Tulevissa Galaxy A -sarjan puhelimissa voi olla yksi kamera vähemmän

Janne Yli-Korhonen

Tulevissa Galaxy A -sarjan puhelimissa voi olla yksi kamera vähemmän
Nykyisissä Samsungin Galaxy A -sarjan laitteissa, kuten Galaxy A33- ja Galaxy A53 -puhelimissa, käytetään neljää takakameraa. Seuraavan vuoden Galaxy A24, A34 ja A54 malleissa tämä saattaa kuitenkin muuttua, kertoo Android Authority.

Seuraavan sukupolven malleissa mahdollisesti käytetään kolmea takakameraa eli yksi jätetään pois.

Nykyisissä laitteissa on pääkameran lisäksi ultralaajakulma, makrokamera ja syvyyskamera.

Raportit kertovat, että näistä viimeisin eli syvyyskamera saatetaan jättää pois.

Yleisesti kyseistä syvyyskameraa on pidetty kohtuullisen tarpeettomana, vaikkakin sen tietoja käytetään esimerkiksi muotokuvia otettaessa. Syvyyskameran tuottamat tiedot kuitenkin pystytään korvaamaan ohjelmistolla, joten ehkäpä Samsung tekee juuri näin tulevissa Galaxy A -malleissa.
MAINOS



Yhden kameran pois jättäminen myös säästää kuluissa ja siten mahdollistaa paremman keskittymisen muihin kameroihin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Razr 40 – hinta laskenut -20%

Motorola Razr 40
562 € CDON
699 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 699 €

Asus Zenfone 11 Ultra – hinta laskenut -18%

Asus Zenfone 11 Ultra
898 € CDON
1090 € Gigantti
1090 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1090 €

Xiaomi Redmi Note 13 (5G) – hinta laskenut -16%

Xiaomi Redmi Note 13 (5G)
147 € CDON
208 € Multitronic
249 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 175 €

Honor Magic7 Pro – hinta laskenut -15%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.