Käyttäjät raportoivat OnePlus 6/6T:n Android 11 -päivityksen tuovan ongelmia: heikentynyt akunkesto ja synkronointi ei toimi

Janne Yli-Korhonen

Käyttäjät raportoivat OnePlus 6/6T:n Android 11 -päivityksen tuovan ongelmia: heikentynyt akunkesto ja synkronointi ei toimi
OnePlussan muutaman vuoden vanhat OnePlus 6 ja OnePlus 6T saivat pitkän odotuksen jälkeen Android 11 -päivityksen 12. elokuuta. Jakelu ei kuitenkaan ole vielä käynnistynyt kaikilla ja sille saattaa olla syynsä.

Käyttäjät nimittäin raportoivat mm. OnePlussan keskustelualueella ja Reddit-palvelussa päivityksen tuoneen erilaisia ongelmia.

Etenkin akunkesto on heikentynyt useammalla käyttäjällä.

Lisäksi ainakin OnePlus 6T -mallissa näyttää olevan ongelma synkronoinnin kanssa. Joidenkin käyttäjien kommenttien mukaan Googlen palvelut, kuten Gmail ja kalenteri, eivät synkronoidu ollenkaan.

Osa käyttäjistä kuitenkin kommentoi, että edellä mainittuja ongelmia tai bugeja ei ole esiintynyt.

Android 11 on tuottanut OnePlussalle aiemmin ongelmia Nord-puhelimen kohdalla, jonka kohdalla päivityksen jakelu jouduttiin hetkeksi keskeyttämään erilaisten bugien takia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Nothing Phone (2) – hinta laskenut -35%

Nothing Phone (2)
349 € Elisa
349 € DNA
449 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 537 €

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

HMD Fusion – hinta laskenut -28%

HMD Fusion
229 € Power
229 € DNA
269 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 319 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.