DNA:n 3G-verkon alasajo alkaa toukokuussa - ensimmäisenä 3G suljetaan Hyvinkäällä

Janne Yli-Korhonen

DNA:n 3G-verkon alasajo alkaa toukokuussa - ensimmäisenä 3G suljetaan Hyvinkäällä
DNA ilmoitti pari vuotta sitten muiden operaattorien tapaan sulkevansa 3G-verkkonsa vuoden 2023 loppuun mennessä. Nyt operaattori on kertonut tarkempaa aikataulua sulkemisesta.

DNA aloittaa 3G-verkkonsa sulkemisen vaiheittain vuoden 2023 aikana, ja ensimmäisenä 3G-verkosta luovutaan toukokuussa 2023 Hyvinkäällä.

DNA:n mukaan verkon sulkemista on valmisteltu suunnittelu- ja laboratorioympäristöissä jo vuosia, ja toimenpiteitä testattu yksittäisillä tukiasemapaikoilla ennen laajemman alasajon aloitusta. Hyvinkään 3G-verkkojen sulkemisen jälkeen verkon alasajo tulee etenemään alueellisesti.



Kun alasajo alkaa, voi verkko jo lakata toimimasta muuallakin.

"Käytännössä verkon sulkeminen etenee vaiheittain, alue kerrallaan. Etenemisestä Hyvinkään jälkeen tullaan tiedottamaan myöhemmin lisää. Yleisellä tasolla voi kuitenkin todeta, että emme voi enää taata 3G-verkon laajaa toimivuutta alasajoprojektin käynnistymisen jälkeen missään, vaikka paikoitellen 3G-verkko saatetaan pitää päällä verkon palveluoptimoinnin takia vielä jonkin aikaa", kertoo DNA:n radioverkkojohtaja Jarkko Laari.



DNA kertoo, että noin 100 hyvinkääläisellä on vielä käytössä liittymä DNA:n 3G-verkossa. Vuoden 2022 lopulla 3G-verkossa siirrettiin enää vain alle 1% DNA:n asiakkaiden käyttämästä mobiilidatasta.

"Helmikuussa enää noin sata hyvinkääläistä liittymää käytti 3G-dataa kuukauden aikana. Luku sisältää sekä yksityis- että yritysliittymät", Laari kertoo.



Liki 20 vuotta palvellut 3G-verkko suljetaan, sillä kyseessä on vanhaa tekniikkaa, joka kuluttaa 4G- ja 5G-verkkoihin verratessa enemmän sähköä. Tärkein syy löytyy kuitenkin taajuusalueista.

Alasajon myötä taajuuksia vapautuu 4G- ja 5G-yhteyksien käyttöön sekä muille uusille tekniikoille. Uudemmat verkot saavat siis parempaa kattavuutta.



Lisätietoa 3G-verkon sulkeutumisesta ja sen vaikutuksista näet täältä.

Elisa kertoi aiemmin, että sen 3G-verkon alasajo alkaa Hämeenlinnasta ja sulkeminen etenee vaiheittain. Myös Telian 3G-verkko suljetaan tämän vuoden aikana. DNA:n ja Telian yhteisesti omistaman Suomen Yhteisverkon (SYV) 3G-verkon sulkeminen Itä- ja Pohjois-Suomessa tapahtuu hieman myöhemmin, sillä se alkaa vuoden 2024 alussa.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.