Arvostelussa Lumia 820: paluu ysärille modernissa muodossa

15
Teemu Laitila

Arvostelussa Lumia 820: paluu ysärille modernissa muodossa
Nokian uusi Lumia-sukupolvi on saamassa uuden perheenjäsenen, kun Lumia 820 saapuu kauppoihin tammikuun 10. päivä. Vaikka Lumia 820 esiteltiin ensimmäisen kerran syksyllä samaan aikaan kun lippulaivamalli Lumia 920, Nokia ei ole esittelyn jälkeen juuri maininnut halvempaa Lumia-mallia, vaan kaikki markkinointiponnistelut on keskitetty Lumia 920:n esillä pitämiseen. Laitteen koko esittelykin tapahtui kuin jälkiajatuksena. "Ai niin, onhan meillä tämä toinenkin uusi puhelin".

Julkaisun lähestyessä myös Lumia 820 on ilmestynyt yhtiön markkinointiin, mutta heti alussa herää kysymys, millä logiikalla Nokia on hinnoitellut laitteen vain reilun satasen halvemmaksi kuin lippulaivansa.

Microsoftin Windows Phone -laitteille määrittelemistä vaatimuksista ja rajoituksista johtuen laitteiden vertailu on kohtuullisen helppoa. Vertailussa ei tarvitse ottaa huomioon eri järjestelmäpiirejä tai näytönohjaimia, vaan ainakin hintahaitarin yläpäässä käyttäjä voi valita puhelimensa näytön koon, kameran ominaisuuksien tai muotoilullisten seikkojen perusteella. Tarkastellaan, miten keskihintaluokan Lumia-malli sijoittuu kilpailijoihinsa nähden ja löytyykö Lumia 820:n hinnoittelulle perusteita.



Ulkoasu ja muotoilu



Lumia 820 ei perustu enää Nokian N9-mallista alkaneeseen muotoiluun, vaan laite on sananmukaisesti tasainen läpyskä pyöristetyillä reunuksilla. Se on silti profiililtaan tarpeeksi kulmikas, mikä antaa ulkoasulle edes hieman luonnetta. Tylsähköstä ulkoasusta huolimatta Nokian muotoiluosasto on saavuttanut laitteessa jotain samaa tyylikästä yksinkertaisuutta, joka tekee perinteisestä Lumia-muotoilusta niin silmää miellyttävän.

Muotoilussa on otettu mallia myös Nokian kulta-ajoilta 90-luvulta tuomalla mukaan vaihdettavat värikuoret. Värin vaihdon lisäksi kuorten avulla puhelimesta saa halutessaan kestävämmän ja erillisillä vaihtokuorilla saa käyttöön myös langattoman latauksen. Irtokuoret eivät missään tapauksessa tee puhelimesta vähemmän tukevan tuntuista, vaan kuorten irti vääntämiseen tarvitaan voimaa sekä oikea tekniikka. Vaikka kuoret itsessään ovat tukevat, ohuehko ja kiiltäväpintainen muovi ei ikäänny yhtä arvokkaasti kuin tukevampi ja läpivärjätty polykarbonaatti. Testin aikana puhelimen kulmaan ilmestyi selvästi erottuva halkeama, vaikka laite ei ole saanut suurempia kolhuja.

Kun kuoret saa irti (mahdollisten sormivammojen ja taistelun jälkeen), niiden alta paljastuu yhtenäinen tukeva rakenne sekä akku, jonka irrottamalla pääsee käsiksi SIM-korttiin ja microSD-korttipaikkaan. Kuoren alta löytyvät myös langattoman latauksen liitäntäpinnit erikoiskuorille.


Kaikki fyysiset näppäimet on aiempien Lumia-mallien tapaan aseteltu oikeaan reunaan, josta löytyvät äänenvoimakkuus, lukitus/virtanäppäin sekä fyysinen kameranäppäin. Alareunassa on micro-USB-portti lataukseen ja tiedonsiirtoon sekä kaiuttimen ja mikrofonin aukko. Yläreunassa on kuulokeliitäntä. Kamera on keskellä laitteen takakuorta. Etupuolelta löytyy kapasitiivisten näppäinten lisäksi lähinnä etukameran aukko, kaiutin sekä valmistajan nimi kirjoitettuna pienellä yläreunaan.


Laitteen ulkomitat ovat 9,9 x 123,8 x 68,5 mm ja painoa on kohtalaiset 160 grammaa. Kokoluokka on ainakin omaan käteeni optimaalinen, sillä näytön pinta-ala on juuri niin iso, että ruudun yläreunaan ylettyy peukalolla ilman suurempaa venyttelyä. Käyttö onnistuu yhdellä kädellä ja puhelin kulkee taskussa lenkilläkin. Vaikka laite ei ole kilpailijoihinsa verrattuna erityisen siro, sitä ei voi missään tapauksessa syyttää Lumia 920:n kohdalla usein mainitusta liiasta koosta.



Näyttö ja ominaisuudet

Lumia 820 edustaa näyttönsä puolesta maltillista kokoluokkaa, jota vielä runsas vuosi sitten pidettiin isona. Sen 4,3 tuuman näyttö perustuu AMOLED-paneeliin, joka toimii 800x480 pikselin resoluutiolla. AMOLED-paneeli rakentuu RGB-matriisissa olevista alipikseleistä eikä näyttö siis kärsi PenTile-tekniikan värivirheistä. Näytössä käytetään Nokian omaa ClearBlack-nimellä tunnettua polarisaatiosuodinta, jonka ansiosta näyttö pysyy luettavana kirkkaammassakin valaistuksessa ja mustat ovat todella mustia.

Normaalilta katseluetäisyydeltä puhelimen musta reunus vaikuttaisi jatkuvan suoraan näytön puolelle mustilla alueilla. Näytön värit ja kirkkaus ovatkin yksi osa-alue, jossa Lumia 820 päihittää isomman Lumia 920:n. Se on kuitenkin pieni ilo, sillä WVGA-resoluutio tuoreessa lähes 500 euron puhelimessa ei ole juuri mistään kotoisin siitäkin huolimatta, että Windows Phonen käyttöliittymä ei kärsi pienestä resoluutiosta yhtä pahasti kuin Android. Näytön lasi ei myöskään ole Corningin Gorilla Glass -lasia ja testin aikana tuoreen puhelimen lasipintaan ilmestyi ainakin yksi pieni naarmu, vaikka toisaalta myös Gorilla-lasi naarmuuntuu välillä mystisen helposti.. Lumia 920:n tapaan Lumia 820:n näyttö toimii hanskat kädessä, kun kosketuksen toiminto on käytössä näytön asetuksissa (jota se on oletusarvoisesti).


Lumia 820:n suorituskyvystä ei ole paljon uutta sanottavaa. Sen sisältä löytyy muiden tuoreiden Windows Phone -puhelinten tapaan Qualcommin MSM8960-piiri, jonka kaksi Krait-ydintä toimivat 1,5 GHz:n taajuudella. RAM-muistia on yksi gigatavu ja sisäistä tallennustilaa kahdeksan gigatavua. Kalleimmista malleista poiketen Lumia 820:stä löytyy kuitenkin paikka microSD-kortille, jolla laitteeseen saa mahtumaan enemmänkin musiikkia tai videota.

Verkkoyhteyksien osalta Lumia 820 tukee Suomessakin käytössä olevia LTE-taajuuksia ja se saapunee myyntiin 4G-liittymillä varustettuna. WLAN-tekniikoista tuettuna ovat 820.11 a/b/g/n ja Bluetoothin osalta tuki löytyy 3.1-versiolle ja A2DP- sekä EDR-tekniikoille. Lumia 820:stä löytyy myös NFC-tuki, joka on kuitenkin harmillisen epäyhteensopiva esimerkiksi Android-laitteiden kanssa. Sen avulla puhelimen voi kuitenkin kätevästi parittaa esimerkiksi Nokian omiin kaiuttimiin.

Windows Phone -puhelimet eivät vaadi laitteistolta suuria ja käyttöjärjestelmä pyörii sulavasti Lumia 820 -mallia hitaammallakin raudalla. Sovellukset käynnistyvät vikkelästi, nettisivujen zoomaus toimii ilman nykimistä eikä suorituskyvystä löydy valittamista käytännössä miltään osa-alueelta.

Pienemmän näytön ansiosta Lumia 820:n 1650 mAh akku kestää käyttöä jopa keskivertoa paremmin. Omassa käytössäni akku kesti helposti päivän kun käytössä oli kolme synkronoitavaa sähköpostia, pari kalenteria ja päivän aikana puhelimella surffailtiin satunnaisesti ja selailtiin Facebookia ja Twitteriä sekä näpsittiin muutama kuva. Myöskään netin jakaminen ja jatkuva tiedonsiirto runsaan tunnin ajan ei akkua säikäyttänyt, vaikka puhelin tuntuisikin lämpenevän kevyesti.

Käyttöjärjestelmä

Lumia 820 on Nokian toinen Windows Phone 8 -järjestelmään perustuva puhelin. Järjestelmän uudistuksiin paneuduttiin jo tarkemmin edellisessä Lumia 920 -arvostelussa, joka kannattaa lukaista, jos käyttöjärjestelmän uudet ominaisuudet kiinnostavat laajemmin.


Merkittävin ja näkyvin uudistus käyttäjän kannalta on Windows Phone 8 -järjestelmän uusi kotiruutu. Kotiruutu levittäytyy nyt oikeaan reunaan saakka, kun reunan musta palkki on jäänyt pois. Lisäksi kotiruudulle on ilmestynyt joukko pienempiä live-tiiliä entisten kahden kokovaihtoehdon lisäksi. Vaikka muutokset saattavat kuulostaa pieniltä, niillä on erittäin suuri merkitys ulkoasun kannalta. Eri kokoisia tiiliä yhdistelemällä kotiruudusta saa huomattavasti monipuolisemman ja tyylikkäämmän näköisen. Koska entisen pikkutiilin tilalle mahtuu neljä vielä pienempää ruutua, usein käytettyihin toimintoihin voi luoda pikanäppäimiä ilman, että kotiruutu täyttyy isoista kuvakkeista.


Kotiruudun lisäksi vanhempia Windows Phone -versioita käyttänyt ei huomaa järjestelmässä suurempia eroja. Sen lisäksi näkyviä uudistuksia on tapahtunut lukitusruudulla, joka näyttää käyttäjälle aiempaa enemmän tietoa puhelimen tapahtumista. Normaalin kellonajan ja päivämäärän lisäksi lukitusruudun asetuksista voi valita yhden sovelluksen näyttämään laajempia huomautuksia ja lisäksi joukon muita sovelluksia kertomaan tapahtumista ikonin avulla. Lukitusruutunsa voi koristella puhelimen muistista löytyvillä kuvilla, Facebook-kuvilla tai Bing-palvelun päivän kuvalla.

Yksi tervetullut parannus Windows Phone 8 -järjestelmään on mahdollisuus hallinnoida puhelimen sisältöjä tietokoneelta ilman pakollista Zune-sovelluksen asentamista. Uudet Windows-puhelimet tunnistautuvat Windowsissa massamuisteina ja käyttäjä voi hallita musiikkia, videoita ja valokuvia huomattavasti kömpelöä Zune-järjestelmää helpommin. Valokuvien siirto hoituu myös ilman puhelimen liittämistä tietokoneeseen, sillä kuvat voi halutessaan ladata suoraan SkyDrive-palveluun, jonka kautta niitä pääsee katselemaan tietokoneella tai esimerkiksi television ruudulta Xbox-sovelluksen avulla.

Muita varsinaisia uusia ominaisuuksia Windows Phone 8 -järjestelmässä ovat esimerkiksi huoneet, jotka vaikuttavat hyvältä idealta, mutta vaativat uutta Windows-puhelinta kaikilta käyttäjiltä. Osa ominaisuuksista toimii myös muilla alustoilla, mutta esimerkiksi keskusteluominaisuudet jäävät saamatta. Jos perheestä tai kaveripiiristä kuitenkin löytyy useampia Windows Phone 8 -käyttäjiä, huoneiden avulla hoituu kätevästi keskustelu sekä kuvien, kalentereiden ja muistiinpanojen jakaminen. Lapsiperheille kätevä ominaisuus saattaa olla myös Lasten nurkkaus, jonka voi käynnistää kun lapsi haluaa esimerkiksi pelata puhelimella. Nurkkaukseen voi asettaa toimimaan vain haluamansa sovellukset ja se suojaa puhelimen muita tietoja ja toimintoja mahdollisilta vahingoilta.


Pienistä tai isommista viilauksista huolimatta käyttöjärjestelmä on kuitenkin perustoiminnaltaan samanlainen. Pelkkiin ruutuihin pohjautuva kotiruutu kärsii edelleen ilmoituskeskuksen puutteesta, kun puhelimeen asentaa tarpeeksi sovelluksia, joiden tapahtumista pitäisi pysyä selvillä. Toivon mukaan Microsoftilta tulee kuitenkin asiaan korjaus seuraavan isomman päivityksen yhteydessä.

Sovellukset

Yksi syy nimenomaan Nokian Windows Phone -puhelimen ostamiseen on ehdottomasti mukana tulevat yhtiön omat sovellukset. Ääniohjaava navigointi on erittäin hyvä apu ja kartat opastavat perille kävellen, autolla tai joukkoliikennettä käyttäen vaikka joukkoliikenneopastus toimiikin harmillisesti vain pääkaupunkiseudulla.

Toinen hyödyllinen Nokia-sovellus on ehdottomasti Musiikki, jonka avulla liikkeellä ollessa on aina tarjolla kuunneltavaa, jota voi ladata myös puhelimen muistiin. Jos kuitenkin haluaa päästä käsiksi oman Spotify-tilinsä soittolistoihin, se onnistuu kunhan Spotify saa lupaamansa Windows Phone 8 -sovelluksen valmiiksi.

Nettiselaukseen Windows Phone 8 -alustalla käytetään Internet Explorer 10 -selainta, joka Microsoftin tuoreiden mainosten mukaisesti ei tosiaan enää ole niin huono. Itse asiassa selain suoriutuu tehtävistään mallikkaasti. Välilehtien hallinta on näppärää, sivut latautuvat pääsääntöisesti oikein ja halutessaan selaimen oletushakukoneeksi voi asettaa myös Googlen hakukoneen Microsoftin oman Bingin sijaan.



Yksi alustan suurimmista ongelmista ovat huonot kolmannen osapuolen sovellukset. Ongelmia on yleisesti sovellusten käytettävyydessä ja perustoiminnoissa, kuten myös laiskassa ylläpidossa. Osa kehittäjistä on päivittänyt sovelluksensa tukemaan Windows Phone 8:n uusimpia ominaisuuksia, mutta osa edes välttävästi Windows Phone 7.5 -järjestelmässä toimineista sovelluksista on lakannut toimimasta kokonaan uusimmassa käyttöjärjestelmäversiossa. Ei tilanne silti täysin huono ole, alustalle löytyy myös hyviä kolmannen osapuolen ohjelmia ja suurin osa useimmin käytetyistä Android-ohjelmista löytyy myös Microsoftin sovelluskaupasta tai niille on olemassa toimivat vaihtoehdot.


Yksi selkeä parannus Windows Phone 8 -järjestelmässä ovat uudet rajapinnat, joiden myötä useampia sovellustyyppejä voidaan nykyään ajaa tausta-ajona eikä suoritus keskeydy, vaikka käyttäjä tekee puhelimella muutakin. Taustalla voidaan pyörittää esimerkiksi VoIP- ja navigaatiosovelluksia aiemman musiikkisoittimen lisäksi. Lisäksi kehittäjät voivat rakentaa sovelluksensa palautumaan oletusarvoisesti edellisestä tilasta uudestaan käynnistymisen sijaan, mikä parantaa käyttökokemusta monen ohjelman kohdalla.


Kamera

Yksi asia, mitä Lumia 820:n kamerassa ei ole, on optinen kuvanvakain eli siitä puuttuvat Lumia 920:n loistavat hämäräkuvausominaisuudet. Muutoin se on kuitenkin kilpailukykyinen kamera. Takakameran kennon tarkkuus on 8 megapikseliä ja etukameran kenno tallentaa kuvia VGA-tarkkuudella, joka riittää videopuhelukäyttöön, mutta ei juuri muuhun. Takakameralle valoa antaa kahden LED-valon salama. Videokuvaaminen onnistuu Full HD -tarkkuudella 30 kuvaa sekunnissa.



Windows Phone 8 tuo mukanaan kamerasovellukseen mielenkiintoisen lisän, jonka avulla eri kameraohjelmien kuvaustoiminnot ovat kätevästi käsillä samassa paikassa. Nokian Lumia-puhelimissa on esiasennettuna Microsoftin Bing-linssin lisäksi Nokian oma Panoraama-linssi. Lisäksi sovelluskaupasta löytyy useampia muita sovelluksia, joilla kameran toimintaa voidaan laajentaa. Nokia tarjoaa käyttäjille muun muassa Cinemagraph-linssiä, joka rakentaa hauskoja gif-kuvia pienistä videopätkistä. Marketista löytyy myös Nokian oma SmartShoot, jolla useammista kuvista voi yhdistellä haluamansa lopputuloksen.

Toimintoja laajentaville linsseille onkin tarvetta, sillä kameran perussäädöt ovat erittäin minimalistiset. Kamerasovelluksessa ei esimerkiksi ole mahdollista muuttaa kuvien tarkkuutta ja ominaisuus puuttuu myös Lumia 920 -mallista. Esimerkiksi HTC:n Windows Phone 8 -laitteissa säätö kyllä löytyy.


Kuvanlaadultaan Lumia 820 on perinteinen mobiilikamera. Valoisassa kuvista tulee hyvinkin tarkkoja ja myös makrokuvaus onnistuu kiitettävällä tarkkuudella. Ympäristön muuttuessa tummemmaksi kuviin kuitenkin ilmestyy nopeasti kohinaa ja Lumia 920:n kuvanvakaimen puuttuessa hämärässä tarkkojen kuvien saaminen on hankalaa.




Videokuvan laatu on kohtalaista, mutta automaattisessa tarkennuksessa sekä valkotasapainon automaattisessa säädössä on ongelmia. Enemmän liikkuvia kohteita sisältävissä kuvissa tarkennus pumppaa välillä omiaan ja kuvan väri heittelee häiritsevästi. Molemmat ongelmat korjautuvat toki asettamalla säädöt kohdilleen manuaalisesti.



Yhteenveto

Muutaman viikon testijakson aikana Lumia 820 osoittautui varsin oivaksi älypuhelimeksi. Sen vahvuuksiksi voisi mainita AMOLED-näytön laadun eli syvät mustat ja hyvän värintoiston. Lisäksi puhelimen kokoluokka on suurta puhelinta kammoksuvalle Nokian lippulaivamallia parempi. Irtokuoret ovat hauska lisä ja niiden tuomista lisäominaisuuksista eli langattomasta latauksesta ja iskunkestävyydestä voi olla hyötyä. Muovikuoret eivät myöskään tee puhelimen rakenteesta lelumaisempaa, mutta erityisen kestäviä ne eivät kuitenkaan ole.


Käyttöjärjestelmän osalta Windows Phone 8 on taas edeltäjäänsä hieman valmiimpi ja kilpailukykyisempi. Järjestelmän perussovellukset toimivat kiitettävästi. Edellisen Windows Phone -version tapaan erityisesti integrointi sosiaalisen median palveluiden kanssa miellyttää. Facebook- ja Twitter toimivat kohtalaisen hyvin myös ilman erillisiä sovelluksia ja kontaktien yhteyteen tuodut kuvat ja tilapäivitykset ovat mukava lisä. Silti kokopäiväisesti Windows Phone -laitteeseen siirtymisessä mietityttää kolmannen osapuolen sovellusten taso. Laatu vaihtelee laidasta laitaan ja sovelluskaupasta löytyy edelleen sovelluksia, joita ei ole päivitetty yhteensopivaksi Windows Phone 8 -version kanssa. Ongelmien voisi kuitenkin kuvitella korjaantuvan kohtalaisen nopeasti, jos vain alustan käyttäjämäärät jatkavat kasvuaan.

Jos toisaalta on valmis siirtymään kokonaan Microsoftin ekosysteemiin ja kotikoneesta löytyy Windows 8 ja olohuoneesta Xbox 360, niin Windows Phone 8 saattaa tarjota myös positiivisia yllätyksiä yhteensopivuudessaan. Esimerkiksi Xbox-peleihin saa lisämaustetta käyttämällä puhelinta kakkosruutuna ja hyötykäytössä Microsoftin pilvipalvelut yhdistävät puhelimen kätevästi esimerkiksi toimistosovelluksiin.

Kaikkia Windows Phone -puhelimia vaivaavien ekosysteemin puutteiden lisäksi Lumia 820:n suurin ongelma on sen hinnassa. Lumia 820 on vain reilun satasen isoveljeään halvempi, mutta ominaisuuksissa menetetään kuitenkin suhteessa enemmän. Jos lisääntynyt koko ei haittaa, runsaan satasen lisäpanostuksella saa isomman ja tarkemman näytön sekä markkinoiden ehkä parhaan kameran, vakiona tulevan langattoman latauksen ja enemmän tallennustilaa. Erityisesti kytkysopimuksella hintaero jää pieneksi. Vielä pienemmäksi hintaero jää HTC:n Windows Phone 8X -malliin tai Samsungin Ativ S -malliin, jotka molemmat päihittävät Lumia 820:n ominaisuuksissa (vaikka LTE-yhteydet jäävätkin uupumaan).

Nykyisellä hinnalla Lumia 820:n ostamista kannattaa tosissaan harkita. Sen hankinta voisi tulla kyseeseen, jos haluaa Lumia 920 -mallia kevyemmän ja siromman puhelimen ja nimenomaan Nokian omilla lisäohjelmilla varustettuna eikä kamerankaan menetys harmita. Muussa tapauksessa kannattaa ainakin kokeilla myös HTC:n ja Samsungin tarjontaa ennen ostopäätöksen tekemistä.


Hyvää:
+ Näytön laatu. Syvät mustat, hyvä värintoisto ja ClearBlack-tekniikka.
+ Sopiva kokoluokka
+ Tukeva rakenne

Huonoa:
- Näytön resoluutio.
- Vaihtokuoret eivät kestä kolhuja
- Ekosysteemin puutteet
- Hinta verrattuna kilpailijoihin



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Nokia Lumia 820

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

HMD Fusion – hinta laskenut -28%

HMD Fusion
229 € Gigantti
229 € Power
229 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 319 €

Käyttäjien kokemukset ja kommentit (15)

Kuveerty
Kuveerty

2

Eiköhän tuo hinta elä aika nopsaan.. Jos L920 svh oli se ~600€ ja kytkyllä sai heti 480€ niin tämän svh on ~500€ eli kytkyllä paljonhan tulisi olemaan, veikkaisin 360€? Ativia saa näemmä Elisa Shopitista alle 500€ jo (ilman kytkyä?).

Olisi muuten kiva nähdä Ativin myyntilukuja?

Vastaa
squi
squi

4

@2, Lumia 920:n hinta on kyllä pysytellyt ilman sopimuksia ostettaessa erittäin sitkeästi lähes 600 eurossa. Tuo Soneran 480e kytkyllä ei todellisuudessa ole erityisen halpa kun huomioidaan liittymän muut kulut.

Vastaa
MissBlue
MissBlue

5

Ei saa Lumia 920:ssa markkinoiden parasta kameraa, ei edes parasta kännykameraa, niin kauan kuin Pureview 808 on saatavilla. Toki se yritetään Eflopin johdolla mahdollisimman pian pyyhkiä historian hämärään, mutta siltikin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
S.Templar (vahvistamaton)

6

itse ostin 820 Thaimaasta joulukuun alussa hintaan 415e ja olen ollut todella tyytyväinen puhelimeen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
goubk (vahvistamaton)

7

Taas ihan väärin noi plussat ja miinukset. Kaikkia WP-puhelimia koskee nämä: Hyvää: ei mikään. Huonoa: Kaikki

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
reittilihapulla89 (vahvistamaton)

10

Elikkäs ninkusniin siisnoin abloluuttisesti relatiivisella tavalla korostaen voin tehdä perseptuaalisen todennäköisen puolivarman relatiivin esityksen siitä, että tämä puhelinmalli ei mene kaupaksi kovinkaan hyvin, mutta kuten epäabsoluuttisella tavalla irrelatiivinen Suomenruotsalainen likasankomedia toistaa sekametelisopan näköisella virityksellä, esitän relatiivisen hypoteesin siitä, että tämän puhelimen absoluuttinen myyntihinta sekä Suomessa, että relatiivisesti ajatellen ulkomailla on yleiseen älypuhelimien (varsinkin Samsungien) keskiarvohintaan nähden aivan liian kallis ollakseen kykenevä kilpailemaan mobiilitelefonian laitteiden kuluttajamarkkinoilla, jos hypoteesini siitä, että asiakas päätyy absoluuttisesti Simsangin malliin pitää edes relatiiviesti paikkaansa, sillä tasolla mitä Nokialta voitaisiin odottaa. Ja huom: en ole trolli, olen 12v ja nörtti.

Vastaa
Kuveerty
Kuveerty

11

@4

Joo, siis oli tarkoitus sanoa että 920 svh. oli 660€ ja myyntihinta se ~600€ niin mitähän tälle tulee vakiintumaan alkuun? Expert ja verkkokauppa.com ainakin 465€ jo ovat hintalaputtaneet. Eli on siinä vajaa 150€ eroa kuitenkin 920 ja 820..

Ja tuosta kytkystä, esim. DNA:lla on samaan hintaan (24x20€), jos nyt haluaa hifistellä niin tuon 24kk liittymämaksut ovat yhteensä halvimmillaan 70€ = yhteensä 550€ eikä ole sim-lukittu.

Vastaa
Petteri1948
Petteri1948

12

Joka on laittanut Lumia 820 tai Lumia 900: Oman soittoäänen saa laitettua puhelimeen kun ensin lataa tietokoneelta tai muuualta musiikkitiedostoja (mp3) puhelimeen. Sitten pitää puhelimella etsiä ja ladata 'Luo soittoääni' -ohjelma ja asentaa se. Sitten on helppo luoda omia soittoääniä omista musiikeista. Tätä ohjetta ei löydy Lumian omista ohjeista... Muuten ei saa laitettua omia soittoääniä.

Vastaa
kuvaaja808
kuvaaja808

13

Olen itse käyttänyt PureView 808:aa ja 820:tä. Täytyy sanoa, että 820:n selain toimii selvästi nopeammin. 808:lla on tullut lähinnä käytettyä mobillioptimoituja sivua (jotka sinänsä toimivat ihan mainiosti) mutta 820:lla tulee usein suunnattua sivujen desktop-versioille, kun kerran nopeus ja resoluutio sen mahdollistavat.

Vastaa
Wildduck123
Wildduck123

14

Oma kokemus 3 viikon jälkeen: mukava ja pätevä luuri. Paljon käteviä sovelluksia mukana - elävä kuva ja älykäs kuvaus. Nokian kartat on nopeat ja kattavat. Kameran laatu hyvä. Näin talvella ainakin itse arvotan paljon hanskat kädessä toimivaa kosketusnäyttöä. Pääkaupunkiseudulla arvostan Nokia julkisia sovellusta .. Toimii kivasti. Wp8 toimii nopeasti ja erikokoiset tilet on kätevät.

Vastaa
Pitkakoski
Pitkakoski

15

Työkännykkänä olen tähän luuriin tyytyväinen, eikä edes E7:n näppäimistöä ole kovin paljoa ikävä. Kokoluokkakin on sopiva ja WP8 positiivinen yllätys, vaikkakin joitain ominaisuuksia vielä jää kaipaamaan.

Mitä tulee akkukestoon ja nettiyhteyden jakamiseen, voin jakaa oheisen kokemuksen käytännön elämästä:
Kahden tunnin junamatkalla Rantaradan katkonaisessa verkkoyhteydessä akun varaus putosi 20% (kevyttä surffailua, podcastin lataus ja Androidin normaalien synkronointien aiheuttama verkkoliikenne).

Vastaa

Kokemuksia tästä tuotteesta? Kommentteja arvostelusta? Kerro!

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.