Valitettavasti näennäisestä avoimuudestaan huolimatta Android on siirtynyt vuosi vuodelta tiukemmin mainojätti Googlen kuristusotteeseen. Google on mm. tehnyt käytännössä mahdottomaksi kännyköiden julkaisemisen, joissa Google Play -kauppa olisi poistettu ja korvattu jollain muulla sovelluskaupalla.
Näin ollen muut, vaihtoehtoiset sovelluskaupat ovatkin jääneet vaatimattoman kokoisiksi niin valikoimaltaan kuin käyttäjämääriltäänkin.
Tähän on ollut kuitenkin yksi merkittävä poikkeus: verkkokauppajätti Amazonin oma sovelluskauppa. Amazon on myynyt omia Androidiin pohjautuvia tableteita ja myös yhden ikioman puhelimenkin. Ja niissä Googlen sovelluskauppa on ollut korvattuna kokonaan Amazonin omalla Amazon Appstorella.
MAINOS
Mutta Amazonin oma sovelluskauppa ei koskaan onnistunut saavuttamaan tärkeintä tavoitettaan, eli sitä, että isot kännykkävalmistajat olisivat korvanneet Googlen kaupan Amazonin kaupalla. Syynä tähän on luonnollisesti se, että Googlen sopimusehdot yleensä kieltävät Googlen kaupan poistamisen myytävistä puhelimista - tai samalla puhelimesta poistetaan kaikki muutkin Googlen palvelut.
Ja nyt Amazon on vihdoin päättänyt heittää pyyhkeen kehään ja sulkee oman Android-sovelluskauppansa. Uusien sovellusten asentaminen kaupasta estettiin jo 20.2.2025 ja lopullisesti sovelluskauppa sulkeutuu 20.8.2025. Elokuun takarajan tultua vastaan, eivät Amazonilta ladatut sovellukset enää päivity ja Amazon kertoo, että se ei pysty enää takaamaan niiden toimivuutta Android-laitteissa kyseisen päivämäärän jälkeen.
Amazonin oma sovelluskauppa jatkaa toki jatkossakin toimintaansa, mutta se toimii tulevaisuudessa ainoastaan yhtiön omaa Fire OS:ää käyttävien laitteiden kanssa. Fire OS on toki Androidin ns. forkki eli siitä jatkokehitetty käyttöjärjestelmänsä, mutta ei enää täysin Androidin kanssa yhteensopiva. Kaikki uudet Amazonin omat tabletit sekä mm. Amazonin omat älytelevisiot käyttävät Fire OS:ää.
Aivan täysin ei tarvitse luopua toivosta, että Googlen monopoli sovelluskaupoissa murtuisi, sillä EU on pakottanut sekä Applen että Googlen taipumaan aivan uudenlaisiin kilpailuasetelmiin. Epic on kovaa vauhtia puskemassa peleihin keskittyvää sovelluskauppaansa sekä Android- että iPhone-kännyköihin.
Kiinassa Googlella ei ole lainkaan toimintaa ja siellä onkin hyvinkin villi sovelluskauppojen maailma, jossa useammat sovelluskaupat kisaavat tasavahvasti toisiaan vastaan. Luonnollisestikaan Kiinassa myytävissä puhelimissa ei ole myöskään mitään Googlen sovelluksia tai taustapalveluita esiasennettuina.
Kommentoi artikkelia