Nokian Ahtisaari: Uusi MeeGo-käyttöliittymä ensi vuonna

16
Matti Robinson

Nokian Ahtisaari: Uusi MeeGo-käyttöliittymä ensi vuonna
Nokian muotoilusta vastaava johtaja Marko Ahtisaari on kertonut yrityksen tulevaisuudennäkymistä tämän vuoden LeWeb-konferensissa. Konferenssin isännän, Loïc Le Meurin haastattelussa Ahtisaari kertoi Ovi-palveluiden vakuuttavista kasvulukemista ja Nokian panostamisesta paitsi globaaleihin, niin myös lokaalipalveluihin. Lisäksi Ahtisaaren mukaan ensi vuonna tullaan julkaisemaan uusi käyttöliittymä MeeGo-alustalle, kertoo ArticStartup.

Ahtisaaren näkemyksen mukaan kosketuskäyttöliittymät vaativat nykyisellään käyttäjältä liian paljon huomiota. Design-pomo kertoi, että tulevaisuus tuo mukanaan ratkaisuja, jotka mahdollistavat vaivattoman ja tehokkaan käytön vähemmällä huomiolla. Hänen mukaansa Windows Phone 7 -alusta on askel tähän suuntaan, jonka voi huomata myös Microsoftin mainoskampanjoista. Uuden käyttöliittymän julkistamisaikataulusta Ahtisaari ei hiiskahtanutkaan.



Marko Ahtisaari painotti lopuksi myös eurooppalaisen mobiiliekosysteemin tärkeyttä Nokialle.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G04s – hinta laskenut -40%

Motorola Moto G04s
88 € Proshop
89 € Prisma Verkkokauppa

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Moto E13 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto E13
39 € Power
59 € Telia
82 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 59 €

Samsung Galaxy S23 FE – hinta laskenut -24%

Samsung Galaxy S23 FE
349 € DNA
462 € Summ
499 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 462 €

Honor X7b (4G) – hinta laskenut -23%

Honor X7b (4G)
99 € Power
129 € Gigantti
129 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Kommentit (16)

Anonyymi käyttäjä
Sillattis (vahvistamaton)

1

Eiköhän tuo jos haluan tehdä/nähdä jotain niin avaanpa erillisen aplikaation-ajattelu ole aika vanhanaikaista. Kiinnostavin tieto pitää olla suoraan ja nopeasti esillä kun katson puhelinta ilman, että joudun aukaisemaan yhden tai usein jopa useampia itsenäisiä ohjelmia.

Kuka pystyy tuon tulevaisuudessa tekemään parhaiten tulee pärjäämään. Launch padien viilailulla vajoaa unohdukseen. Nykyäpäivän widgetit ovat vasta ensimakua tulevasta.

Vastaa
ZZboy
ZZboy

3

Tuo on kyllä törkeimpiä temppuja mitä kännykkä voi tehdä, näyttää nyt kaikki info heti ruudulla, aivan idioottimaista. Parempi kun näkyy vain pienet saapuneiden viestien pallot joka sovelluksen nurkassa. Vähän aikaa sitten kun katsoin iPhonesta niin näkyi Mail (13), Phone (2), Skype (5), Messages (12), Feeds (82), AppStore (6), To Do's (6), MDN (4), Facebook (6), ja pari muuta firman sisäistä (15), (1).

Toisaalta kyllä, nappasin myyjän Motorolan näytöltä mielenkiintoisen !5-18% viestin, jolla oli ihan oikeasti merkitystä, et kyllä niistä joissakin asioissa on hyötyä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jack B. (vahvistamaton)

4

Tuo on kyllä törkeimpiä temppuja mitä kännykkä voi tehdä, näyttää nyt kaikki info heti ruudulla, aivan idioottimaista. Parempi kun näkyy vain pienet saapuneiden viestien pallot joka sovelluksen nurkassa. Vähän aikaa sitten kun katsoin iPhonesta niin näkyi Mail (13), Phone (2), Skype (5), Messages (12), Feeds (82), AppStore (6), To Do's (6), MDN (4), Facebook (6), ja pari muuta firman sisäistä (15), (1)

-> Fail! Joudut virkkaamaan kapulan kanssa puoli tuntia selvittääksesi viestit yms, mitä on tapahtunut. Tähän on olemassa fiksumpiakin vaihtoehtoja, kuten pian tulet huomaamaan :)

Vastaa
ZZboy
ZZboy

5

-> Fail! Joudut virkkaamaan kapulan kanssa puoli tuntia selvittääksesi viestit yms, mitä on tapahtunut. Tähän on olemassa fiksumpiakin vaihtoehtoja, kuten pian tulet huomaamaan :)

Niin, kun sormella tökkää ko. ikooniin niin lukemista riittää ja riittää jonkun pidemmän lennon jälkeen, tai yleensäkin jos ei käytä 3G data roaminkia vaan odottaa WiFi verkkoon pääsemistä.

Muutaman kerran kun joku väärä ihminen sattuu näkemään vastaanottamasi viestit tulet huomaamaan, että tiedot pitää olla vaikeammin nähtävissä kuin virtanappia hipaisemalla. Tämä me oivallettiin jo yli kymmenen vuotta sitten.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

6

5@
>Muutaman kerran kun joku väärä ihminen sattuu näkemään
>vastaanottamasi viestit tulet huomaamaan, että tiedot pitää olla
>vaikeammin nähtävissä kuin virtanappia hipaisemalla.

Käyttäjä tietenkin valitsee mitä näkyy, kuinkapaljon näkyy ja milloin näkyy.

Ilman virtanappiin koskemista nyky vehkeissä näkyy jotain, sen näkymän on oltava tarkemmin suojattu ja valittu, koska se on sivullisenkin mahdollista nähdä, jos laitteeseen pääsee käsiksi. Eli siinä yleensä näytetään vain uutta lukematonta olisi, mutta ei välttämättä sisältöä.

"Virtanpin" takana saa sitten näkyä enemmän, mutta se onkin suojattu, eikä sivullisen ole mahdollista sitä dataa päästä katsomaan ilman valtuutusta. (salasana/-kuva/-eleen takana), jos "salasana" kyselyä ei ole, niin ulkopuolisen on helppo katsoa tiedot, riippumatta siitä onko pelkkä kuvake, vai osa sisältö kotinäytöllä.


> Tämä me oivallettiin jo yli kymmenen vuotta sitten.

Ketkä oivalsi ja mitä oivalsi ? kymmenenvuotta sitten mobiileissa alkoi vasta pikkuhiljaa tulla "kotinäkymään" infoa. käytönhallinta oli silloin jo käytössä, eli sivullisten pääsy sisältöön pystyttiin estään, samoin salaukset jne.

Jos laitteessa käsitelään hömppää ja luottamuksellista tietoa, niin hömppää voi näyttää suojaamatta (esim erilaiset yleiset syötteet) mutta esim saapuneiden viestien sisältö ei saa sivullisen katsotavissa.

Vastaa
ZZboy
ZZboy

8

"Ketkä oivalsi ja mitä oivalsi ?"

Silloin ku tämäkin firma oli vielä pieni ja mitätön, jotkut keksivät et kännykän tietoihin ei saa sivullinen päästä helpolla käsiksi ja se pitää voida tappaa lennosta, jos se katoaa. Kirjasivat nuo asiat firman siniseen kirjaan, toivoivat parasta ja kehittivät systeemin millä työmyyrät pysyvät ajantasalla toistensa puuhista livenä.

iPhonen valinta talon puhelimiksi (ja myös tableteiksi) perustui ilmeisesti aika paljon noihin palloihin ja kuinka yhdellä silmäyksellä voi nähdä mitä missäkin tapahtuu.

Firman sisäisiin sovelluksiin et osaa mennä vaikka ottaisit työkaverin iPhonen kouraan, salasanaa ei kuitenkaan ole ja ruudulle tulee vain yksi sana tai kuva jonka nähdessäsi pitää tehdä jotain, mutta mitä?

Vastaa
Grina
Grina

9

Käytetäänkö jossain firmassa iPhonea?? Ja vakavamielisemmin: Saako iPhoneen niitä firman sisäisiäkin ohjelmia asennettua jotenkin? Ilman AppStorea siis.

Vastaa
ZZboy
ZZboy

10

"Käytetäänkö jossain firmassa iPhonea?? Ja vakavamielisemmin: Saako iPhoneen niitä firman sisäisiäkin ohjelmia asennettua jotenkin? Ilman AppStorea siis."

Kehittyneissä maissa käytetään, Suomessa ei ilmeisesti ole yleistä.

AppOmatorilla on ilmeisesti mahdollista tehdä sovelluksia pelkästään omaan käyttöönkin, firmoilla on tietysti omat koodaajatkin. Enpä muuten tiedä mistä omassa iPhonessa olevat sovellukset on tulleet, mutta kyllä ne sinne on joku pudottanut eikä kyseessä ole mikään kräkätty malli.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
hh (vahvistamaton)

11

mistä lähtien entine suomen pressa on toiminu nokian työntekijänä?? eikös se ollu neuvottelemassa rauhaa lähi-itään?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Dollarinen (vahvistamaton)

12

Ja mistä lähtien MARKO Ahtisaari on Suomen ex pressa? Isänsä Martti kyllä on sellainen.. Ja eikö tuo nyt oo pikkusen liian nuoren näköinen, että olis toiminu pressana ja nyt jo Nokialla töissä. :) Luultavasti kyllä vastasin rölliin, mutta eipä hätiä mitiä. :)

Vastaa
pepep
pepep

13

millä ihmeen (omilla) avuilla tämä herra on nokian muotoilusta vastaavana johtajana... onkohan tämä herra vaikuttanut nokian kännyköiden muotoiluun jo pitkäänkin.

toivottavasti uusi tj tekee asialle jotain ja nopeasti!

t. todella huolestunut osakkeenomistaja

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

14

8@
>Silloin ku tämäkin firma oli vielä pieni ja mitätön, jotkut
>keksivät et kännykän tietoihin ei saa sivullinen päästä helpolla
>käsiksi ja se pitää voida tappaa lennosta, jos se katoaa.

Mikä tämä firma ? turvallisuus tekijät eivät ole mihinkään kadonneet, niitä oli Nokialaisissa 90 luvulla ja on jatkossakin.

>kehittivät systeemin millä työmyyrät pysyvät ajantasalla
>toistensa puuhista livenä.

Live tapaamista voi tulla uusi hitti :-)


>iPhonen valinta talon puhelimiksi (ja myös tableteiksi) perustui
>ilmeisesti aika paljon noihin palloihin ja kuinka yhdellä
>silmäyksellä voi nähdä mitä missäkin tapahtuu.

Mielenkiintoinen valintaperuste. esimm iPhone näyttö on normaalisti sammutettu, eikä sinä nyä mitään palloja. eikä asoiden esittämiseen ole paljoa asiakkaan vaikutusmahdollisuuksia.

>Firman sisäisiin sovelluksiin et osaa mennä vaikka ottaisit
>työkaverin iPhonen kouraan

Tämä kai yleinen periaate, mutta ei siihen pidä luottaa, ja laite voi joutua viraan käsiin, jolloin suojaus pitää olla parempi, salasana/kuva/ele tjms. tuo tietenkin firma käytössä ihan peruskauraa.

Mainitsemaasi iPhonea ei kuitenkin pidetä erityisen turvallisena valintana firmakäyttöön, on toki kehittynyt huimasti ja joissain taloissa jopa otettu käyttöön (markkinointi toimii).
Ongelma myös suppea laite tarjonta, mikä rajoittaa pahasti, ellei kyse niin pienestä tai kapeasta tolosta että voidaan mennä yhdellä laitteella.

Vastaa
Geke
Geke

15

Heti kun pasisti avasi suunsa, Nokian markkina-arvosta hävisi miljuunia. Ei voi käsittää, miksi tuo tyhjäntoimittaja ostettiin (ostamalla sen varsinainen rahasampo"palvelu" dopplr kovalla hinnalla)SVP:ksi

Vastaa
ZZboy
ZZboy

16

"Ongelma myös suppea laite tarjonta, mikä rajoittaa pahasti, ellei kyse niin pienestä tai kapeasta tolosta että voidaan mennä yhdellä laitteella."

Tuo oli nimenomainen tärkeä valintaperuste, ei ole mitään järkeä laittaa jokaiselle semmoista laitetta joka sopii puseron väriin tai mahtuu kivasti käsilaukun lokeroon. Yksi hardware kapula joka on softalla räätälöity, eikä toisinpäin niin kuin esim. Nokialla on ollut tapana. Pienissä firmoissa useamman tyyliset kapulat onnistuvatkin, mutta kun on kymmeniätuhansia niin kuin meillä ja yli sadassa maassa, niin se ei käy. Tuo kirjavuus on tullut eteen yritysostojen mukana.

Joka on joskus iPhonea käyttänyt tietää millainen pallomeri siellä joskus odottaa ja se saattais olla jollekin mielenkiintoista katseltavaa.

Turvallisuutta ei ole koskaan liikaa, Androidit putosivat pois heti ekalla kierroksella, Nokialla ei edes ollut sopivaa mallia. Yksi suuri ongelma oli irrallinen muistikortti ja akku, molempiin voidaan helposti ympätä vakoilulaite, seurantalaite tai muuten vaan napata muistikortti veks. Jotain Apple ilmeisesti on tehnyt oikein tuossakin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.