € Proshop
89 € Prisma Verkkokauppa

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Moto E13 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto E13
39 € Power
59 € Telia
82 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 59 €

Honor X7b (4G) – hinta laskenut -23%

Honor X7b (4G)
99 € Power
129 € Gigantti
129 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Motorola Moto G54 – hinta laskenut -20%

Motorola Moto G54
119 € Gigantti
119 € Power
149 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentit (2)

Calileon
Calileon

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:

Kuka tämänkin ennusti jo vuosia sitten... Minä?

Ei vaan lopeta... Terry Myerson lähetti koko MS:n henkilökunnalle viestin asiasta ja siinä selvästi lukee:

"We always take care of our customers, Windows phones are no exception. We will continue to update and support our current Lumia and OEM partner phones, and develop great new devices."

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.