Samsungin entinen pomo iskee Galaxy-puhelimien heikoimpaan kohtaan

1
Manu Pitkänen

Samsungin entinen pomo iskee Galaxy-puhelimien heikoimpaan kohtaan
Samsung sai viime vuonna kokea nahoissaan, mitä halpoja laitteita valmistavien paikallisten älypuhelinmerkkien oikein tarkoittaa. Kiinassa Xiaomi on lyhyessä ajassa napannut huomattavan osuuden maailman suurimmista älypuhelinmarkkinoista ja Intiassa samankaltaisen tempun on tehnyt Micromax, joka on nyt hakemassa sijoittajilta lisärahoitusta asemansa vahvistamiseksi.

Xiaomin tapaan Micromaxin myyntivalttina on ollut kyvykkäät ja hyvin edulliset Android-puhelimet, joiden avulla intialaisyhtiö on saanut kasvatettua markkinaosuuttaan noin 20 prosentin tietämille. Riippuen siitä minkä markkinatutkimusyhtiön lukuja uskoo, Micromax on Intian suurin tai toiseksi suurin älypuhelinmerkki. Ykköspaikasta kilpailee tiukimmin Samsung, jonka Intian aluejohtaja Vineet Taneja siirtyi Micromaxin toimitusjohtajaksi viime kesänä.

Taneja tietää hyvin yhtiön nykyisen "halpaa ja hyvää" -strategian heikkouden: vaikka se takaakin hyvän volyymin, ei puhelimista jää firmalle kovin kummoista katetta. Taneja aikookin suunnata sijoittajilta kerättävän uuden rahoituksen Intian sisämarkkinoille tarkoitettujen ohjelmistojen ja verkkopalveluiden kehitykseen.
MAINOS



Ohjelmistojen ansiosta Micromax yrittää erottautua muista puhelinmerkeistä ja varmistaa, että Micromaxin asiakkaiden seuraavakin puhelin tulee Micromaxilta. Samankaltaista sitouttavaa strategiaan hyödyntävät jo Apple ja Xiaomi, Samsungille ohjelmistokehitys on ollut suuri kipupiste ja selittänee sen puhelinmyynnin rojahtamisen viime vuonna.

Micromaxin erottautumistapoihin näyttäisi parin puhelinmallin perusteella kuuluvan esimerkiksi Cyanogen OS -käyttöjärjestelmä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A40 – hinta laskenut -40%

Oppo A40
59 € DNA
99 € Power
99 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Oppo A18 – hinta laskenut -38%

Oppo A18
49 € DNA
79 € Elisa
129 € Veikon Kone

Alin hinta viikko sitten: 79 €

Sony Xperia 1 VI – hinta laskenut -29%

Sony Xperia 1 VI
999 € Elisa
1399 € Power
1399 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1399 €

OnePlus 12R – hinta laskenut -28%

OnePlus 12R
449 € DNA
616 € Dustin Home
657 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 622 €

Kommentit (1)

Anonyymi käyttäjä
Minä? (vahvistamaton)

1

Lainaus:


Samsung sai viime vuonna kokea nahoissaan, mitä halpoja laitteita valmistavien paikallisten älypuhelinmerkkien oikein tarkoittaa.

Mitä h"#¤%&½½ä tämä lause tarkoittaa?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.