NRK: Nokia 7 Plus -kännykkämalli lähetti dataa Kiinaan - tietosuojavaltuutettu tutkii tapausta

Petteri Pyyny

NRK: Nokia 7 Plus -kännykkämalli lähetti dataa Kiinaan - tietosuojavaltuutettu tutkii tapausta
Norjan yleisradioyhtiö NRK on julkaissut uutisen, jossa kerrotaan suomalaisen HMD Globalin valmistaman Nokia 7 Plus-puhelimen lähettäneen luvatta tietoja Kiinassa sijaitsevalle palvelimelle.

Asiaan oli kiinnittänyt huomiota norjalainen Henrik Austad, joka oli halunnut tutkia mihin paikkoihin hänen puhelimensa lähettää tietoja verkossa. Austadin havaintojen mukaan Nokian puhelin lähetti salaamatonta dataa Kiinassa sijaitsevalle palvelimelle, joka on Kiinan valion omistaman tekeyhtiön China Telecomin verkossa.

Austadin havaintojen mukaan puhelin lähetti tietoja joka kerta, kun puhelin kytkettiin päälle. Tällöin palvelimelle välitettiin mm. puhelimen sijainti, sarjanumero sekä SIM-kortin tunnistekoodi.

HMD kertoo vastauksessaan että kyseessä on ollut yhdessä tuotantoerässä ollut ongelma, joka on sittemmin korjattu. Yhtiön mukaan tiedot eivät myöskään mahdollista käyttäjän yksilöintiä. Suomen tietosuojavaltuutetun toimisto tuntuu olevan väitteestä kuitenkin eri mieltä ja toimisto onkin päättänyt aloittaa asiasta tutkimuksen.
MAINOS



Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio kertoo STT:lle että alustavien tietojen mukaan Nokian puhelin on lähettänyt Kiinaan henkilötietoja. Tämä luonnollisesti asettuu EU:n tietosuojadirektiivin alle, sillä kun tietoja siirretään EU:n ulkopuolelle, pitää tietojen siirrolla olla jonkinlainen oikeusperuste.

Aiheesta uutisoi alunperin NRKBeta (norjaksi). Suomessa aiheesta uutisoi ensimmäisenä Yle.

HMD Global on suomalainen yritys, joka on lisensoinut käyttöönsä Nokian tuotemerkin käyttääkseen sitä puhelinten valmistuksessa. Yhtiön puhelimet valmistaa Foxconn Kiinassa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A40 – hinta laskenut -40%

Oppo A40
59 € DNA
79 € Power
99 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Oppo A18 – hinta laskenut -38%

Oppo A18
49 € DNA
79 € Elisa
129 € Veikon Kone

Alin hinta viikko sitten: 79 €

Samsung Galaxy A15 (5G) – hinta laskenut -35%

Sony Xperia 1 VI – hinta laskenut -29%

Sony Xperia 1 VI
999 € Elisa
1399 € Power
1399 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.