Microsoft irtisanoo yli puolet työntekijöistään Suomessa

4
Manu Pitkänen

Microsoft irtisanoo yli puolet työntekijöistään Suomessa
Microsoft on vahvistanut tänään tekevänsä Nokialta ostetusta puhelinliiketoiminnasta 7,6 miljardin dollarin alaskirjauksen sekä irtisanovansa yhteensä 7800 työntekijää, joista suurin osa tekee parhaillaan töitä puhelinten parissa.

Microsoftilla työskentelee Suomessa 3200 työntekijää (suurin osa puhelinten parissa), jotka sijaitsevat Espoossa, Tampereella ja Salossa. Microsoftin suunnitelmana on irtisanoa enintään 2300 työntekijää ja lopettaa Salon yksikön toiminta. Oulun yksikön sulkemisesta kerrottiin jo viime vuonna samalla kun Microsoft päätti lopettaa edullisten Asha-puhelimien kehityksen.

Toimitusjohtaja Satya Nadellan mukaan Microsoft on edelleen sitoutunut kehittämään omia älypuhelimia. Strategiassa ei kuitenkaan enää painoteta vahvaa omaa puhelinyksikköä, vaan Microsoftin puhelimet nähdään jatkossa vain yhtenä komponenttina Windows-ekosysteemissä. Käytännössä Microsoftin tarkoituksena on ilmeisesti asemoida Lumia-puhelimet samalla tavalla kuin Surface-laitteetkin.



Nadellan mukaan Microsoft keskittyy puhelimissa jatkossa kehittämään ratkaisuja kolmeen segmenttiin: yrityskäyttäjiin (tietoturva, tuottavuus), halpoihin puhelimiin ja Windows-lippulaivoihin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (4)

pentsu
pentsu

2

Jälleen kova takaisku, varsinkin Salolle jossa Nokia aikoinaan työllisti suuren osan kaupunkilaisista. Ei hyvältä näytä. Toivottavasti raunioille keksitään edes jotain.

Vastaa
teme565
teme565

3

Tämä on vain seurausta siitä tosiasiasta, että MS ei ole pärjännyt kännykkämarkkinoilla.

Netmarketshare.comin mukaan Androidin markkinaosuus on hieman yli 50%, iOS:llä hieman yli 40% ja Windows Phonella 2,29%. Symbiankin puolustaa edelleen olemassaoloaan 1,42% osuudella.

Ei auta itku markkinoilla, eteenpäin on mentävä. Onneksi ihan joka sektorilla ei mene huonosti. Esim. telakkateollisuudessa tulee näkymään kirkasta valoa vuosien ajan http://www.talouselama.fi/uutiset/turun...ijoita/a2313225

Jälkiviisas on helppo olla, mutta meillä (erityisesti Salossa, josta olen muuten kotoisin) tehtiin se virhe, että tuudittauduttiin Nokian ikuisuuteen. Myös sen mitä olen entisiltä nokialaisilta kuullut, Nokia tuudittautui itsekin omaan voittamattomuuteensa ja resurssit firman sisällä keskitettiin epäolennaisiin asioihin sen sijaan että oltaisiin tehty jatkuvaa kehitystä ja pyritty menemään eteenpäin.

Lainaus:

Jälleen kova takaisku, varsinkin Salolle jossa Nokia aikoinaan työllisti suuren osan kaupunkilaisista. Ei hyvältä näytä. Toivottavasti raunioille keksitään edes jotain.


Eiköhän sitä keksitä. Onhan Oulussakin käsittääkseni Nokialta pois joutuneet työllistyneet suht hyvin. Suomessa vaan on vähän se ongelma, että byrokratia ja yhteiskunnan rakenteet on tehty suuria teollisuusyrityksiä silmälläpitäen kun nykyisellään tarvittaisiin ehdottomasti joustavaa ja dynaamista byrokratiaa, jotta pienillä yrityksillä olisi mahdollisimman hyvä alusta yrittää. Onneksi meillä on pitkästä aikaa pääministerinä konkari, joka hankkinut kannuksensa virastoissa notkumisen sijaan yksityisellä puolella, saa ehkä jotain aikaankin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
vpaka26 (vahvistamaton)

4

Onhan se ikävä juttu että tämmöisiä päätöksiä joudutaan tekemään mutta ei niitä huvikseen tehdä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.