Apple osti uuden sukupolven näyttöjä kehittävän LuxVuen

5
Manu Pitkänen

Apple osti uuden sukupolven näyttöjä kehittävän LuxVuen
Apple on ostanut kalifornialaisen mikro-LEDeihin erikoistuneen LuxVue Technologiesin, kertoo TechCrunch. Vuonna 2009 perustetun kasvuyrityksen rahoittajana on ollut Kleiner Perkins Caufield & Byers, jonka verkkosivujen mukaan LuxVue on myyty.

LuxVue on toimintansa aikana keskittynyt niin kovasti teknologiansa kehittämiseen, ettei se ole avannut itselleen edes verkkosivuja tai muutenkaan yrittänyt tuoda itseään esille. Näin ollen LuxVue ja sen teknologia on isolle yleisölle käytännössä tuntematonta. Yhtiön patenttihakemusten ansiosta on kuitenkin mahdollista päästä jyvälle mistä LuxVuesta on kyse.

LuxVue kehittää hyvin pieniin mikro-LEDeihin perustuvia näyttöjä kulutuselektroniikan tarpeisiin. Näyttö on esimerkiksi puhelimissa yksi suurimmista energiasyöpöistä ja mikro-LEDien avulla niiden energiankulutusta on mahdollista leikata reilusti. Alhaisempi energiankulutus näkyy lopulta pidempänä akkukestona. Yhten mikro-LEDin koko on suunnilleen 20 mikrometriä.



Yrityskaupan ajankohdasta ei ole tietoa, mutta TechCrunchin mukaan LuxVue kuuluu todennäköisesti niihin 24 yhtiöön, jotka Apple on ostantu viimeisen puolentoista vuoden aikana.

LEDien ja mikro-LEDien valmistuksessa käytetään safiiria, jota tuottavan tehtaan Apple on käynnistänyt Arizonassa. On vielä epäselvää liittyvätkö Arizonan tehdas ja LuxVue-kauppa toisiinsa.

Päivitys. Näyttövalmistaja AU Optronics ja piirivalmistaja MediaTek myivät omistusosuutensa LuxVuesta 22. huhtikuuta. Molemmat yhtiöt saivat kaupassa noin 30,5 miljoonaa dollaria. Dokumenteissa ostajaksi on merkitty Violin Capital Corporation, joka on rekisteröity Delawaressa 9. huhtikuuta ja sen taakse Apple on ilmeisesti piiloutunut.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (5)

keijo123
keijo123

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kaakatus:

Mitkä ovat tekniikan edut suhteessa olediin?

LuxVue kehittää hyvin pieniin mikro-LEDeihin perustuvia näyttöjä kulutuselektroniikan tarpeisiin. Näyttö on esimerkiksi puhelimissa yksi suurimmista energiasyöpöistä ja mikro-LEDien avulla niiden energiankulutusta on mahdollista leikata reilusti. Alhaisempi energiankulutus näkyy lopulta pidempänä akkukestona.

eikös se lue jo selvästi?

Vastaa
teppoI
teppoI

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kaakatus:

Mitkä ovat tekniikan edut suhteessa olediin?

Oma veikkaukseni on, että Apple suunnittelee Sonyn vuonna 2012 esittelemän Crystal LED -teknologian tyyppistä ratkaisua. Ts. LCD-näyttöjen nykyinen taustavalaistus korvataan jokaiselle alipikselille omistetulla pienellä "mikro-LEDillä".

Nopeasti laskettuna 400 PPI:n näytössä alipikselit ovat suunnilleen 21 mikrometrin kokoisia, joten micro-LEDit soveltuvat tähän käyttöön.

Crystal LEDin esittelyä:

https://www.youtube.com/watch?v=XMuC91Sbcy8

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti keijo123:


LuxVue kehittää hyvin pieniin mikro-LEDeihin perustuvia näyttöjä kulutuselektroniikan tarpeisiin. Näyttö on esimerkiksi puhelimissa yksi suurimmista energiasyöpöistä ja mikro-LEDien avulla niiden energiankulutusta on mahdollista leikata reilusti. Alhaisempi energiankulutus näkyy lopulta pidempänä akkukestona.

eikös se lue jo selvästi?


Ei se tuosta ihan vielä avautunut.

Siis se avautu että noin yleisellä tasolla pieni virrankulutus on tavoite, se ajatus pyörii muidenkin LED sukuisten kehittäjien jutuissa. Myös LCD puolella on virrankulutusta laidasta laitaan.

Vai meinaatko tosissas että kaikki muutkin tekniikat pesee ?

Vastaa
Jonahan
Jonahan

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teppoI:


Oma veikkaukseni on, että Apple suunnittelee Sonyn vuonna 2012 esittelemän Crystal LED -teknologian tyyppistä ratkaisua. Ts. LCD-näyttöjen nykyinen taustavalaistus korvataan jokaiselle alipikselille omistetulla pienellä "mikro-LEDillä".

Kuulostaa ihan uskottavalta. Applen ostaman firman tekniikka voi hyvinkin olla samantyyppistä. Crystal LED ei vaan vaikuta kauhean lupaavalta kun katsoo aikataulua.

Prototyyppi todellakin esiteltiin jo yli kaksi vuotta sitten CES:ssa, mutta sen jälkeen siitä ei ole kuulunutkaan mitään. Prototyyppi sai erittäin hyvät arviot kuvanlaadun suhteen, mutta jotain on varmasti vialla kun tuotteistamisessa kestää näin pitkään.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.