HIGH.FI Uutisvahti Windows Phonelle täytti 1v

8
Petteri Pyyny

HIGH.FI Uutisvahti vuoden ikään - Paras uutissovellus Windows Phonelle
Tänään tulee täyteen vuosi siitä, kun julkaisimme AfterDawnin ensimmäisen mobiilisovelluksen: HIGH.FI Uutisvahdin Windows Phone -laitteille. Sovellus keräsi välittömästi kaikki odotuksemme ylittäneen suosion ja valtavan määrän käyttäjäpalautetta, kehitysideoita ja käyttäjäarvioita.

Olemme pikkuhiljaa kehittäneet sovellusta eteenpäin saamamme palautteen perusteella ja 4.0/5.0 käyttäjäarvioiden keskiarvosta päätellen olemmekin onnistuneet tuossa varsin hyvin. Sovellusta on ladattu lähes pilkulleen 10'000 eri Windows Phone-puhelimeen, joka on pieneltä, suht tuntemattomalta uutissovellukselta mielestämme erittäin hyvä luku.

Kehitystyön tuloksena syntyi myös HIGH.FI'n avoin ohjelmointirajapinta, jonka päälle vastaavia sovelluksia voi rakentaa kuka tahansa. Saman alustan päälle kehitettynä julkistimme viime syksynä myös HIGH.FI Uutisvahdin Androidille, joka lähenee kovaa vauhtia 15'000 latauksen rajapyykkiä. Kun tuohon päälle niputetaan vielä meistä riippumaton Haikala -sovellus Jolla/Sailfishille, on HIGH.FI'n päälle rakennettu mobiilisovellustarjonta jo varsin hyvässä kuosissa (okei, toki se paljon toivottu iOS-sovellus uupuu vieläkin, mutta ehkäpä sillekin tekijänsä löydetään jonain päivänä).

Windows Phone-kehitys ottaa loppuvuotta kohti mentäessä loikan eteenpäin, kun keskitymme tulevan Windows 10:n yhteensopivuuteen ja muutamme samalla sovelluksemme ns. universal apps -ideologiaa noudattavaksi, jolloin sama sovellus toimii sellaisenaan myös Windows 10-työpöydällä ja -tableteissa. Samalla tietysti tutkimme mitä kaikkea uutta Windows 10 mahdollistaa sovellusten kehitykseen ja pyrimme tuomaan uusia toimintoja sovellukseen, harkinnan mukaan.

Suurkiitos kaikille teille, jotka ovat sovellustamme kokeilleet, lähettäneet meille palautetta ja arvostelleet sovelluksemme. Ilman innostunutta vastaanottoa ja jatkuvaa palautevyöryä emme olisi koskaan saaneet kehitettyä sovellusta nykyiseen pisteeseen.

Ja tietysti valtavan iso kiitos kuuluu mobiilisovelluksen kehittäneelle Markku Hulkkoselle, jonka kanssa t3ehty yhteistyö on ollut saumatonta ja aivan loistavaa koko prosessin ajan.

Ja vielä ne latauslinkit, kiskaistaan latausmäärät nyt yli 10'000 rajapyykin..

HIGH.FI Uutisvahti Windows Phonelle
HIGH.FI Uutisvahti Androidille

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (8)

prezo
prezo

1

Saisko sen wp tabletille? Ei löydy vielä kaupasta. Helpottaisi paljon tabletilla uutisten seurantaa, tällä hetkellä tarjonta rajoittuu medioiden omiin softiin...

Vastaa
dRD
dRD

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti prezo:

Saisko sen wp tabletille? Ei löydy vielä kaupasta. Helpottaisi paljon tabletilla uutisten seurantaa, tällä hetkellä tarjonta rajoittuu medioiden omiin softiin...

Tarkoitus on muuttaa sovellus ns universal appsiksi, jolloin se toimii kaikkien Windows10 -laitteiden kanssa, myös tablettia. Mutta aikataulusta en osaa sanoa vielä mitään.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jokinen66:

Entäs iOS-versio? Vaihdoin puhelinta ja jäin kaipaan High.fi:tä.

Kuten uutisessa sanotaan, sellainen tulee kunhan joku sellaisen tekee.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
käyttäjä2015 (vahvistamaton)

5

Onko mahdollista saada widgettiin näkyviin ainoastaan omat suosikkikategoriat? Harmittaa lukea Pohjois-Savon paikallistarjontaa tai tyhjänpäiväisiltä tuntuvia viihdeuutisia niiden mielenkiintoisten otsikoiden hukkuessa järjettömän massan sekaan.

Vastaa
dRD
dRD

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti käyttäjä2015:

Tarkoitat siis niin, että widgettiin koottaisiin "yhdistelmäsyöte" kaikista suosikeiksi merkkaamistasi kategorioista? Useamman kategorian yhdistäminen samaan widgettiin on suunnitelmissa, mutta toteutustapa on ollut vähän hakusessa, tuokin on tietysti ihan kätevä tapa toteuttaa tuo. Pistetään harkintaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
käyttäjä2015 (vahvistamaton)

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Kyllä, juuri tätä tarkoitan. Olisi kätevää lukea suoraan kotinäytöltä widgetistä vain ne itseä varmasti kiinnostavat otsikot ja tarvittaessa klikkailla haluamansa selaimeen. Eli syötteen otsikot olisivat kustomoitavissa valitsemalla siihen kategoriat. Vähän niin kuin HTC Blinkfeed.

Joo, tuon tyylinen on suunnitelmissa, tosin niin, että se ei ole sidottu suosikkikategorioihin, vaan niin, että voit jokaista widgettiä varten valita 1-n kpl kategorioita, joista ko. widgetti koostuu. Itselläni on kaksi eri widgettiä eri kotiruuduilla nyt ja haluan pitääkin sen niin, mutta silti, toivoisin molempiin enemmän kategorioita kuin nykyisen yhden.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.