Tuolloin alkoi vuosia kestänyt syyttely, jossa tikunnokkaan nostettiin etenkin Nokian silloinen toimitusjohtaja Stephen Elop, jota syytettiin yleisesti "Microsoftin kätyriksi" - olihan mies tullut taloon nimenomaan Microsoftilta vuonna 2010.
Jälkikäteen tuolloin tehtyjä päätöksiä on tietysti helpompaa arvioida - ja jälkiviisaus on yleisesti ottaen turhaa, mutta tehdään sitä hieman kuitenkin.
Käytännössä Nokia oli hävinnyt pelin jo Elopin tullessa taloon, sillä yhtiö ei ollut ymmärtänyt perustavanlaatuista muutosta kännyköiden markkinassa. Maailma oli loksahtanut iPhonen julkistuksen ja Androidin ensiaskelten jälkeen täysin eri asentoon, kuin missä se oli ollut Nokian kultavuosina kymmentä vuotta aiemmin. Laitteiden merkitys oli muuttunut ja kaiken keskiössä olivat ohjelmistot - ja nimenomaan se, tukevatko kolmannen osapuolen ohjelmoijat yhtiön laitteita.
Nokian riippakiveksi muodostui Symbian, joka oli pirstaleinen, ohjelmoijien näkökulmasta varsin sekavasti dokumentoitu - ja jolta puuttui vuosien ajan keskitetty ohjelmien jakelupaikka.
Jokainen voinee kuvitella tilanteen nykypäivänä: yhtiö julkaisisi lippulaivahinnoitellun puhelimen (eli nykymaailmassa noin tuhannen euron kännykän), mutta siihen ei saisi hankittua WhatsAppia, Signalia, Facebookia, Instagramia tai Google Mapsia.
Nokian oli pakko veikata kolmen vaihtoehdon väliltä: rakentaako omaa, Symbianin korvaajaksi suunniteltua Meegoa eteenpäin - ja rukoilla, että ohjelmistokehittäjät vaivautuisivat tekemään ohjelmistojaan sille (kun ne eivät tehneet niitä edes Symbianille, jolla oli kuitenkin varsin merkittävä markkinaosuus). Kaksi jäljellejäävää vaihtoehtoa olivat käytännössä Android ja Windows Phone.
Meegon tarina jatkui toki aikanaan Jollan muodossa, mutta kenties sen pieneksi jääneen tarinan pohjalta voimme veikata, että Meegokaan ei olisi Nokiaa pelastanut.
Android-maailmassa Nokia olisi joutunut puristamaan tuotantokulunsa ja ns. löysät pois äärimmäisen tehokkaasti, jotta yhtiö olisi voinut realistisesti haastaa aasialaiset Android-valmistajat, kuten Samsungin, HTC:n ja kumppanit. Lisäksi Android-maailmassa oltiin siirtymässä jo nykyisenkaltaiseen maailmaan, jossa puhelinten kehitys on erittäin nopeasyklistä - ja uutukaisen on aina pakko olla markkinoiden terävintä kärkea, jotta se vastaisi kilpailijoiden tuotteisiin (jotka kaikki käyttävät samoja piirejä, samoja kameraelementtejä, jne). Nokia tuli surullisen tunnetuksi jo 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana siitä, että yhtiö ei saanut pysyttyä aikatauluissaan, etenkään lippulaivamalliensa kanssa.
Joten looginen vaihtoehto oli hypätä Microsoftin kelkkaan: siellä kilpailua oli vähemmän ja yhtiö kenties uskoi myös siihen, että Microsoft saa kehittäjät hyppäämään mukaan alustalle vanhojen Windows-yhteistyökuvioidensa kautta. Jälkikäteen on toki helppoa todeta, että näin ei käynyt: kännyköissä tärkeimmät ohjelmistofirmat ovat täysin erit kuin vanhassa tietokonemaailmassa eli Meta, Google ja kumppanit.
Monella tavalla voidaan todeta, että Nokialla olisi ehkä ollut sauma luoda nahkansa Android-valmistajana, mutta sekin olisi vaatinut yhtiöltä muutoksia, joiden toteutuminen olisi ollut - näin jälkikäteen katsottuna - hieman epärealistista. Monet isot valmistajat, jotka hyppäsivät Android-kelkkaan, kuolivat tai surkastuivat pikkuhiljaa pois tai ainakin haamuiksi entisestään: kuka on viimeksi ostanut HTC:n puhelimen..? Ja SonyEricssonin perintöä vaaliva Sonykin on kutistunut niche-valmistajaksi.
Jäljelle jäänyt, verkkoihin keskittyvä Nokia on edelleen elossa ja voi varsin hyvin. Toki, suomalaisille meidän ainoan todellisen globaalia tunnettavuutta nauttineen kuluttajamerkin katoaminen oli sieluun sattunut tapahtuma. Se, että Nokian brändillä valmistetaan taas puhelimia, ei tuskaa lohduta, kun muistamme miten "oikean" Nokian puhelimia oli aikoinaan puolen maailman käytössä.
Kommentoi artikkelia