ZTE ja Huawei vakuuttavat takaovien olevan pelkkiä tavallisia bugeja

1
Teemu Laitila

ZTE ja Huawei vakuuttavat takaovien olevan pelkkiä tavallisia bugeja
Kiinalaiset verkko- ja mobiililaitevalmistajat kiistävät asentaneensa tuotteisiinsa niin kutsuttuja takaovia Kiinan hallituksen käskystä. Yhdysvaltain markkinoille pyrkiviä kiinalaisvalmistajia on syytetty Yhdysvalloissa teollisuusvakoilusta. Esimerkiksi ZTE:n puhelimista löydettiin viime keväänä haavoittuvuus, jonka avulla kuka tahansa sai helposti root-oikeudet laitteeseen.

Puhelinten lisäksi ZTE ja Huawei valmistavat matkapuhelinverkkojen laitteistoa. Molempien yhtiöiden johtohenkilöitä oli kutsuttu edustajainhuoneen kuulemiseen vastaamaan yhtiöitä vastaan esitettyihin syytteisiin. Molemmat yhtiöt vakuuttivat edustajille, että yhtiöt eivät aio vaarantaa kaupallista menestystään Yhdysvaltain markkinoilla minkään kolmannen osapuolen tai hallituksen hyväksi.

ZTE:n Pohjois-Amerina ja Euroopan toimintojen johtajan mukaan löytyneet ongelmat eivät ole tahallaan aiheutettuja. "Nämä takaoviksi kutsutut ominaisuudet ovat itseasiassa normaaleja ohjelmistobugeja", ZTE:n Zhu Jinyun vakuutti.



Yhdysvaltain edustajainhuoneen tiedustelukomitean jäsenet olivat pyytäneet kiinalaisyhtiöitä kertomaan tarkemmin esimerkiksi yhtiöiden sisäisistä järjestelyistä sekä Yhdysvalloissa käytetyistä hinnoittelurakenteista. Yhtiöt ova olleet haluttomia vastaamaan kysymyksiin, mikä komitean jäsenten mukaan herättää entistä enemmän epäilyksiä. Kiinalaisten mukaan taas kysymyksessä ovat tiedot, joita "mikään järkevä yhtiö, ulkomainen tai kotimainen, ei suostuisi paljastamaan vapaaehtoisesti".

Huawei on maailman toisiksi suurin ja ZTE viidenneksi suurin verkkolaitteiden valmistaja. Verkkolaitevalmistajista isoin on ruotsalainen Ericsson.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro – hinta laskenut -30%

Apple iPhone 16 Pro
879 € iPhonetalo
1251 € CDON
1259 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
630 € Hobby Hall
778 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -18%

Realme 12 Pro – hinta laskenut -16%

Realme 12 Pro
402 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 481 €

Kommentit (1)

Fiili
Fiili

1

USA:ssa siis vain yksi taho voi takaportata verkkolaitteet, käyttöjärjestelmät, ajurit ja ohjelmat sekä valvoa sivustoja, laitteiden tunnistetietoja ja verkkoliikennettä???

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.