Pikatestissä Windows Phone 8.1 – näin uudistukset purevat

6
Matti Robinson

Pikatestissä Windows Phone 8.1 – näin uudistukset purevat
Testasimme eilen kehittäjien jakeluun saapunutta Windows Phone 8.1 -käyttöjärjestelmäversiota. Vaikka versionumero päivittyy vain yhden kymmenyksen verran, niin kyseessä on varsin merkittävä päivitys. Joku voisi sanoa, että lähes yhtä merkittävä kuin loikkaus Windows Phone 7:stä Windows Phone 8:aan.

Uusi käyttöjärjestelmäversio tuo mukanaan paljon tärkeitä ominaisuuksia sekä käyttäjien nähtäville että kulissien taakse. Jälkimmäisenä mainituista on esimerkkinä huomattavasti laajempi rautatuki, joka mahdollistaa Microsoftin laitealustan laajentumisen entistä paremmin kaikenlaisiin hinta- ja laitesegmentteihin.

Käyttäjille päin näkyy eritoten uusi ilmoituskeskus, joka löytyy iOS:n ja Androidin tavoin yläreunasta. Vetoeleellä avautuva laatikko muistuttaakin kovasti Androidin vastaavaa ja toimii hyvin pitkälti samalla tavalla. Tämä on vain hyvä asia käyttömukavuutta ajatellen, Androidin ilmoituskeskus on hiottu ja toimiva ratkaisu.

Ilmoituskeskus yhdistää ilmoituksen useimmin käytettyihin asetuksiin, joiden muuttaminen onnistuu napin painalluksella. Esimerkiksi rotaatiolukon tai WiFin saa kytkettyä päälle ja pois ilmoituskeskuksesta ja kaikki neljä vaihtoehtoa on vaihdettavissa asetuksista. Mikä mukavaa, niin lisäksi sieltä löytyy pikalinkki asetuksiin. Ilmoitusten asetuksista on mahdollista muuttaa myös ilmoituksen ääntä ja värinää.

Windows Phonen ilmoituskeskus on huomattavasti Androidin versiota yksinkertaisempi ja pelkistetympi. Se kaipaa ehkä hieman vielä hiomista, mutta onhan kyseessä vasta ensimmäinen iteraatio. Täytyy kuitenkin sanoa, että se päihittää jo nyt iOS:n kahtia jakautuneen ilmoitus- ja toimintakeskuksen ja sen omituiset välilehdet yksinkertaisuudellaan. Uuden toimintakeskuksen myötä piiloutuvat ikonit näytön ylälaidassa näkyvät nyt jatkuvasti.

Myös halvemmat puhelimet saavat nyt
kolme saraketta ruutuja vierekkäin
Käyttöliittymä on saanut paljon ei-niin-näkyviä uudistuksia. Esimerkiksi sovelluslista kertoo new-lisäliitteellä uusista sovelluksista, latauksen piippaus ei ole yhtä pitkä, fontteja sovelluksissa on parannettu ja niin edelleen. Näkyvin uudistus lienee taustakuva, joka on nyt ensimmäistä kertaa mahdollista asettaa kotinäkymään. Se näkyy ruutujen takana ja on varustettu parallax-efektillä. Jotkin ruuduista (kolmannen osapuolen sovelluksista) eivät tosin ole läpinäkyviä ja lisäksi kääntyessään ne eivät näytä läpi taustakuvaa. Parallax-efekti toimii oivasti kotinäkymässä ja useimmille persoonallisen kuvan lisääminen varmasti piristää käyttöliittymää. Myös ruutuja saa nyt enemmän, kuten esimerkiksi Lumia 1520:ssa on jo ollut.

Lisäksi käyttöliittymän yksi harmituksia monille on ollut heikohko näppäimistö. Nyt siihenkin on tullut parannuksia kun Microsoft julkaisi uuden Word Flow -näppäimistön. Parempia ehdotuksia (nyt myös tuttujen nimistä) antava ja Swiftkeyn ja Swypen liukukirjoitusta mukaileva näppäimistö otti haltuunsa jopa Guinnessin ennätyksen nopeudessa. Laajamittaista testiä emme tehneet, mutta näppäimistö vaikutti toimivan oikein mukavasti ja löytää varmasti faninsa.

Myös selain on uudistunut. Uusi Internet Explorer 11 tuo muutamia odotettuja ominaisuuksia sekä jotain yllättävämpääkin. Odotetuista kenties tärkein on välilehtien rajoittamisen poistaminen. Aiemmin selaimessa pystyi pitämään avoinna ainoastaan kuutta välilehteä, mutta nyt määrä on rajoittamaton.

Selaimeen on lisäksi tuotu lukijamoodi, jossa verkkosivuston uutiset kääntyvät helpommin luettaviksi kirjanapin painalluksella. Readerin ominaisuuksista saa säädettyä taustan ja tekstin värit. Parannuksia on tehty myös aloitusnäyttöön kiinnitettyjen verkkosivujen livetietoihin.

Sitten on Cortana. Cortana on tietysti Microsoftin Halo-pelisarjan hahmo, mutta nyt myös Windows Phone -alustan virtuaalinen assistentti. Sekä äänellä että kirjoittamalla toimiva assistentti on varsin monipuolinen, vaikka kyseessä on vasta beta-julkaisu. Se suoriutuu hyvin kysymyksistä, jollaisista voi odottaa kilpailevien alustojenkin suoriutuvan, mutta osaa lisäksi muitakin kikkoja. Cortana osaa muun muassa tallentaa muistutuksia liittyen henkilöihin, jotka se kertoo esimerkiksi puhelun tai viestin yhteydessä.

Cortana toimii ainoastaan englanniksi,
mutta osaa yllättävän paljon
Cortana tallentaa tietoja käyttäjästä omaan muistikirjaan, jossa säilyvät esimerkiksi käyttäjän fanituksen kohteet ja seuraamat uutisaiheet. Cortana tallentaa tietonsa pilveen ja oppii kokoajan käyttäjistään. Halutessaan Cortana kertoo myös päivän tärkeimmät uutiset ja säätiedot.

Cortanaan on lisätty quiet hours eli hiljaiset tunnit -toiminto. Sillä on mahdollista määritellä Cortana käsittelemään puhelut ja tekstiviestit automaattisesti tiettynä aikana, joka voi olla vaikkapa yö tai kiireelliseksi merkitty kalenteritapahtuma. Siihen voi määritellä myös sisäpiirin, jonka puhelut ja viestit tulevat läpi kaikkina aikoina.

Cortana toimii valtavan hyvin ottaen huomioon, että kyseessä on vielä beta-vaiheessa oleva ominaisuus. Valitettavasti siinä on kuitenkin toistaiseksi yksi iso ongelma: Sitä ei saa suomen kielellä. Toimintoa on mahdollista tosin käyttää Suomessakin, kun määrittelee asetuksista alueen Yhdysvalloiksi ja kielen englanniksi.

Yhteenveto

Windows Phone 8.1 -päivitys on erittäin onnistunut. Se poistaa suurimpia ongelmia ja tuo odotetuimpia ominaisuuksia. Ilmoituskeskus on kerrassaan hieno uudistus ja näppäimistön parannukset ovat erittäin tervetulleita. Lontoota osaavalle myös Cortana voi olla erittäin hyvä apuri.

Emme käsitelleet tässä kaikkia Windows Phone 8.1:n uudistuksia, mutta tulemme ottamaan Windows Phonen uuden version tarkempaan syyniin lähempänä virallista julkaisua. Tällöin toistaiseksi keskeneräiset ja beta-leimalla varustetut ominaisuudet ovat valmiita ja saamme virallisen käyttökokemuksen.

Voi sanoa, että päivitys tuo Windows Phone käyttöliittymän erittäin lähelle kilpailijoita ja osittain jopa ohittaa ne. Microsoftilla on kestänyt kauan saada muutokset ulos, mutta se on kannattanut. Nyt alkaa hiominen ja viilaaminen, jota edelleen Windows Phonessa on paljon.

On kuitenkin selvää, että tämän uudistuksen jälkeen Windows Phonea on todella paljon helpompi suositella myös Android- ja iOS-käyttäjille.

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (6)

JussiFX
JussiFX

1

Päivitys on kyllä merkittävä. Itseä ei Cortana kiinnosta (kuten ei myös muidenkaan alustojen vastineet), mutta tuo tiilitaustakuva, ilmoituskeskus ja enemmän tiilejä -ominaisuudet ovat kyllä iso juttu. Sitä vain en käsitä, miten musasoitin on yhä aikamoista kuraa - tainnut vain huonontua edellisestä versiosta. Eikä siinä edelleenkään ole seek baria - Haloo! On taatusti eka musasoitin koko meikäläisen softahistoriassa missä ei sellaista pikku ominaisuutta ole.
Games -hubi on kanssa jollain tapaa onnistuttu raiskaamaan. Järkyttävän laginen räpellys. Täytyy vain toivoa pikaisia päivityksiä.
Erilliset äänenvoimakkuudet medialle ja soitto/ilmoitusäänille on hyvä plussa kyllä.

Vastaa
qwerty16
qwerty16

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JussiFX:

Pystyykö tuon päivityksen siis lataamaan jo jostain?

-Qwerty16

Vastaa
Mrmistermrmister
Mrmistermrmister

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti qwerty16:

Voi, rekisteröitymällä sovelluskehittäjäksi. Se on täysin ilmaista, eikä tarvitse siis oikeasti olla sovelluskehittäjä.

Mutta tietääkseni menetät puhelimesi takuun jos päivität Windows Phone 8.1 Developers- version.

Vastaa
7520G
7520G

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti qwerty16:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JussiFX:

Päivitys on kyllä merkittävä. Itseä ei Cortana kiinnosta (kuten ei myös muidenkaan alustojen vastineet), mutta tuo tiilitaustakuva, ilmoituskeskus ja enemmän tiilejä -ominaisuudet ovat kyllä iso juttu. Sitä vain en käsitä, miten musasoitin on yhä aikamoista kuraa - tainnut vain huonontua edellisestä versiosta. Eikä siinä edelleenkään ole seek baria - Haloo! On taatusti eka musasoitin koko meikäläisen softahistoriassa missä ei sellaista pikku ominaisuutta ole.
Games -hubi on kanssa jollain tapaa onnistuttu raiskaamaan. Järkyttävän laginen räpellys. Täytyy vain toivoa pikaisia päivityksiä.
Erilliset äänenvoimakkuudet medialle ja soitto/ilmoitusäänille on hyvä plussa kyllä.

Pystyykö tuon päivityksen siis lataamaan jo jostain?

-Qwerty16

http://mobile.theverge.com/2014/4/14/56...wnload-features

Vastaa
p3310
p3310

5

Mä en ymmärrä miksi ette voi kertoa ettei näistä uudistuksista suurin osa toimi/toimii väärin?

Vai onko se vaan mun puhelin missä ne ei toimi? Esim. ilmoituskeskuksen ollessa pois päältä ei äänet toimi, jos laittaa sen päälle, vain äänet tilaan, tulee kuitenkin ilmoitusmerkki yläkulmaan vaikka se on pois, bluetooth logo ei ilmesty vaikka bluetooth on päällä jne.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti p3310:

Mä en ymmärrä miksi ette voi kertoa ettei näistä uudistuksista suurin osa toimi/toimii väärin?

En aivan tajunnut mikä sinulla toimi väärin ?

Ehkä sinulla on eriversio kun jutun tekijöillä. Esim ns Developer Preview ei ole lopullinen julkaistava versio,

Ja mm Lumoihin tulee WP 8.1 omana versiona.

Tuo Developer Preview toimii kyllä Lumioissakin varsin laajasti, joitain Lumia kohtaisia juttuja jää uupumaan/rikkoo.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.