Nokia puolustaa uusien puhelinmallien Full Focus -kameroita

14
Teemu Laitila

Nokia puolustaa uusien puhelinmallien Full Focus -kameroita
Nokian kamera-kehityksen johtaja Damian Dinning on julkaissut seikkaperäisen puolustuspuheen Nokian uusimmissa puhelinmalleissaan käyttämälle Full Focus -kameratekniikalle. Dinning kertoo kyllästyneensä lukemaan foorumeilta Nokian siirtyneen Full Focus -tekniikkaan vain kustannussyistä. Tekstistä käy ilmi, että kiinteää tarkennusta käyttävien kameramoduulien valmistaminen on itse asiassa hankalampaa kuin perinteisten versioiden.

Full Focus -kameroita käytetään Nokian C6-01-, C7- ja E7-malleissa. Aiemmin ylistetyn N8-mallin jälkeen uudet kamerat ovat keränneet osakseen aimo annoksen kritiikkiä. Dinning kuitenkin perustelee kiinteää tarkennusta keskivertokäyttäjän haluamalla helppoudella. Kiinteällä tarkennuksella kuvan kaikki elementit ovat tarkkoja alkaen 50cm etäisyydeltä aina äärettömyyteen asti, mihin viittaa myös tekniikan nimi. Kamera on nopea käyttää ja tekniikka mahtuu pienempään tilaan, mikä on entistä tärkeämpää komponenttien lukumäärän kasvaessa.

Kaikista hyvistä ominaisuuksista huolimatta 50 senttimetrin rajoitus estää esimerkiksi viivakoodien lukemisen tai minkä tahansa objektin kuvaamisen lähietäisyydeltä. Myös kameran kuvanlaatu jättää toivomisen varaa N8:n kehuttuun jälkeen verrattuna.



Vaikka monen peruskäyttäjän kannalta käytön nopeus ja yksinkertaisuus voi olla hyvä asia, sopii toivoa, että perinteisen mallin kameroita nähdään Nokian puhelimissa myös tulevaisuudessa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (14)

mikkokk
mikkokk

1

Jaa-a, kannattaa varmaan ostaa n8 tai oikeastaan vino pino niitä ihan siltä varalta että se jää viimeiseksi Nokian puhelimeksi jossa on "perinteisen mallin kamera".

(sarkasmia)

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

2

Eiköhän noissa (viihde) N-sarjan puhelimissa tulla näkemään näitä parempia kameroita, kun taas (yritys) E-sarjan ja (Perus) C-sarjan luureissa näitä "helpompia".

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Just just (vahvistamaton)

5

Ja keskivertokäyttäjät ostaa muka E7:aa? Eikös tätä ole mainostettu kommarin seuraajana? Eikö just työkapulana pitäis olla fyysinen näppis ja kamera parasta mitä markkinoilta löytyy? Olen yrittänyt pitäytyä päätöksessäni jotta tietsikat applelta ja käpälät nokialta mutta ei kun ifone taskuun...

Vastaa
mikkokk
mikkokk

6

@5 iphonessa fyysinen näppis ja paras kamera mitä markkinoilta löytyy? aika paksut omenalasit pitää olla silmillä että tollaset löytää siitä laitteesta.

Vastaa
Poll0
Poll0

7

Ymmärrän muuten tämän homman täysin mutta E7:n kohdalla en. Siinä on Nokialla tullut arviointivirhe.

Vastaa
Ergopad
Ergopad

8

E7:ssa on keskivertoa parempi kamera, joten en näe miksi työpuhelimessa sen pitäisi olla yhtään parempi, varsinkin kun isomman ja paremman kennon laittaminen olisi kasvattanut puhelimen paksuutta ja koko.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

9

8>E7:ssa on keskivertoa parempi kamera, joten en näe miksi
>työpuhelimessa sen pitäisi olla yhtään parempi,

Kamerassa ei ole muutavikaa kuin se että se ei tarkennu lähelle ja se taasen on työkalussa monille käyttäjälli hyvin haasteellinen, ellei jopa ylitsepääsemätön ongelma, jota voi yrittää kiertää jollain irto palikalla.

N8:nt tasoista kameraa siinä ei tarvita

Vastaa
Raattis
Raattis

10

Olen himoinnut E7:aa siitä asti kun ensikerran näin siitä kuvia. Jos se vain olisi MeeGo-puhelin, kuten alunperin huhuttiin.

Nyt MeeGon puute ei kuitenkaan harmita enää niin paljon, koska yli 50% kännykameran käytöstäni on puhelin- ja sarjanumeroiden sekä taulukoiden kuvaamista tietokoneen näytöltä.

Toivon hartaasti, että joskus ehkä ilmestyvään N9:ään tulisi myös lähelle tarkentuva kamera - epätodennäköiseltä vaikuttaa.

Vastaa
Poll0
Poll0

11

Ergopad: user_org sanoi sen oleellisen ja Raattis kiteytti mikä olisi business-puhelimessa pitänyt ottaa huomioon.

Vastaa
Phiideer
Phiideer

12

Yhdyn user_orgin kantaan. Ihan tavallisella käyttäjälläkin on hyvin paljon hyötyä siitä, että voi tehdä nopean muistiinpanon jostain tekstistä tai pienestä kuvasta kameralla. Ärsyttävä virhearvio mielestäni. Ellei sitten kyseisellä kameralla pysty ottamaan 50cm päästä kuvan, jolta saa pienestä tekstistä vielä selvää.

Vastaa
eemeli5
eemeli5

13

Siis tarkoittaako tuo sitä ettei näissä full-focus kameroissa ole edes erillistä makroasetusta, jolloin tarkennuksen saisi haluttaessa lähemmäksi kuin 50cm? Ei voi olla.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

14

13@
> Siis tarkoittaako tuo sitä ettei näissä full-focus kameroissa ole
> edes erillistä makroasetusta,

Idea on juuri siinä ettei ole mitään erillisiä asetuksia, vaan kuva on syvä terävä.

>jolloin tarkennuksen saisi haluttaessa lähemmäksi kuin 50cm?

Nyky toteutuksissa tarkennus on 50cm -ääretön, tekniikan idea on kehittyä myös lähemmäksi.

> Ei voi olla.

Kyllä totta on.

Tämä mikään uusi juttu ole, nyt kyseessä Nokiallakkin jo kolmasversio.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.