Huawei valmistautuukin korvaamaan Androidin – Esimakua tulossa jo tällä viikolla

Manu Pitkänen

Huawei valmistautuukin korvaamaan Androidin – Esimakua tulossa jo tällä viikolla
Huawei on saamassa valmista aikaiseksi nopealla aikataululla oman käyttöjärjestelmän kehityksessä. Hongmeng OS saatetaan paljastaa jo tällä viikolla, kun Huawei järjestää 9. elokuuta Dongguanin kaupungissa ohjelmistokehittäjille suunnatun tapahtuman.

Aluksi Hongmengin arveltiin olevan Huawein kehittämä vastine Androidille, jota Huawei ei voi käyttää enää elokuun jälkeen uusissa puhelimissaan. Huawei ei saa myöskään tukea nykyisten puhelimien päivittämiseen Googlelta Yhdysvaltojen asettamien pakotteiden takia. Yhdysvallat syyttää Huaweita vakoilusta, minkä takia yhdysvaltalaisia yhtiöitä on kielletty tekemästä yhteistyötä Huawein kanssa.

Huawein johto on viestinyt, että Hongmeng OS olisi suunnattu IoT-laitteisiin eikä siis soveltuisi älypuhelimiin. Kiinalaisen Global Times -julkaisun mukaan Huawei aikoisi kuitenkin esitellä Hongmeng-pohjaisen puhelimen jo tämän vuoden lopulla. Julkaisun mukaan ensimmäinen Hongmeng-pohjainen puhelin olisi Mate 30 -sarjaa ja maksaa 2000 juania (noin 260 euroa).


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro – hinta laskenut -30%

Apple iPhone 16 Pro
879 € iPhonetalo
1251 € CDON
1259 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
630 € Hobby Hall
778 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -18%

Realme 12 Pro – hinta laskenut -16%

Realme 12 Pro
402 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 481 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.