Kommentti: N97 - laturisekoilua

14
Petteri Pyyny

Kommentti: N97 - laturisekoilua
Nyt on takana vajaa viikko värkkäilyä Nokian uuden lippulaivan kanssa ja aiemmassa jutussa esilletuomani plussat ja miinukset ovat aikalailla pitäneet kutinsa myös myöhempinä päivinä. Mutta yksi, ihan oman entrynsä ansainnut "ominaisuus" on tässä päivien lomassa löytynyt, nimittäin N97:n fantastinen laturisekoilu.

N97:han ei enää käytä Nokian aiemmista malleista tuttua pyöreää laturipäätä -- ei sitä vanhaa, paksumpaa, eikä uutta, ohuempaakaan -- vaan N97 ladataan Micro USB-liitännän kautta. Siirtymä on yhteensopivuuden kannalta tavallaan loistava, sillä hiljattain kaikki suurimmat puhelinvalmistajat sopivat Micro USB:n käyttöönotosta ensi vuodesta alkaen älypuhelimissaan. Mutta tietysti ongelmaksi muodostuu myös taaksepäin yhteensopivuus. Voidaan arvella, että monelle suomalaiselle yksi tärkeä syy Nokian puhelinten suosimiseen on sen lähes sataprosenttinen markkinaosuus maassamme -- jokaisessa taloudessa lienee ollut tai on nytkin vähintään yksi kotimaisen kännykkäfirman tuote käytössä. Tämä on tarkoittanut myös sitä, että juuri koskaan ei tarvitse miettiä oman laturin mukaanottamista -- tai akun latauksen tarkistamista -- tuttavilla käydessään, koska talosta kuin talosta löytyy yhteensopiva laturi. Nokia ymmärsi kuitenkin suuressa viisaudessaan tämän yksityiskohdan ja jokaisen N97:n mukana tulee hieno adapteri, jonka avulla sekä wanhat että uudet pyöreäpäiset Nokian laturit käyvät myös N97:aan.



Muttamutta. Ensimmäinen puhelimen käyttövuorokausi kun oli takana, loppui kännykästäni -- luonnollisesti, kaiken sen kokeilun tuloksena -- akku täysin ja puhelin sammui. Satuin jättämään puhelimen oman laturin toimistollemme, mutta fiksuna miehenä otin tuon em. adapterin mukaan. Eikun keittiönlaatikosta Nokian pienipäinen laturi esiin ja adapteri kiinni -- latausvalo Micro USB-portin vieressä alkoi vilkkua, joten ajattelin homman olevan paketissa. Varttituntia myöhemmin ajattelin vielä hieman leikkiä puhelimen kanssa ja päätin pistää sen päälle -- turhaan. Puhelin ei inahtanutkaan, vaikka latausvalo vilkkui iloisesti. Noh, onneksi otin myös mukanatulleen USB<->Micro USB -johdon mukaan ja kytkin ko. piuhan Belkinin pistorasiaan kytkettävään USB-laturiin. Jälleen valo vilkkuu iloisesti -> kokeilen puhelinta päälle ja mitään ei tapahdu. Okei, ajattelin, että puhelin tekee samaa kuin mm. TomTomin navigaattorit, eli akun loputtua vehje menee puolitajuttomaan tilaan 5-30 minuutiksi kunnes on saanut sen verran akkua ladattua, että viitsii vaivautua päälle. Odottelin puoli tuntia ja lopputulos oli edelleen sama, mitään ei tapahdu.

Akkua irti, ihmettelyä, akku takaisin, kaivan vielä yhden "pienipäisen" Nokian laturin, muistaakseni N80:n mukana tulleen. Nyt latausvalo ei vilku, vaan palaa koko ajan. Mutta puhelin ei mene vieläkään päälle. Odottelen taas vartin verran ja vihdoin puhelin onnistuu menemään päälle. Jätän puhelimen johdon nokkaan noin klo 22 illalla. Aamulla katson puhelinta noin yhdeksän maissa ja latausvalo palaa edelleen ja puhelimen akkupalkki pumppaa, merkkkinä latauksesta. 11 tuntia latausta, mielenkiintoista, ajattelin. Puhelin pois laturista ja akkupalkki näyttää 2/3 latauksesta. Jännää.

Pari päivää vastaavia kokemuksia ja ei-tieteellinen yhteenvetoni on tämä: Valtaosa vanhemmista Nokian latureista ei anna puhelimelle niin paljoa virtaa kuin se tarvitsisi akun kunnolliseen lataamiseen. Kaikki laturit tuntuvat kuitenkin puhelinta lataavan, paitsi jos puhelin sammuu ennen laturin löytymistä, sen herättämiseen vaaditaan jollaintavalla "tehokkaampi" laturi kuin mitä vanhempien Nokialaisten laturit ovat. Tietokoneen USB-portista tai N97:n omasta laturista ladattuna akku latautuu järkevähkössä ajassa täyteen ja kestää ihan järkyttävän paljon kauemmin käytössä kuin muilla metodeilla. Niin ja sen latausvalon ei siis kuulu vilkkua, vaan se palaa tasaisesti silloin kun akku latautuu ja sammuu kokonaan, kun akku on täysi.

Akkukesto, nyt ensimmäisen "omalla laturilla ja ihan täyteen" -ladatun testin perusteella tuntuu olevan parempi kuin uskoin. Nappasin luurin laturista irti eilen aamulla noin yhdeksän maissa. Tuosta on nyt vajaa 31 tuntia aikaa tätä kirjoittaessa. Tuona aikana kännykällä on käyty 5-20min mittaisia sessioita netissä WLANin ja/tai 3G:n yli yhteensä reilun kahden tunnin edestä, käytetty SportsTrackeriä noin puolentoista tunnin edestä (kolmessa eri pätkässä) ja soitettu tasan nolla puhelua. Akkua on "yhden palkin verran yli puolenvälin" jäljellä, joka ennakoisi, että (puhelimen omaa..) laturia tarvitsee kaivella esiin vasta huomisiltana.


Koko laturiepisodi on ollut oikeastaan ainoa Todella Rasittava piirre muuten erittäin positiivisessa 5 vuorokauden käyttötestissä. Vastaavia havaintoja muilla N97:n käyttäjillä -- vai olenko ihan yksin tämän asian kanssa?-)


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (14)

Anonyymi käyttäjä
Dr.Blind (vahvistamaton)

1

Sama havainto, esimerkiksi autossa lataaminen mennyt hanlaksi, kun on nyt kaksi erilaista nokialaista, iPhone, Navigonin mini-USB; onneksi erillistä fm-lähetintä ei enää tarvitse. Matkapuhelinfoorumilla on raportoitu fm-lähetyksen sirinästä, jos puhelinta ladataan samalla.

Vastaa
xdin
xdin

3

Myös itselläni on tuo laturiepisodi, valitettavasti, tuttu, tosin silloin kun ekan päivän päätteeksi akku tyhjeni täysin, niin latausjohtoa liittäessä latausvalo ei syttynyt lainkaan vaan piti poistaa akku kokonaan ja laittaa se takaisin. Vasta silloin latausvalo syttyi!

Myös laitteen sisäänrakennettu gps-vastaanotin löytää satelliitteja vain ja ainoastaan silloin kun A-GPS on päällä. Ilman A-GPS:ää ei löydä signaalia.

Onko muilla samanlaisia kokemuksia?

Vastaa
dRD
dRD

4

vitali: En ole edes kokeillut ottaa AGPS:ää pois päältä (miksi se pitäisi ottaa pois päältä?) -- olen pikemminkin ihastellut sitä, kuinka nopeasti N97 löytää SportsTrackeriin satelliitit (tottunut TomTomin ikuiselta kestävään satelliittien haeskeluun), jopa sisällä tai paikoissa, joissa en olisi osannut edes kuvitella sen löytävän paikannussignaalia (ja kyllä, siis ihan satelliitit, ei pelkkää AGPS-lokaatiota).

Vastaa
ByteHeave
ByteHeave

5

Jahas, pitääpä varautua laturisekoiluun (itse tuolta vielä välttynyt, kun lomalla tuota voi aina kotona ladata).

AGPSn pois otosta. Kyllä tuon haluaa pois päältä esim. ulkomailla matkustaessa. Nimimerkki: Ihmettelin mistä syntyi Madridissa ollessa taanoin lukemattomia muutaman kilon suuruisia data-siirtoja E90llä, kun mielestäni _kaiken_ säädin offline. Kunnes tajusin että AGPS käyttää aina datayhteyttä vähän. Tosin EUn sisällä uusien roaming sääntöjen jälkeen tuo ei enää paha olisi, mutta muualla liikkuessa voi tuoda ikävän yllärin puhelinlaskuun.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Joo (vahvistamaton)

6

Kuka luuli että siirtymä USB lataukseen on täysin ongelmatonta?
Kyllähän näissä laitteissa on aikaisemminkin kyllä ollut mallikohtaisia latureita syystä.

Jutussasi olisit voinut mainita niiden kenkälaatikko laturien latausvirran. Tuossa on 1500mA akku joten omalla AC-10E laturilla (1200mA)lataaminen ottaa arviolta vähintään 1h 15min jos akku ei ole aivan uusi.

Jos tietokoneen USB 2.0 portista lataa niin latausvirta on maksimissaan 500mA ja ei lataudu täyteen edes kolmessa tunnissa. (muuten kätevä kyllä esim. dataa ja ohjelmia siirrettäessä)

Kannattaa ottaa huomioon myös että uudet laturit vievät rasiaanjätettynä paljon vähemmän virtaa kuin vanhat. Tota AC-10E laturia saa onneksi ainakin KLCtä 10€/kpl. Autoonkin tarvii oman laturinsa...

Latausajan laskee helposti jakamalla akunkapasiteetin latausvirralla.

Vastaa
cyka
cyka

7

Vitali kirjoitti:
"Myös laitteen sisäänrakennettu gps-vastaanotin löytää satelliitteja vain ja ainoastaan silloin kun A-GPS on päällä. Ilman A-GPS:ää ei löydä signaalia."

Minulla sama ongelma usein Nokia 5800:n kanssa. Tosin muutaman kerran löytänyt paikani.

Vastaa
justerr
justerr

8

Mulla ei N97:aa ole, mutta vähän samanlaisia ongelmia on ollut muiden latureiden kanssa.

Itsellä kaksi eri puhelinta (N95,6680) latasi akku max. muutaman minuutin ja ilmoitti sitten akun olevan jo täynnä. Kokeilin 2 eri puhelimella, 4 eri akulla ja 3 eri laturilla. Kaikissa sama ongelma. Vaikka piti puhelinta latauksessa koko yön, laturi ei montaa minuuttia yön aikana ladannut.

Sitten tajusin kytkeä laturin toiseen pistorasiaan ja sen jälkeen ei ole ongelmia ollut. Ilmeisesti jostain syystä laturi lämpeni liikaa eikä ladannut tällöin maksimissaan kuin muutaman minuutin. Samassa pistorasiassa on/oli kiinni tietokone ja televisiokin, mutta ilmeisesti nuo laturit ovat herkkiä häiriöille yms.

Vastaa
ByteHeave
ByteHeave

9

No nyt tuli koiteltua ns. "normikäyttöä" jossa kuitenkin esim. etupaneelissa facebook sovellus, joten käyttää verkkoa (kotona ollessa WLANia) koko ajan. Akku kesti eilen aamusta tähän, eli n. 1½vrk. Sammui itsekseen ja kun laitoin tuon laturiin ja painoin virtanappia meni kyllä ihan heti suoraan päälle (käyttäen puhelimen mukana tullutta omaa laturia).

Tulipa muuten verrattua lukemia tuossa mukana tulleessa ja E90sen mukana tulleessa, niin tuossa on tehoa laturissa puolet enemmän, kuin Nokian vanhassa. Eli joo, voi kestää hieman kauemmin vanhemmalla laturilla tuon lataus.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jaa... (vahvistamaton)

10

Alkaa vähän olla hieman ärsyttävää kun oon jo 8 tuntii usb laturill ladannu eikä vieläkään mee tosta nokian logosta kännykkä mihinkään.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Joo (vahvistamaton)

11

Kerro lisää...

Laitteen omalla laturilla vai tietokoneen USB portista?
Kokeile jokatapauksessa välillä eri rasiasta tai portista...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Hmm (vahvistamaton)

12

Onkohan kukaan muu huomannut samaa että FM-lähetin ja Bluetooth ei voi olla yhtäaikaa päällä? Eli kun kuuntelee FM-lähettimellä musaa ja kun Bluetoothin laittaa päälle FM-lähetin tippuu pois päältä. Ois kiva tietää onko tuo vika mun laitteessa vai ominaisuus. Ei sit pysty kuuntelemaan musaa ja käyttämään autosarjaa samaan aikaan, ei hyvä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
meitsi (vahvistamaton)

13

Mulla N97:n akun varauksen ilmaisin taitaa lukea tietonsa jostain Tarot-korteista. Tänään akku tyhjeni (ilmaisimen mukaan) muutamassa tunnissa 8 natsasta yhteen natsaan, sen jälkeen puhelin otti näköjään itesään niskasta kiinni ja sinnitteli yli kaksi tuntia sillä viimeisellä natsalla. Ja kun latasin sitä autossa hetken aikaa ja otin irti, niin väitti vielä tunnin jälkeen siitä, että lataa edelleen. Ilmeisesti jotain pyhää henkeä?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.