Android nopeammaksi -sovellukset ovat käytännössä huijausta - ja lentävät ulos Googlen kaupasta

Petteri Pyyny

Mainoksissakin kirkuvat Puhelin nopeammaksi -ohjelmat kielletään, lentävät pian pihalle Googlen kaupasta
Jos olet käyttänyt Internettiä viimeksikuluneen viiden vuoden aikana, olet hyvin, hyvin suurella todennäköisyydellä törmännyt mainoksiin puhelimen toimintaa nopeuttavista sovelluksista. Suurin osa näistä sovelluksista on täyttä tuubaa. Ja itse asiassa usein kyseiset sovellukset saattavat jopa hidastaa puhelimen toimintaa.

Ongelma on erityisesti Android-puolella, jossa sovelluksilla on laajemmat oikeudet tehdä käyttöjärjestelmään vaikuttavia asioita. Näin ollen nimenomaan Androidille markkinoidaan erilaisia "Puhelin nopeammaksi" -sovelluksia hyvinkin paljon.

Valtaosa kyseisistä sovelluksista sinänsä "toimii" ja niiden toimintatapa pohjautuu siihen, että ne "tappavat" kaikki taustalla olevat sovellukset eli pakottavat muut kuin juuri sillä hetkellä käytössä olevat sovellukset sulkeutumaan.

Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että Androidissa on itsessään vastaava, mutta huomattavasti älykkäämpi mekanismi, jolla käyttöjärjestelmä itse osaa tunnistaa paljon resursseja syövät taustaprosessit ja sovellukset ja sulkee tai jäädyttää ne, kunnes niitä seuraavan kerran tarvitaan.



Ohjelmat, jotka ohittavat käyttöjärjestelmän älykkäämmän järjestelmän ja omin nokkineen päättävät mitä prosesseja ja sovelluksia suljetaan, saattavat usein hidastaa puhelinta. Tämä johtuu siitä, että joitain taustaprosesseja saatetaan tarvita muiden sovellusten toimintaan. Tällöin puhelin ajautuu tilaan, jossa "nopeutusohjelma" sulkee prosesseja ja muut ohjelmat aukovat niitä - hidastaen puhelinta entisestään.

Tulevassa Android 14 -käyttöjärjestelmässä Google ottaa vihdoin tiukan asenteen kyseisiin sovelluksiin. Teknisesti valtaosa "nopeutusohjelmista" käyttää Androidin ActivityManager.killBackgroundProcesses -metodia sulkeakseen taustalla pyöriviä prosesseja. Android 14 jälkeen ohjelmat voivat käyttää kyseistä metodia enää sulkemaan omat taustaprosessinsa. Eli ohjelmien koko idea, muiden sovellusten sulkeminen, loppuu kertaheitolla.

Lisäksi Google on ilmoittanut selkeästi sovelluskehittäjille, että teknisesti ei ole mahdollista, että mikään ohjelma pystyisi parantamaan Androidin suorituskykyä, lämmönsäätelyä tai muistin määrää. Ja jos ohjelma väittää tekevänsä jotain näistä, se huijaa kuluttajia - ja potkaistaan ulos Google Play -kaupasta.

Kirjoitimme jo vuosia sitten laajan artikkelin siitä, Miksi puhelimesi hidastuu ja syitä on käytännössä kaksi: ensinnäkin uudet puhelimet ovat nopeampia, joten vanha puhelimesi tuntuu hitaammalta niihin verrattaessa. Toisekseen sovellusten koko ja tehovaatimukset kasvavat jatkuvasti, joten suosikkisovelluksesi uusi versio voi hyvinkin olla hitaampi kuin aiemmin.

Jos puhelimesi on auttamatta hidas ja olet epätoivoissasi kokeillut näitäkin sovelluksia, suosittelemme ennemmin tutustumaan parhaiden puhelinten suosituksiimme ja ostamaan uuden puhelimen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.