Vuoden peliksi valittu Apex Legends Mobile lopetetaan alle vuosi julkaisun jälkeen

Janne Yli-Korhonen

Vuoden peliksi valittu Apex Legends Mobile lopetetaan alle vuosi julkaisun jälkeen
Respanwnin kehittämä ja Electronic Artsin julkaisema Apex Legends Mobile -peli julkaistiin toukokuussa 2022 ja peli osoittautui PC-version tapaisesti erittäin suosituksi, sillä Apple ja Google valitsivat sen vuoden 2022 mobiilipeliksi.

EA on kuitenkin päättänyt sulkea Apex Legends Mobilen 1. toukokuuta 2023 eli alle vuosi julkaisun jälkeen.



EA avaa päätöstä tiedotteessa. Yhtiön mukaan vahvasta alusta huolimatta pelikokemus ei vastannut pelaajien odotuksia ja ajan mittaan pelin päivitysten laatu ja määrä heikkenivät.



Apex Legends Mobilen pelaaminen onnistuu ilmaiseksi, mutta rahalla saa hankittua hahmolle kosmeettisia esineitä.

Oikeaa rahaa ei enää peliin voi syöttää, mutta tilillä olevaa pelin sisäistä valuuttaa voi edelleen käyttää pelin sulkeutumiseen saakka. EA myös kertoo, että se ei palauta pelaajien rahoja.

Lisäksi EA kertoo, että Battlefieldin mobiiliversion kehitys lakkautetaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro – hinta laskenut -30%

Apple iPhone 16 Pro
879 € iPhonetalo
1251 € CDON
1259 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
630 € Hobby Hall
778 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -18%

Realme 12 Pro – hinta laskenut -16%

Realme 12 Pro
402 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 481 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.