Tästä Apple ei hiiskunut paljoakaan – iPhoneihin ilmestyi täysin uusi piiri

Manu Pitkänen

Tästä Apple ei hiiskunut paljoakaan – iPhoneihin ilmestyi täysin uusi piiri
Vähäisemmälle huomiolle Applen eilisessä iPhone-julkistuksessa jäi puhelimiin lisätyt täysin uudet U1-piirit. Applen suunnittelemien piirien tarkoituksena on hyödyntää uutta langatonta teknologiaa laitteiden sijainnin ja paikannuksen tukena.

U1-piirit tuovat puhelimiin tuen Ultra Wideband -nimiselle langattomalle tiedonsiirtoteknologialle, joka mahdollistaa esimerkiksi laitteiden paikantamisen tavanomaista Bluetoothia tehokkaammin ja tarkemmin. Ultra Widebandissa on runsaasti potentiaalia, minkä takia Applekin on päätynyt kehittämään sitä varten oman piirin. Applen demonstroi teknologian mahdollisuuksia iPhone 11 -puhelimissa uudella AirDrop-toiminnolla, jolla voidaan valita tiedoston määränpäälaite vain osoittamalla laitetta kohti.

Applen on huhuttu myös hyödyntävän UWB:tä uudessa jäljitinlaitteessa, jonka voisi kytkeä avainnippuun tai muihin helposti hukkuviin laitteisiin. Näin esineiden löytäminen helpottuu, kun puhelin osaa kertoa mistä esinettä kannattaa lähteä etsimään.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.