Lumia-puhelimia myyty Suomessa jo kaksi miljoonaa kappaletta

15
Manu Pitkänen

Lumiat rikkoivat uuden rajapyykin Suomessa
Suomessa on myyty jo yli kaksi miljoonaa Lumia-älypuhelinta. Microsoftin mukaan rajapyykki ylittyi eilen torstaina.

Nokia esitteli ensimmäisen Windows Phone -puhelimensa, Lumia 800:n, lokakuussa 2011. Suomessa sen myynti alkoi kuitenkin vasta helmikuussa 2012. Kun ajassa kelataan noin kaksi vuotta eteenpäin, oli Lumia-puhelimia myyty Suomessa jo miljoona kappaletta.

Kun kelaamista jatketaan vielä kaksi vuotta eteenpäin, niin saavutaan nykyhetkeen ja myytyjä laitteita on kaksi miljoonaa kappaletta. Nokkelimmat ovat varmaankin jo päätelleet, että Lumia-puhelimia myydään Suomessa melko tarkkaan puoli miljoonaa kappaletta per vuosi. Suomessa etenkin yritysasiakkaat ovat tykästyneet Lumioihin, mistä osoituksena Lumia 950:n kärkipaikka Elisan yritysasiakaslistalla joulukuussa.

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (15)

ZZboy
ZZboy

1

Harmillista suomalaisten kannalta, että Microsoft luopuu kännykkä bisneksestä, Lumioiden tuotanto loppuu tänä keväänä ja seuraaja sarjasta ei ole vielä tehty päätöstä, eikä ilmeisesti tehdäkään.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Pondi (vahvistamaton)

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ZZboy:

Harmillista suomalaisten kannalta, että Microsoft luopuu kännykkä bisneksestä, Lumioiden tuotanto loppuu tänä keväänä ja seuraaja sarjasta ei ole vielä tehty päätöstä, eikä ilmeisesti tehdäkään.

No ei luovu. Oletteko kuulleet, että Surface maailmanlaajuinen myynti ohitti kirkkaasti ipadin myynnin eli apple on nyt menneen talven luuseri;)

Vastaa
ZZboy
ZZboy

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pondi:

Läppäreitä myydäänkin aina enemmän kuin pädejä. Meilläkin on Surface Pro käytössä, mutta ei se mikään iPad ole. Sopii kuitenkin hyvin läppärin ja pädin välimaastoon.

Lumian tuotanto todella loppuu, komponenttitoimituksia on karsittu ja uusia soppareita ei ole allekirjoitettu.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
LumiaNousevaAurinko (vahvistamaton)

4

Apple ja Google ovat niin järkyttävien oikeudenkäyntien edessä että ihan hirvittää - konkurssi edessä.

Ja Lumia senkun alkaa porskuttaa!

Vastaa
Calileon
Calileon

5

Lainaus:

Läppäreitä myydäänkin aina enemmän kuin pädejä. Meilläkin on Surface Pro käytössä, mutta ei se mikään iPad ole. Sopii kuitenkin hyvin läppärin ja pädin välimaastoon.

Mistäs lähtien Surfacet on olleet läppäreitä? Surface Book on ainoa läppärimalli, kaikki muut on tabletteja. Tässä ei nyt todellakaan ole kyse kaikista mahdollisista Windows laitteista sillä jos kaikki lasketaan, on MS valovuoden verran Applea edellä...

Vastaa
delic
delic

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pondi:

No ei luovu. Oletteko kuulleet, että Surface maailmanlaajuinen myynti ohitti kirkkaasti ipadin myynnin eli apple on nyt menneen talven luuseri;)

Haha, no ei todellakaan olla kuultu :D tajuatko että tossa mitä sanoit ei ole MITÄÄN järkeä? IPadin myynti on moninkertaista surfaceen verrattuna. Samsung myi viimekvartaalilla joku 8 miljoonaa tablettia, sanomasi tarkoittaa, että Microsoftin on ensinnäkin pitänyt ohittaa samsung, en usko hetkeäkään että näin on käynyt.

Sulla on varmaan joku lähde tälle? :)

Vastaa
ZZboy
ZZboy

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Calileon:

Lainaus:

Läppäreitä myydäänkin aina enemmän kuin pädejä. Meilläkin on Surface Pro käytössä, mutta ei se mikään iPad ole. Sopii kuitenkin hyvin läppärin ja pädin välimaastoon.

Mistäs lähtien Surfacet on olleet läppäreitä? Surface Book on ainoa läppärimalli, kaikki muut on tabletteja. Tässä ei nyt todellakaan ole kyse kaikista mahdollisista Windows laitteista sillä jos kaikki lasketaan, on MS valovuoden verran Applea edellä...

Läppäri se on, käytetään rinnakkain muitten läppärien rinnalla, koska käyttis on sama eikä porukkaa tarvitse erikseen kouluttaa.

iPadit ovat asia erikseen, keveämpi käyttis uuden polven käyttis, akku kestää päiviä, softat ovat suoraviivaisempia, koulutusta tarvitaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ZZboy:

koska käyttis on sama

Käyttis (?) ei määritä mikä on läppäri. vai meinaatko että Lenovon pöytäkone ja Microsoftin lumia 950 ovat myös läppäreitä?

Vastaa
ZZboy
ZZboy

9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

Mikrosoftin mukaan Surface on läppäri joten se siitä. Minulla on jossain heidän esite jossa sanotaan: "Käytä läppärinä, mutta tarvittaessa myös tablettina. Sama käyttis, samat ominaisuudet + kynä".

Vastaa
Calileon
Calileon

10

Lähde? Missä Microsoft sanoo että Surface on läppäri? Omilla sivuillaan puhuvat tabletista joka voi korvata läppärisi...

Esimerkkinä...
https://www.microsoft.com/surface/en-us
https://www.microsoft.com/surface/fi-fi
https://fi.wikipedia.org/wiki/Microsoft_Surface
http://www.hardware.fi/uutiset/artikkel...odella_lapparit

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ZZboy:

Mikrosoftin mukaan Surface on läppäri joten se siitä.

Tabletti se on selkeästi.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ZZboy:

"Käytä läppärinä, mutta tarvittaessa myös tablettina. Sama käyttis, samat ominaisuudet + kynä".

X86 Surffacet eroaa massatableteista siinä että OS on työpöytäpuolelta tuttu, ja laitetta voi käyttää tabletin lisäksi läppärin ja pöytäkoneen korviikkeena sopivin lisävarustein, sopii hyvin yhdenlaitteen politiikkaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
iKnow_ (vahvistamaton)

12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ZZboy:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ZZboy:

koska käyttis on sama

Käyttis (?) ei määritä mikä on läppäri. vai meinaatko että Lenovon pöytäkone ja Microsoftin lumia 950 ovat myös läppäreitä?

Mikrosoftin mukaan Surface on läppäri joten se siitä. Minulla on jossain heidän esite jossa sanotaan: "Käytä läppärinä, mutta tarvittaessa myös tablettina. Sama käyttis, samat ominaisuudet + kynä".

Surface Pro:ssa ei edes tule näppistä mukana niin millä logiikalla se on läppäri?

Vastaa
ZZboy
ZZboy

13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti iKnow_:

Se on edelleenkin läppäri Microsoftin mukaan, löysin paperin, se on osana tarjousta mikä tuli meidän firmalle. "Why switch to a separate tablet when you can simply use the same familiar operating system as on your desktop computer... Best of both worlds, and you can leave the keyboard on your desk and use the Surface Pro 4 as a highly portable full featured tablet...Think of it as a laptop that will act as a tablet when needed".

Vastaa
Calileon
Calileon

14

Luonnollisesti yritykselle se on myyty erillisen näppäimistön kanssa, silti se ei tee siitä läppäriä. Jos ostan pöytäkoneeseeni kosketusta tukevan näytön, ei pöytäkoneeni muutu tabletiksi, eikä läppäriksi, eikä miksikään muuksi. Ei iPad:kään ole läppäri vaikka siihen saa ostettua näppäimistön.

Vastaa
ZZboy
ZZboy

15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pondi:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ZZboy:

Harmillista suomalaisten kannalta, että Microsoft luopuu kännykkä bisneksestä, Lumioiden tuotanto loppuu tänä keväänä ja seuraaja sarjasta ei ole vielä tehty päätöstä, eikä ilmeisesti tehdäkään.

No ei luovu. Oletteko kuulleet, että Surface maailmanlaajuinen myynti ohitti kirkkaasti ipadin myynnin eli apple on nyt menneen talven luuseri;)

Pelkkiä iPad Pro malleja (joille on käyttöä vain hyvin pienellä joukolla) on ehkä myyty enemmän kolmen kuukauden aikana kuin Surface läppäreitä koko niiden olemassaolon aikana. Onko todella noin se nähdään pian.

Apple projected to sell more iPad Pros in a single quarter than all MS Surfaces ever sold (w/$200 profit on each)

http://9to5mac.com/2015/11/24/ipad-pro-sales-rbc/

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.