Microsoft yrittää tuoda Android-sovellukset Windows Phone -puhelimiin

1
Manu Pitkänen

Microsoft yrittää tuoda Android-sovellukset Windows Phone -puhelimiin
The Vergen toimittaja Tom Warren kertoi Twitterissä, että Microsoft yrittää parhaansa mukaan saada Android-sovellukset toimimaan Windows Phonella. Sivusto kertoi asiasta jo helmikuussa ja Warrenin uuden kommentin perusteella ainakaan vielä ei ole syytä olettaa, että projekti oltaisiin laitettu jäihin.

Microsoft ei ole oikein missään vaiheessa onnistunut saamaan kehittäjien mielenkiintoa heräämään Windows Phone -sovellusten luomisesta. Suosittuja sovelluksia on joko puuttunut tai uusimmat ominaisuudet ovat tulleet niihin jälkijunassa.

Mielenkiinto on kohdistunut iOS:ään ja Androidiin, joissa liikkuu enemmän rahaa ja käyttäjämassat ovat aivan toista luokkaa. Windows Phone on jäänyt "toisen luokan kansalaiseksi". Android-sovellusten helppo porttaaminen Windows Phonelle voisi lisätä selvästi Microsoftin mobiilialustan kiinnostavuutta.



Eilen @evleaks paljasti, että Microsoft työstäisi parhaillaan Android-pohjaista Lumia-puhelinta. Yhtiön tuotevalikoimassa on jo X-mallistoon kuuluvia Android-puhelimia, mutta Lumiat ovat toistaiseksi olleet aina Windows Phone -pohjaisia.

Windows Phone -ekosysteemissä eletään hyvin mielenkiintoisia aikoja. Microsoftin on tehtävä jotakin radikaalia, jotta Windows Phonella olisi mahdollisuudet kasvaa varteenotettavaksi alustaksi. Jää nähtävksi tuleeko Microsoft hyödyntämään Android-sovelluksia Windows Phone -ekosysteemissään samalla tavalla kuin esimerkiski BlackBerry.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

HMD Fusion – hinta laskenut -28%

HMD Fusion
229 € Gigantti
229 € Power
229 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 319 €

Kommentit (1)

Mrmistermrmister
Mrmistermrmister

1

Täytyykö kaiken pohjautua mobiilissa Androidiin ja iOSiin? Eikö markkinoille todella mahdu kolmatta ekosysteemiä, tai sitäkin enemmän?

Tosin tarkoittaahan tietokonekin käytännössä Microsoftin Windowsia - ja muut järjestelmät ovat vain markinaaliosuuksilla.

Nokialla oli aikoinaan mahdollisuus Meegon kanssa, Samsungilla nyt mahdollisuus Tizenin kanssa, sekä myös Microsoftilla nyt Windows Phonen kanssa. Onnistuuko kumpikaan näistä yrityksistä vai käykö niille kuten Meegolle (Johon tosin Tizen perustuu) ?

Jos myös Microsoftin WP alkaa tukemaan Androidia, tarkoittaa se käytännössä sitä, että markkinoiden kolmesta suurimmasta järjestelmästä kaksi on Android -pohjaisia.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.