HTC:n seuraava Google-puhelin tulossa huhtikuussa?

6
Markus Lehtiniitty

HTC:n seuraava Google-puhelin tulossa huhtikuussa?
HTC:n toisesta Googlen Android-alustalla varustetusta puhelimesta on vuotanut tietoja julkisuuteen. Puhelin tulee saataville T-Mobile-operaattorin ohella myös muiden operaattoreiden kautta. T-Mobilella uutuuden mallinimi tulee olemaan G2 seuraten siis T-Mobilen G1:tä. Muiden tarjoamana laitteella tulee kuitenkin olemaan oma nimensä.

Ensimmäisenä T-Mobilen G2:sta kertoneen CellPhone Signal -sivuston mukaan G2 tulee sisältämään kosketusnäytön, viiden megapikselin kameran automaattitarkennuksella ja videokuvaustuella, 3G- ja WLAN-yhteydet, muistikorttipaikan sekä stereo-Bluetoothin. Lisäksi G2:ssa kerrotaan olevan myös toinen kamera videopuheluja varten.

CellPhone Signalin mukaan G2 julkistettaisiin jo tammikuussa, mutta Boy Genius Reportin saamien tietojen mukaan tämä ei pidä paikkaansa. BGR:n mukaan G2 julkistettaneen vasta huhtikuussa ja alkuperäinen ajankohta julkistukselle oli helmikuun loppu. Julkistus jouduttiin kuitenkin siirtämään huhtikuulle ohjelmisto-ongelmien vuoksi.
MAINOS



Lisäksi BGR:n mukaan kyseessä tulee olemaan kokonaan kosketusnäyttöön pohjautuva laite eli siitä ei tulisi löytymään G1:stä tuttua fyysistä QWERTY-näppäimistöä. Näin ollen kyseessä ei olisikaan suora seuraaja G1-mallille ja myös G1:n myynti jatkuisi uutuuden rinnalla.

Aiemmin olemme kertoneet HTC:n aikeista tuoda Android-puhelin myös Pohjoismaiden ja näin ollen Suomenkin markkinoille ensi kesänä. Kyseessä saattaakin olla sama puhelin, jota T-Mobile ryhtyy myymään G2-nimellä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi Note 13 (5G) – hinta laskenut -26%

Xiaomi Redmi Note 13 (5G)
147 € CDON
208 € Multitronic
249 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 198 €

Samsung Galaxy M35 – hinta laskenut -22%

Samsung Galaxy M35
215 € CDON
399 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 273 €

Realme 12+ – hinta laskenut -20%

Realme 12+
249 € CDON
369 € Proshop
454 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 311 €

Nothing Phone (3a) Pro – hinta laskenut -18%

Nothing Phone (3a) Pro
399 € Verkkokauppa.com
399 € DNA
489 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 489 €

Kommentit (6)

Anonyymi käyttäjä
keiijjoo (vahvistamaton)

5

höö luulisin et useat noilla leikkineet ei hirveän helposti muihin merkkeihin vaihda.Tai mä ainakaan.tulkoon vaikka 4 biljoonan bikselin kameralla ja 100 tuuman kuiskaisu näytöllä 220 erillaista nokiaa =)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
TeeKoo (vahvistamaton)

6

Hmmm... Kaikkia uusimpia julkaistuja kapuloita testanneena, mukana myös G1, voin sanoa että melko leluja ne vielä on. MUTTA, ennen kuin joku ehtii huutamanaan Nokian huonoutta, kuten näillä kommenttipalstoilla on tapana, sanon myös sen että täytyy muistaa G1:nkin olevan vasta released product number 1. Elämme meilenkiintoisia aikoja. Kehityksen suunnasta ei ole epäselvyyttä. Windows mobiilille voitanee sanoa näkemiin ja tämä asia ei ainakaan minun yöunia vei, päin vastoin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.