Kiinalaisvalmistaja esitteli uuden iPhone-kopionsa

3
Matti Robinson

Kiinalaisvalmistaja esitteli uuden iPhone-kopionsa
Meizu on esitellyt tänään virallisesti ensimmäistä kertaa uutta Pro-lippulaivamalliaan. Puhelin kantaa nimeä Meizu Pro 6 ja on jatkoa viimevuotiselle Pro 5:lle. Kovasti iPhonea muistuttava puhelin saapuu edeltäjäänsä pienemmällä ruudulla.

Nimestään huolimatta Pro 6 on varustettu 5,2 tuuman Full HD -kosketusnäytöllä. Aiempaa mallia puolituumaa pienempi näyttö kertoo todennäköisesti, että Meizu hakee puhlettikokoluokkaa suurempia markkinoita, joskin laite astuu kummasti MX5:n reviirille.

Laite muistuttaa ulkoisesti kovasti iPhonea, jota Meizu on aiemminkin apinoinut, mutta tällä kertaa myös ominaisuusrintamalla ollaan otettu iPhonesta mallia. Applen 3D Touchin tavoin Pro 6:n näyttö tukee painetunnistusta, jota Meizu kutsuu 3D Pressiksi.
MAINOS



Laitteesta löytyy MediaTekin kymmenytiminen Helio X25 -järjestelmäpiiri, neljä gigatavua RAM-muistia, 32/64 gigatavua microSD-kortilla laajennettavaa tallennustilaa sekä 21 megapikselin kamera lasertarkennuksella sekä pyöreällä kymmenen kahden eri värin led-salamalla.

Laite saapuu myyntiin Kiinassa kuluvan kuun 21. päivä ja hintaa on n. 340 (32GB) - 380 (64GB) euroa.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A54 – hinta laskenut -35%

Samsung Galaxy A54
189 € Power
319 € BIGBOX.FI
355 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 290 €

Honor X7b (4G) – hinta laskenut -23%

Honor X7b (4G)
99 € Power
129 € Gigantti
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Samsung Galaxy A34 – hinta laskenut -20%

Samsung Galaxy A34
179 € Power
245 € BIGBOX.FI
256 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 225 €

Motorola Edge 40 Neo – hinta laskenut -12%

Motorola Edge 40 Neo
217 € Gigantti
219 € Proshop
247 € Power

Alin hinta viikko sitten: 247 €

Kommentit (3)

karmakameli
karmakameli

1

>Puhelin kantaa nimeä Meizu Pro 6 ja on jatkoa viimevuotiselle Pro 5:lle.

>Nimestään huolimatta Pro 6 on varustettu 5,2 tuuman Full HD -kosketusnäytöllä.

5+1=6, miksi näytön pitäisi kasvaa samalla?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti samiaalto2:

Ei kyllä hirveen iphonelta näytä

Ei vielä tiedetä, jos otsikon idea oli se että seuraava iPhone näyttää tältä.

No klik klik

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.