Microsoft uskoo Windows Phone -puhelinten markkinaosuuden nopeaan kasvuun

10
Teemu Laitila

Microsoft uskoo Windows Phone -puhelinten markkinaosuuden nopeaan kasvuun
Microsoft uskoo Windows Phone -käyttöjärjestelmän saavuttavan jopa yli 20 prosentin osuuden älypuhelinten markkinoista seuraavien kolmen neljän vuoden kuluessa. Microsoft pitää tutkimusyhtiöiden kuten Gartnerin ja IDC:n ennustuksia 20 prosentin osuudesta vuoteen 2015 mennessä liian konservatiivisina.

Microsoft selitti yhtiön tulevaisuudensuunnitelmia uutistoimisto Bloombergille Berliinin IFA-messuilla, jossa myös julkaistiin ensimmäiset uuteen Windows Phone Mango -järjestelmään perustuvat puhelimet. Microsoft ja ensimmäiset Mango-puhelimet julkaissut HTC aikovat yhdessä panostaa esimerkiksi myyjien kouluttamiseen, jotta nämä osaavat esitellä Windows Phone -alustan ominaisuuksia oikealla tavalla.



Myyjien kouluttamisen lisäksi Microsoft aikoo koukata markkinoille suuntaamalla markkinointia erityisesti naisille sekä ensimmäistä älypuhelintaan ostaville.

Myös HTC aikoo lisätä panostuksiaan Windows Phone -alustaan. Bloombergin haastatteleman HTC:n Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan johtajan Florian Seichen mukaan nyt on oikea aika panostaa Windows Phone -alustan markkinointiin. "Windows Phone on saanut erittäin positiivisen vastaanoton ja uskomme, että tämä vuosi on hyvä aika saada alusta liikkeelle ja laajempien yleisöjen tietoisuuteen", Seichen kertoo.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (10)

Anonyymi käyttäjä
Gummisetä (vahvistamaton)

1

"Microsoft uskoo Windows Phone -puhelinten markkinaosuuden nopeaan kasvuun"

Ilman muuta! Heh, heh ...
Niin Sony:kin aikanaan beta-videoihinsa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mmikkis (vahvistamaton)

2

"Microsoft aikoo koukata markkinoille suuntaamalla markkinointia erityisesti naisille sekä ensimmäistä älypuhelintaan ostaville."

Ja tämä kohderyhmä menee innoisaan ostamaan 4,7" näytöllä varustettuja jättiluureja? Alusta asti mielestäni koko microsoftin strategia on ollut täysin väärä. Luurit fyysisesti vetoaa kokonsa puolesta tekniikkaihmisiin ja niille WP7 ei tarjoa mitään, taas potentialiset asiakkaat kiertää aika kaukaa moiset jättiluurit.

Nokialla on hyvät mahdollisuudet menestyä jos tekevät sellasen näppärän kokoisen ja kevyen luurin koska sellasta ei vielä ole ja pistävät siihen siis kaikki parhaat osat, eikä tee niin kuin muut valmistajat, että siinä jättinäyttöluurissa on ne kaikki herkut ja pienempi on riisuttu.

Mielestäni tässä microsoftin touhussa on ollut focus hukassa alusta asti siitä, että kenelle sitä yritetään myydä ja kenelle se on tarkoitettu.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Omnia 7 (vahvistamaton)

3

Jos Windows Phone puhelimien myynti nousee rajusti,niin Nokia tuskin tulee siitä merkittävästi hyötymään!!.
Google tulee pysymään suurimpana "käyttöjärjestelmän" valmistajana (eelei kehityksessä tapahdu pahoja notkahduksia!!) ja taas Samsung on suurin älypuhelinvalmistaja!.

Vastaa
Bluejack
Bluejack

4

Voi,voi kun kuulostaa liiankin tutulta kun android uhmasi sitä kuuluisaa kuollutta symbian lehmää pari vuotta sitten tällä foorumilla. xd

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

5

Minäkin uskon osuuden kasvuun, mutta vauhdista en osaa sanoa. WP:ssä on selkeä kilpailija iOS:lle. Selkeä käyttää, jokainen idiootti, tai entinen iOS:n käyttäjä osaisi käyttää WP:tä, se näyttää kivalta ja sopivan rajoitettu että peruskäyttäjä ei pääse sotkemaan asioita. WP onkin Google+ Applen Facebookille.

Saisivat nyt vain ulos sen oikeasti viimeistellyn version, jollaista tässä on odoteltu. Toivottavasti ei käy Duke Nukem Forevereitä tämän toiveen kanssa.

Vastaa
Tore2003z
Tore2003z

6

onko tämä ns "uutinen"? minulla on aina vaikea ymmärtää mitä se sana tarkoittaa. oliko tämä nyt sitten se? jotkut sanovat että se on mainontaa, toiset että spekulaatiota. en minä ymmärrä.

Vastaa
Anestic
Anestic

7

Kyllä mahdollisuuksia on, kunnon windows-integraatiolla yrityspuolelle :D Ja käyttis on kätevä, ainakin itse tykkäsin. Tietenkin kehitystä tarvitaan paljon varsinkin käyttöönottoon...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jake se minäkin (vahvistamaton)

8

Just noinhan MS:n kuuluukin sanoa ...eikä niin kuin eFlopp Nokiasta...
mutt vaikka MS uskoiskin, niin minä en.
...Ja muuten ostajien usko on ratkaisevampi markkinaosuuskamppailussa...

Vastaa
Routalempi
Routalempi

9

@4 Tässä on vain se ero, että Androidin tullessa markkinoille, Symbian tosiaan oli jo saattohoidossa (tätä vaan ei oltu myönnetty), mutta Android taasen on elämänsä iskussa. Eli kykeneekö Windows Phone tekemään silti saman? Epäilenpä ettei pysty, mutta markkinaosuus toki tulee nousemaan. Tietty Googlen Motorola kauppa saattaa tuoda yllätyksiä näihinkin asioihin, etenkin jos Samsung todellakin on etsimässä jo vaihtoehtoa jne.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Pekka Routalempi (vahvistamaton)

10

On se jännä se markkinaosuus. Jännästi tulee nousemaan tulevaisuudessa. Hyvin jännää.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.