Matkapuhelinmyynnin kasvu hidastuu, Nokia yhä ykkönen

3
Panu Roivas

Matkapuhelinmyynnin kasvu hidastuu, Nokia yhä ykkönen
Vaikka Nokia on kompuroinut viime vuosina älypuhelinmarkkinoilla, sen muu kännykkämyynti on pitänyt Nokian edelleen markkinaosuuksien kärjessä kun sitä mitataan kaikkien myytyjen puhelinten osalta.

Matkapuhelinten toimitukset ovat hidastuneet kolmannella neljänneksellä, ja myös Applen suositut iPhonet kokivat odotettua pienemmän myynnin. Samaan aikaan Samsung on ottanut valtikan Applelta eniten älypuhelimia myyvänä valmistajana. Nokia kuitenkin pitää yhä matkapuhelinten kokonaismarkkinoita hallussaan 27,10% markkinaosuudella.

International Data Corporation (IDC) kertoo maailmanlaajuisen matkapuhelintoimitusten olleen 393,7 miljoonaa edellisessä neljänneksessä. Vuosi sitten sama luku oli 348,9 miljoonaa, mutta markkinoiden kasvu on hidastunut 12,8 prosenttiin lähinnä kehittyneiden markkinoiden heikentyneen kysynnän takia.



"Taloudellinen epävarmuus ja uusien matkapuhelinmallien odotus johti siihen, että osa kuluttajista on päättänyt viivästyttää uuden puhelimen ostoa. Monet odottivat muun muassa uutta iPhone 4S:ää ja RIM:n BlackBerry 7:ää, jotka julkaistiin vasta neljänneksen lopussa."


Kevin Restivo, IDC senior research analyst



Nokian vahvuutena oli halvemman hintaluokan puhelimet sen perinteisesti vahvoilla alueilla, kuten Kiinassa ja Euroopassa. Nokian uusien Windows Phone -puhelinten myynti auttanee sitä jatkossa pysäyttämään markkinaosuuden laskun, mutta Nokia ei välttämättä ehdi toimittaa kovin montaa WP7-puhelinta vielä vuoden viimeisellä neljänneksellä. Lisäksi Nokian on pystyttävä vastaamaan halvemmassa hintaluokassa ZTE:n kaltaisien valmistajien tuotteisiin.

Samsungin toimitusmäärät kasvoivat yli 20% edellisvuoden Q3:n verrattuna, ja siitä tuli älypuhelinmarkkinoiden ykkönen. Halpavalmistaja ZTE sen sijaan on tämän hetken suurin nousija, toimitusten kasvaessa yli 50% edellisvuoteen verratuna. Sen sijaan LG:n matkapuhelinmyynti on kuihtunut 25 prosentilla sen markkinaosuuden tipahtessa noin viiteen prosenttiin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (3)

Anonyymi käyttäjä
smart Android. (vahvistamaton)

1

Jotkut ne osaavat tehdä eniten myyviä (äly)puhelimia ja toiset taas...(PERUS)puhelimia!.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.