Apple muutti sovelluskaupan hakua – Suosi vahingossa omia ohjelmiaan

Manu Pitkänen

Apple muutti sovelluskaupan hakua – Suosi vahingossa omia ohjelmiaan
Kesän aikana App Storen hakutulokset ovat olleet iso puheenaihe, sillä Applen on nähty vääristävän niitä suosiakseen omia sovelluksia nostamalla niitä tuloksissa kärkeen. Apple on kiistänyt, että haussa olisi ollut mitään vikaa, vaan se on toiminut kuten pitääkin. Algoritmeja on kuitenkin nyt "parannettu" niin, että Applen sovellukset eivät ole enää niin näkyvästi esillä.

Applen mukaan sen sovelluksia ei ole keinotekoisesti nostettu hakutulosten kärkeen, vaan sovellukset pärjäävät luontaisesti Applen omissa hakualgoritmeissa. Algoritmeista löytyi kuitenkin kesällä parannettavaa, sillä algoritmeilla oli tapana suosia saman sovelluskehittäjän ohjelmia. Jos siis App Storessa haki hakusanalla "musiikki", tulee kärkeen Apple Music -musiikkipalvelu, mutta sen perään saattoivat tulla myös Podcasts- ja Clips-sovellukset – ja Spotify näkyi vasta näiden jälkeen.

Applen mukaan sen hakualgoritmit seuraavat kaikkiaan 42 tekijää, jotka vaikuttavat ohjelman näkyvyyteen App Storen hakukoneessa.



Syy miksi Apple haluaa kiistää virheellisesti toimineen haun on ehkä se, että asiaa tullaan puimaan hartaasti Spotifyn ja Applen välisessä oikeudenkäynnissä Euroopassa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro – hinta laskenut -30%

Apple iPhone 16 Pro
879 € iPhonetalo
1251 € CDON
1259 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
630 € Hobby Hall
778 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -18%

Realme 12 Pro – hinta laskenut -16%

Realme 12 Pro
402 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 481 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.