Elisan 5G-verkko toimii nyt Kemissä

Janne Yli-Korhonen

Elisan 5G-verkko toimii nyt Kemissä
Elisan 5G-verkko laajenee Lappiin, kun Kemi liittyy 5G-paikkakuntien joukkoon. Kemi on jo 24. paikkakunta, jossa Elisan 5G-verkko toimii.

Alkuvaiheessa 5G-verkko kattaa kaupungin keskustan, mukaan lukien Länsi-Pohjan keskussairaalan alueen. Lisäksi verkkoa on rakennettu muun muassa Karjalahden, Kivikon ja Ristikankaan alueille. Lisäksi verkon luvataan kesän aikana laajentuvan Tervaharjuun, Takajärvelle sekä Syväkankaalle.

Elisan 5G-verkko Kemissä toukokuussa 2020 (kuva: elisa.fi/kuuluvuus)
Elisan 5G-verkon kattavuus Kemissä toukokuussa 2020

"Näinä poikkeuksellisina aikoina nopeat ja luotettavat tietoliikenneyhteydet ovat vielä entistäkin tärkeämpiä, kun matkustamista ja ihmisten välisiä tapaamisia on rajoitettu. Täällä pohjoisessa tarve korostuu, kun etäisyydet ovat pitkiä ja esimerkiksi yritysten asiakkaista iso osa on muualla Suomessa tai maailmalla", Elisan Pohjois-Suomen aluejohtaja Jarmo Mikkola kertoo.
MAINOS



"Suomessa käytetään edelleen eniten mobiilidataa maailmassa ja olemme halunneet tuoda 5G:n mahdollisimman nopeasti suomalaisten saataville. Tarvitsemme 4G:n rinnalle vieläkin nopeamman ja tehokkaamman mobiiliverkon, joka mahdollistaa myös uudenlaisia palveluita. Tällaisia ovat esimerkiksi yrityksille tarkoitetut privaattiverkko- ja IoT-ratkaisut", Jarmo Mikkola jatkaa.

Elisa on avannut 5G-verkkoja tähän mennessä Helsinkiin, Espooseen, Tampereelle, Vantaalle, Ouluun, Turkuun, Jyväskylään, Lahteen, Kuopioon, Poriin, Kouvolaan, Joensuuhun, Vaasaan, Seinäjoelle, Hyvinkäälle, Raumalle, Tuusulaan, Keravalle, Kangasalalle, Raisioon, Kemiin, Heinolaan, Kuusamoon ja Siuntioon.

Elisan kuuluvuuskartan näet tästä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A40 – hinta laskenut -40%

Oppo A40
59 € DNA
99 € Power
99 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Oppo A18 – hinta laskenut -38%

Oppo A18
49 € DNA
79 € Elisa
129 € Veikon Kone

Alin hinta viikko sitten: 79 €

OnePlus 12R – hinta laskenut -28%

OnePlus 12R
449 € DNA
616 € Dustin Home
657 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 622 €

Samsung Galaxy A35 – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy A35
179 € Gigantti
179 € Power
179 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 239 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.