5G-sota yltyy – Kiina uhkaa Nokiaa ja Ericssonia

Manu Pitkänen

5G-sota yltyy – Kiina uhkaa Nokiaa ja Ericssonia
Kiina uhkaa Nokiaan ja Ericssoniin kohdistetuilla vastatomilla, mikäli Euroopassa liitytään Yhdysvaltojen johtamaan Huawei-vastaiseen rintamaan. Wall Street Journalin mukaan Kiina voisi esimerkiksi rajoittaa tai estää Nokian ja Ericssonin valmistamien laitteiden vientiä Kiinasta.

Yhdysvallat on jo pidemmän aikaa yrittänyt kampittaa Huawein 5G-teknologian käyttöä sen kumppanimaissa. Esimerkiksi Naton kautta on välitetty viestiä, että Huawei voi rakentaa tukiasemiinsa takaportteja, joilla Kiinan hallinto voi salakuunnella esimerkiksi sotilastukikohtien tietoliikennettä. Britannia lähti Yhdysvaltojen kelkkaan viime viikolla, kun se päätti estää operaattoreita hankkimasta 5G-tukisemia Huaweilta.

Brittioperaattoreilla on vuoteen 2027 asti aikaa korvata jo asennetut Huawein 5G-tukisemat muiden valmistajien tuotteisiin.

Kiinan hallinnon suunnalta on kuulunut viestiä, että maa on valmis kaikkiin toimenpiteisiin suojellakseen kansallisia yhtiöitään. Saksa päättää näillä näkymin omista valinnoistaan vasta syyskuun puolella.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G04s – hinta laskenut -40%

Motorola Moto G04s
88 € Proshop
89 € Prisma Verkkokauppa

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Moto E13 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto E13
39 € Power
59 € Telia
82 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 59 €

Honor X7b (4G) – hinta laskenut -23%

Honor X7b (4G)
99 € Power
129 € Gigantti
129 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Motorola Moto G54 – hinta laskenut -20%

Motorola Moto G54
119 € Gigantti
119 € Power
149 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.