Päivän diili: Nothing Phone (2) alle 450 eurolla

Petteri Pyyny

Kehuttu Nothing Phone (2) nyt halvemmalla kuin kertaakaan aiemmin
Kännykkämaailmaan syntyy nykyisin enää todella harvoin uusia, laajempaa yleisöä tavoittavia valmistajia. Mutta Briteistä käsin toimiva Nothing on yksi merkittävä poikkeus tähän sääntöön.

Nothing on valinnut puhelintensa julkaisussa hyvin "applemaisen" taktiikan ja yhtiö onkin julkaissut historiansa aikana vain kolme puhelinta.

Ensimmäinen malleista, Nothing Phone (1) näki päivänvalon kesällä 2022 ja seuraava malli, Nothing Phone (2) vuoden 2023 kesällä. Ensimmäinen hieman halvempi puhelin nähtiin tämän vuoden keväällä, kun Nothing Phone (2a) julkistettiin.

Mutta yhtiön tuorein "lippulaivamalli" on siis edelleen Nothing Phone (2). Ja nyt puhelin irtoaa omaksi halvemmalla kuin koskaan aiemmin.

Puhelin maksoi julkaisuhetkellään 729 euroa ja hintalappu on pikkuhiljaa laskenut tasaisesti alemmas - mutta ei koskaan aiemmin näin alas kuin nyt, sillä puhelin irtoaa nyt omaksi 449 eurolla.

Vielä viime viikolla puhelinta sai halvimmillaan uutena 550 eurolla ja viimeisen halvin hinta, millä mallia on kertaakaan aiemmin myyty, on ollut 499 euroa, jolla puhelimen sai omakseen elokuussa ja heinäkuussa. Nyt ollaan siis tipahdettu 50 euroa tuostakin alaspäin.

Tarjous löytyy täältä:

Nothing Phone (2), 8GB / 256GB - 499 euroa
hinnat muissa kaupoissa


Tarjouksessa oleva malli on siis 8 gigatavun käyttömuistilla ja 256 gigatavun tallennustilalla varustettu versio puhelimesta. Nothing Phone (2) järjestelmäpiirinä toimii Snapdragon 8+ gen 1 ja se tulee saamaan vielä kaksi suurta Android-päivitystä nykyisen Android 14 jälkeen.

Puhelinta on kehuttu erittäin paljon ja se on kiivennyt useaan kertaan myös Suomen myydyimpien kännykkämallien listoille viimeisen vuoden aikana.



Tämä artikkeli sisältää yhteistyökumppaneiden linkkejä. Tuotteen hinta ei muutu, mutta saamme mahdollisesti siitä pienen komission.


Puhelinvertailun diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Poco F6 Pro – hinta laskenut -39%

Xiaomi Poco F6 Pro
506 € Summ
588 € Hobby Hall
625 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 834 €

HMD Skyline – hinta laskenut -36%

HMD Skyline
319 € DNA
339 € Proshop
499 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Honor X7b (4G) – hinta laskenut -34%

Honor X7b (4G)
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com
149 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 148 €

Honor 200 Pro – hinta laskenut -33%

Honor 200 Pro
465 € Summ
699 € Verkkokauppa.com
699 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 699 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.