Google Playn sääntömuutoksen seuraus: liki miljoona sovellusta poiston vaarassa

Matti Robinson

Google Playn sääntömuutoksen seuraus: liki miljoona sovellusta poiston vaarassa
Googlen ja Applen sovelluskaupat sisältävät valtavan määrän sovelluksia, josta kertoo "there's an app for that"-ilmaisukin. Valitettavasti kaikki eivät suinkaan ole kovinkaan laadukkaita tai aktiivisesti ylläpidettyjä.

CNETin tietojen mukaan peräti 869 000 sovellusta Google Play -sovelluskaupassa on nk. hylättyjä sovelluksia eli eivät ole saaneet päivitystä yli kahteen vuoteen.

Googlen tänä keväänä vahvistaman muutoksen mukaan nämä sovellukset piiloitetaan eivätkä ole enää löydettävissä sovelluskaupan haulla. Käytännössä sovellukset siis poistuvat kokonaan, kun niitä ei voi ladata.

Vielä muutos ei kuitenkaan ole voimassa, joten kehittäjät voivat päästä pois mustalta listalta, kunhan päivittävät sovellukset nykystandardien mukaiseksi.

Muutos tulee voimaan 1. marraskuuta, 2022.

Saman tutkimusyhtiö Pixelaten selvityksen mukaan Applen sovelluskaupassakin vastaavia on noin 650 000. Applen on määrä vastata tähän ongelmaan myös, mutta sillä ei ole ainakaan vielä selvää sääntöä niiden poistamiseen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A40 – hinta laskenut -40%

Oppo A40
59 € DNA
99 € Power
99 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Oppo A18 – hinta laskenut -38%

Oppo A18
49 € DNA
79 € Elisa
129 € Veikon Kone

Alin hinta viikko sitten: 79 €

OnePlus 12R – hinta laskenut -28%

OnePlus 12R
449 € DNA
616 € Dustin Home
657 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 622 €

Samsung Galaxy A35 – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy A35
179 € Gigantti
179 € Power
179 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 239 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.