Nokia ei löytänyt brändilisensoijaa – Haku jatkuu edelleen

1
Manu Pitkänen

Nokia ei löytänyt brändilisensoijaa – Haku jatkuu edelleen
Nokian tavoitteena oli löytää sen brändin lisensoinnista kiinnostunut yhteistyökumppani viime vuoden loppuun mennessä, mutta sellaista ei Nokian toimitusjohtaja Rajeev Surin mukaan löytynyt. Haku jatkuu kuitenkin edelleen.

Surin mukaan Nokialla on edelleen kova palo palata kuluttajamarkkinoille, mutta se ei tule tapahtumaan vanhan liiketoimintamallin mukaisesti. Nokia haluaa suunnitella laitteensa ja myydä oman brändinsä yhteistyökumppanille, joka vastaa tuotteen jakelusta ja tuotannosta. Suunnittelutyön avulla Nokia varmistaa sen, ettei sen brändiä käytetä missä tahansa laitteissa.

Nokian brändilisensoinnilla ei ole Surin mielestä mikään kiire, joten Nokiakaan ei aio turhaan hötkyillä sen suhteen. Brändiä voidaan käyttää matkapuhelimissa, mutta myös muussa elektroniikassa.

Microsoftin ja Nokian kauppasopimuksen mukaan Nokia ei voi käyttää brändiään omissa matkapuhelimissaan ennen vuoden 2015 loppua. Muille merkeille brändiä ei saa lisensoida 30 kuukauteen liiketoimintakaupan toteutumisen jälkeen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi A3 – hinta laskenut -46%

Xiaomi Redmi A3
59 € CDON
83 € Hobby Hall
99 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 110 €

Samsung Galaxy A54 – hinta laskenut -41%

Samsung Galaxy A54
189 € Power
319 € BIGBOX.FI
355 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 318 €

Samsung Galaxy A34 – hinta laskenut -39%

Samsung Galaxy A34
149 € Power
245 € BIGBOX.FI
256 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 244 €

Samsung Galaxy S23 FE – hinta laskenut -33%

Samsung Galaxy S23 FE
399 € Power
599 € Verkkokauppa.com
599 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.