Aalto-yliopisto selvitti: Millä puhelimella saavutetaan parhaimmat latausnopeudet?

4
Manu Pitkänen

Aalto-yliopisto selvitti: Millä puhelimella saavutetaan parhaimmat latausnopeudet?
Aalto-yliopiston tutkijat ovat laittaneet älypuhelimet järjestykseen saavutettujen latausnopeuksien perusteella. Tutkimukseen valittiin 150 suosituinta laitetta, joilla yliopiston Nettitutka-ohjelmistoa on käytetty.

Professori Jukka Mannerin mukaan sijainti, verkko ja ympäristö vaikuttavat voimakkaasti latausnopeuksiin, mutta käytössä olevalla puhelimellakin on oma roolinsa. Puhelimella saavuttavaa maksiminopeutta on vaikea päällisin puolin arvioida, eikä se kaikkein kallein malli aina välttämättä lataa sisältöjä kaikkein nopeiten. Mannerin ja hänen ryhmänsä tutkimus kuitenkin auttaa hahmottamaan millaisiin lukemiin eri puhelimilla on mahdollisuus päästä.

Tutkimuksen tulokset löytyvät täältä. Puhelinmalleille on kertynyt eri määrä testausmääriä, mikä luonnollisesti vaikuttaa tulosten luotettavuuteen. Eniten testatut puhelimet on värikoodattu vihreällä (mittauksia yli 5000 kpl) ja vähiten testatut punaisella (mittauksia 200–500).



Tutkimuksessa esitetyt puhelinmallikohtaiset latausnopeudet ovat kerätyn aineiston viiden suurimman arvon keskiarvoon.

Tilaston kärjessä keikkuun LG:n viime syksynä esittelemä G2 (103 Mbps). Seuraavat sijat menevät Samsungille (Galaxy S4 4G+, Galaxy Note III). Nopein nokialainen löytyy sijalta neljä (Lumia 920).


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (4)

tataka
tataka

1

Nopeudet taitaa enemmän olevan kiinni verkon tiheydestä kuin onko lte yhteys vähän parempi toisessa laitteessa, sillä ei eroa pahemmin ole onko 5 vain 3 palkkia kun yhteys tukiasemasta verkkoon päin ratkaisee, itselläni tavallisesti ping 34-50 ms ja nopeus verkosta 20-50 megaa ja verkkoon 5-12 ja on vain yksi palkki. Äsken testasin tuli: ping 29 ms, down 32 megaa ja upload 7.5 megaa. Olen joskus saanut myös yli 50 megan tuloksia sisään ja ulos n.20 megaa sillä yhdellä palkilla mutta maksamani nopeuden maksimi on se 50 megaa dna:lle. Puhelimena on galaxy s4(ei plus malli)

Veikkaanpa että jos hankin galaxy s5 jossa pitäisi olla parempi 4g yhteys niin veikkaanpa ettei nopeudet ole sen ihmeellisempiä kotonani. Enemmän vaikuttaa se että sonera ja saunalahti ei ole kuuluvuutta täällä edes heidän karttansa mukaan.

Vastaa
aapii
aapii

2

Itsekin käytän Lumia 920 mallia, mutta koska en ole huonosta LTE kattavuudesta johtuen liittymääni päivittänyt täysiä 4G nopeuksia tukevaksi (nopeus rajoitettu 21Mt), niin olen näin ollen Nettitutka -ohjelmaa testatessa hidastanut keskiarvoa.

Vastaa
DonZQ
DonZQ

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti aapii:

Itsekin käytän Lumia 920 mallia, mutta koska en ole huonosta LTE kattavuudesta johtuen liittymääni päivittänyt täysiä 4G nopeuksia tukevaksi (nopeus rajoitettu 21Mt), niin olen näin ollen Nettitutka -ohjelmaa testatessa hidastanut keskiarvoa.

Ei taida toimia noin... Artikkelinkin voi tietenkin lukea: "Tutkimuksessa esitetyt puhelinmallikohtaiset latausnopeudet ovat kerätyn aineiston viiden suurimman arvon keskiarvoon."

Jos oma tuloksesi olisi 21mb/s joka on noin 75mb/s hitaampi kuin tuo nopein niin silloinhan vastaavasti jollain pitäisi olla 75mb/s nopeampi yhteys kuin tuo 95mb/s jotta se keskiarvo saataisiin. Ei taida olla 170mb/s yhteyksiä vielä tässä maassa :P

Vastaa
aapii
aapii

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti DonZQ:


Ei taida toimia noin... Artikkelinkin voi tietenkin lukea: "Tutkimuksessa esitetyt puhelinmallikohtaiset latausnopeudet ovat kerätyn aineiston viiden suurimman arvon keskiarvoon."

Kappas - tuli lapsus. Käytin valikoivaa media-lukutaitoa lukemalla loppuun ja hyppimällä jotain oleellista ohi ;)

"Puhelinmalleille on kertynyt eri määrä testausmääriä, mikä luonnollisesti vaikuttaa tulosten luotettavuuteen"
-Tämä kohta sai mielipiteeni vääristymään

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.