Apple pistää vauhtia modeemikehitykseen – Tavoite hylätä Qualcomm vuoteen 2022 mennessä

Manu Pitkänen

Apple pistää vauhtia modeemikehitykseen – Tavoite hylätä Qualcomm vuoteen 2022 mennessä
Applen tavoitteena on, että kaikki sen uuden iPhonet käyttäisivät yhtiön omia modeemeja vuoteen 2022 mennessä. Tiedoista uutisoi Fast Company, jolle Applen suunnitelmista antoi vihiä nimettömäksi jääneet lähteet.

Applen kehitystyön pohjana on Inteliltä hankitut modeemioikeudet, joiden pohjalta Apple voi kehittää 5G-teknologian lisäksi ratkaisua, joka mahdollistaa modeemin integroinnin suoraan järjestelmäpiirille. Apple on tähän asti hankkinut modeemit ulkopuoliselta toimittajalta, minkä takia modeemi on ollut oma erillinen piiri järjestelmäpiirin rinnalla. Integroidun ratkaisun etuna on alhaisempi virrankulutus, korkeampi suorituskyky sekä tietysti pinta-alan säästyminen.

Siihen asti kun Apple saa modeeminsa valmiiksi, iPhoneissa tullaan käyttämään Qualcommin toimittamia modeemeja. Ensi vuonna Apple siirtyy todennäköisesti 5G-aikaan Qualcommin modeemien avulla. Apple ja Qualcomm sopivat oikeuskiistansa huhtikuussa, minkä seurauksena Apple on valmis käyttämään Qualcommin tuotteita omissa puhelimissaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.