Suomalainen iOS-peli Zombie Catchers keräsi alle viikossa miljoona latausta

1
Sami Koivunen

Suomalainen iOS-peli Zombie Catchers keräsi alle viikossa miljoona latausta
Suomalaisen Two Men and a Dog -peliyhtiön iOS:lle valmistama Zombie Catchers on kerännyt alle viidessä päivässä yli miljoona latausta. Asiasta uutisoi Talouselämä.

Aiemmin tänä vuonna vastaavaan ovat kyenneet suomalaispeleistä Grand Crun Supernauts ja Seriouslyn Best Fiends. Zombie Catchersin hyvän alkumenestyksen osasyynä lienee se, että App Store nosti sen esille parhaiden uusien pelien kategoriassa.

Zombie Catchers julkaistiin viime viikolla. Peliä ovat kehittäneet aiemmin digimarkkinointitoimisto White Sheepissä työskennelleet Matti Kallonen ja Aleksi Räisänen. He myös muodostavan zombipelin takaa löytyvän Two Men and a Dog -peliyhtiön. Kallonen ja Räisänen tekivät pelin lähes kokonaan kahdestaan puolentoista vuoden aikana.
MAINOS



Monet yrittävät nykyään kopioida menestyspelejä. Me halusimme luoda vahvan ja mielenkiintoisen maailman. Kun ei ollut rutiinia pelialalta, uskalsi kokeilla hullultakin tuntuvia juttuja.

Matti Kallonen talouselama.fi:ssä.



Zombie Catchersissä pelaaja ohjaa avaruusolentoja, jotka pyrkivät siivoamaan maapallon sen vallanneista zombeista. Peli on ilmainen, mutta pelin sisällä on mahdollista ostaa esineitä rahaa vastaan.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A40 – hinta laskenut -40%

Oppo A40
59 € DNA
99 € Power
99 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Oppo A18 – hinta laskenut -38%

Oppo A18
49 € DNA
79 € Elisa
129 € Veikon Kone

Alin hinta viikko sitten: 79 €

OnePlus 12R – hinta laskenut -28%

OnePlus 12R
449 € DNA
623 € Dustin Home
657 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 622 €

Samsung Galaxy A35 – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy A35
179 € Gigantti
179 € Power
179 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 239 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.