EU vaatii Googlelta selityksiä – Epäilee Androidin rikkoneen lakia

2
Manu Pitkänen

EU vaatii Googlelta selityksiä – Epäilee Androidin rikkoneen lakia
EU ilmoitti melko tarkkaan vuosi sitten aloittavansa tutkinnan, jossa selvitetään onko Google rikkonut kilpailulainsäädäntöä Androidilla. Tänään komissio ilmoitti päätyneensä tutkimuksissa siihen, että viitteitä Google on rikkonut EU:n kilpailusääntöjä ja käyttänyt hyväkseen määräävää markkina-asemaansa.

Tutkimusten tulosten pohjalta Googlelle ja sen emoyhtiö Alphabetille on lähetetty niin sanottu väitetiedoksianto, jolla komissio käytännössä pyytää vastinetta löytämilleen epäkohdille. Googlelta saatavat vastaukset voivat muuttaa komission tulkintoja, joten tutkinnan lopullinen tulos voi poiketa paljonkin nykyisistä päätelmistä.

Komissiota häiritsee erityisesti se, että Google on käytännössä pakottanut laitevalmistajat esiasentamaan internetjätin sovelluksia Android-puhelimiin. Komission tulkinnan mukaan tämä on estänyt kilpailua. Lisäksi Android-puhelimien oletushakukoneeksi tai mahdollisesti ainoaksi hakukoneeksi on jouduttu valitsemaan Google, mikä komission tulkinnan mukaan on estänyt kilpailua hakukonemarkkinoilla. Tutkinnan yhteydessä on löydetty viitteitä siitä, että Google on myöntänyt joillekin suurimmille älypuhelinten ja tablettien valmistajille sekä operaattoreille taloudellisia kannustimia vastineeksi siitä, että ne asentavat ainoastaan Googlen hakukoneen laitteisiinsa.



Komission mukaan Googlen menettelytavat ovat myös estäneet Googlesta riippumattomien Android-haarojen käytön kaupallisesti. Menettelyä on perusteltu fragmentoitumisen estämisellä.

Venäjän kilpailuviranomainen päätyi viime vuonna samankaltaisiin päätelmiin Googlen Android-käyttöjärjestelmään kohdistuneessa tutkinnassa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (2)

Anonyymi käyttäjä
Sillattiis (vahvistamaton)

2

Pahintahan on, että käsittääkseni valmistaja ei voi myydä AOSP-laitteita jos meinaa myydä myös Googlen kilkkeillä olevia laitteita. Tämän purkaminen aukaisisi markkinoita merkittävästi.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.