Google julkaisi Chrome-selaimen Androidille

5
Teemu Laitila

Google julkaisi Chrome-selaimen Androidille
Google on julkaissut työpöydillä vauhdikkaasti yleistyneen Chrome-selaimensa myös Androidille. Silti suuri osa Android-käyttäjistä jää vielä paitsi uusista ominaisuuksista, sillä Chrome vaatii toimiakseen Androidin uusimman 4.0-version.

Syynä Ice Cream Sandwich -vaatimukseen on ainakin osittain uusimman Androidin mukanaan tuomat parannukset laitteistokiihdytyksessä, josta Chrome ammentaa parantuneen suorituskykynsä.

Vaikka Androidin nykyinen perusselain on jo pidempään jakanut useampia ominaisuuksia Googlen työpöytäselaimen kanssa, kuten WebKit-selainmoottorin sekä V8-nimisen JavaScript-moottorin, Chrome for Android tuo mukanaan useita kaivattuja ominaisuuksia sekä parannuksia.

Merkittäviä uudistuksia on tapahtunut esimerkiksi käyttöliittymässä, jossa välilehtien hallintaa on kehitetty nykyistä selkeämmäksi. Välilehtien välillä voi liikkua pyyhkäisemällä näytön reunasta alkaen ja kaikkia välilehtiä voi tarkastella sisältöineen uudenlaisessa venyvää korttipakkaa muistuttavassa näkymässä. Avoiten välilehtien määrä on nähtävillä osoitepalkissa.



Selaimen kerrotaan olevan aiempaa nopeampi ja myös The Vergen tekemät Sun Spider -testit todistavat tuloksen parantuneen Androidin oletusselaimeen verrattuna. Lisäksi suuri merkitys on käyttäjän havaitsemalla nopeudella, sillä selain pyrkii ennustamaan seuraavaa sivua ja lataamaan sisältöä jo etukäteen taustalla.

Pienillä näytöillä selausta helpotetaan suurennuslasiominaisuudella, joka helpottaa tiheämpien linkkilistojen käyttämistä. Kun selain tunnistaa useampia mahdollisia linkkejä käyttäjän painalluksen ympärillä, esiin ilmestyy suurennuslasi-ikkuna, joka helpottaa oikeaan kohteeseen osumista.

Monien odottama parannus on työpöytäversiosta tuttu mahdollisuus pitää eri laitteille asennetut selaimet ajantasalla ja jatkaa selaamista sujuvasti samoilla välilehdillä myös laitetta vaihtaessa. Googlen palveluihin kirjautumisen jälkeen myös puhelimen Chrome sisältää kaikki muilla koneilla auki olevat välilehdet, kirjanmerkit sekä selaushistorian.

Mielenkiintoinen ominaisuus tai itse asiassa ominaisuuden puute on poissaolollaan loistava Flash-tuki. Adobe on vahvistanut, että Chrome for Android ei tule saamaan mobiili-Flashia edes tulevaisuudessa, vaan Flash on aikaisemman suunnitelman mukaan kuollut ja kuopattu mobiililaitteiden osalta.

Chrome for Android on hyvistä parannuksista huolimatta edelleen beta-tasolla ja ongelmiakin kerrotaan löytyvän. Sivujen lataus ei aina onnistu kuten pitää eikä suurennuslasikaan toimi joka paikassa. Selaimesta myös puuttuu tärkeitä ominaisuuksia, kuten mahdollisuus ladata sivustojen työpöytäversiot oletusarvoisesti.

Googlen pidemmän aikavälin suunnitelmissa on silti tehdä Chromesta Androidin uusi perusselain. Se tuskin kuitenkaan tapahtuu ihan lähitulevaisuudessa, ottaen huomioon vaaditun Ice Cream Sandwichin hitaan ilmestymisen muihin kun Googlen laitteisiin.

Chromen voi ladata sitä tukeviin laitteisiin Android Marketista. Alla Googlen virallinen esittelyvideo:




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (5)

Jonahan
Jonahan

2

Miten google voi edes kuvitella tuovansa tällaista markkinoille, ei näytä koko internettiä, Flash on pakko olla!

Vastaa
ep_
ep_

5

Hitto kun ei tuota ICS:ää ole. Saisikohan jotain ICS-romia Desire Z:lle?

Ainakin tuo synkkaus pöytäkoneen ja puhelimen välillä on kätevä tuossa chromessa.

@2
Täytyy myöntää, että tuo flashin puute ihmetyttää itseänikin. Ehkä Google on ajatellut flashin tarpeen jo niin pieneksi, että se on sama jättää pois. Toisaalta Adobe onkin jo ilmoittanut, ettei mobiiliflashia enää kehitetä (olisiko se sittenkin ollut se syy).

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.