Telegramin toimitusjohtaja pidätettiin Ranskassa

Petteri Pyyny

Viestisovellus Telegramin toimitusjohtaja pidätetty Ranskassa
Telegramin perustajiin kuuluva, yhtiön toimitusjohtajana toimiva Pavel Duvrov on pidätetty Ranskassa.

Pidätyksen teki Ranskan poliisi, pienellä Le Bourget'n lentokentällä, joka sijaitsee Pariisin lähistöllä.

Pidätyksen syynä on Telegramia koskeva tutkinta Ranskassa, jossa yhtiötä syytetään siitä, ettei se valvo viestipalvelun sisältöjä riittävän tarkasti. Ranskan viranomaisten mukaan viestipalvelua käytetään rikolliseen toimintaan, kuten huumekauppaan, huijauksiin sekä alaikäisiin kohdistuviin rikoksiin.

Telegram on erityisen suosittu entisen Neuvostoliiton alueella ja mm. sekä Venäjän että Ukrainan viranomaiset käyttävät palvelua laajalti kansalaisilleen viestimiseen. Sovelluksella on myös valtavasti käyttäjiä muualla Aasiassa, kuten Intiassa ja Pakistanissa.

Duvrov on ollut maanpaossa Venäjältä vuoden 2014 jälkeen ja Telegramin toiminnot on siirretty pois maasta jo vuosia sitten. Yhtiön viestisovelluksen yksityisyyden ympärillä on kuitenkin leijunut koko sen toiminnan ajan vahva epäilyksen verho, sillä Telegram ei ole antanut salausalgoritmejaan puolueettomien tahojen tutkittavaksi.



Duvrovilla on Ranskan ja Venäjän kaksoiskansalaisuus, mutta hän asuu nykyisin Dubaissa. Duvrovin on määrä astua kuulusteltavaksi ilmeisesti jo tänään.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro – hinta laskenut -30%

Apple iPhone 16 Pro
879 € iPhonetalo
1251 € CDON
1259 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
630 € Hobby Hall
778 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -18%

Realme 12 Pro – hinta laskenut -16%

Realme 12 Pro
402 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 481 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.