Symbian ei suostu kuolemaan -- Nokia Carla tulossa syksyllä?

19
Teemu Laitila

Symbian ei suostu kuolemaan -- Nokia Carla tulossa syksyllä?
Nokian lupausten mukaisesti entiseen Symbian-järjestelmään perustuva ekosysteemi ei ole kuolemassa pois vielä vähään aikaan, vaan uusi Nokia Carla -nimellä tunnettu käyttöjärjestelmäversio saapuu huhujen mukaan vielä alkusyksyn aikana.

Nokiapoweruser-blogin lähteiden mukaan Carla tulee Nokia Bellen tavoin jakeluun tehtaalta toimitettavien toisen sukupolven 603-, 700- ja 701-mallien myötä vuoden kolmannella neljänneksellä ja myöhemmin Carla saapuu päivityksenä kaikille puhelinmalleille, jotka nykyään tukevat Belle-versiota.

Carlan kerrotaan sisältävän parannuksia esimerkiksi NFC-toimintoihin, widget-sovelluksiin, uuden version selaimesta sekä Dolby Surround -tekniikan. Nimettömän lähteen mukaan ensimmäisen sukupolven Symbian-laitteet (N8, E7, C7) tulevat kuitenkin saamaan osittain riisutun version käyttöjärjestelmästä, sillä Carla vaatii puhelimelta vähintään 1 GHz:n taajuudella toimivan prosessorin sekä esimerkiksi NFC-tuen (joka tosin löytyy C7-mallista).



Nokiapoweruser spekuloi myös, että Nokialta on N8:n seuraajaksi tarkoitetun kamerapuhelimen lisäksi tulossa tämän vuoden kuluessa myös muita uuteen käyttöjärjestelmään perustuvia puhelinuutuuksia. Tiedot todennäköisesti tarkentuvat ensi viikon aikana.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (19)

simsim4
simsim4

6

@5 Lähi tulevaisuudessa tai siis kohta ei tarvita pankkikortteja tai käteistä vilauttaa vain kännykkää kassalla.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
alluu96 (vahvistamaton)

7

@6 NFC on kahta eri lajia. On sitä maksua tukevaa ja VAIN kosketusta tukevaa niinkuin n9, siinä se connectaa NFC kaiuttimeen, mutta se ei toimi maksuvälineenä. Maksua tukeva NFC on tulossa kuten totesitkin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
pekka1239 (vahvistamaton)

9

Eikai Symbian kuole kun siihen on luvattu tukea vielä muutama vuosi, huono otsikko.

Vastaa
xxwavx112
xxwavx112

10

@6 Tarkoitin siis välttämättömänä Carlan toiminnalle, "Carla vaatii puhelimelta vähintään 1 GHz:n taajuudella toimivan prosessorin sekä esimerkiksi NFC-tuen", itse en keksi että miksei puhelimen käyttis voisi toimia ilman sitä.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

12

No näinhän me kaikki jo edellisen "vain yksi Symbian puhelin enää" uutisen aikoihin tiesimme. N8:n seuraaja on siis se viimeinen Symbian nimeä kantava ja sitten tulee Nokia Carla ja Nokia Donna, jos noi nyt on sit viralliset nimet. Kai niille joku yhteinen Symbianin korvaava Nokia OS kehittyy vähintään epävirallisesti...

Hyvä hyvä. Tyhmää olisi tappaa systeemi nyt, kun se vihdoin Bellen myötä alkaa pääseen takas tolpilleen. Onpahan myös jotain toimivaa Windowsin tueksi...

Vastaa
miksuh2
miksuh2

13

@12 OJ_Ghost

> No näinhän me kaikki jo edellisen "vain yksi Symbian puhelin enää" uutisen aikoihin
> tiesimme. N8:n seuraaja on siis se viimeinen Symbian nimeä kantava

Nokia ei ole tietääkseni missään vahvistanut sitä huhua vain yhdestä Symbian-älypuhelimesta. Se oli yhden webbisivuston kehittämä vahvistamaton huhu. Sitäpaitsi Donna saattaa vaatia tuplaydinprosessorin, joka sekin tukee yllä sanomaani. Ja tässä nyt aiheena olevassa uutisessakin mainitaan mahdolliset muut puhelinmallit.

Luultavasti tarkoitit kuitenkin sitä, että Nokia käyttää nykyään nimeä Nokia Belle aiemman Symbian Bellen sijasta. Vastaavasti tulee olemaan Nokia Carla, Nokia Donna jne. Eli siinä mielessä olet oikeassa Symbian nimen katoamisesta.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

15

@14

Belle on tytön ja naisen nimi, onko sulla useinkin tapana nimitellä ihmisiä vääntelemällä heidän nimiään?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

16

16@
>Ihmettelen vaan,että kuinka paljon Nokian kehitys on hidastunut kun
>nyt vasta tulee tuki mm.tuplaydin prosessori jne...

Vuosisitten taisi mennä kartat uusiksi, Moniydintuki on ollut jo vanhan Symbianin versioissa, silloin ei tosin vielä ollut kaupallista rautaa. Viimevuoden mallit ei tosin ole tainneet ytimien puutteesta kärsiä, eikä WPnkään.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

17

@16
Ihmettele vain. Voit toki avata myös näkemystäsi kehityksen nopeuden riippuvuudesta prosessorin ytimien määrään jne... ;)
Ilmeisesti LG on tällä hetkellä siis kehityksen huipulla kännykkäbisneksessä! :p

Nokian organisaatio ei todistetusti ole niitä ketterimpiä. Tässä kategoriassa pointsit kilpailijoille. Sen sijaan itse tykkään Nokian strategiasta ottaa raudasta irti mahdollisimman paljon sen sijaan, että lyötäis vaan lisää viritysosia vanhaan. Tästä pointsit Nokialle.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

19

@19
Tämä onkin hyvä. Nyt kun nykyisiä Symbian luureja työpuhelimenaan käyttävät oppivat, että Office ohjelmat toimii luurissakin, niin siirtyminen WP työluureihin tulee olemaan helpompaa.

Saahan noita Office palikoita muihinkin puhelimiin, mutta onkos tämä nyt WP luurien lisäksi ainut virallinen ja ns. täysversio?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.