Snapin toimitusjohtaja – Snapchatin uudistuksiin on vain totuttava

Manu Pitkänen

Snapin toimitusjohtaja – Snapchatin uudistuksiin on vain totuttava
Verkkopalveluihin ja sovelluksiin tehtävät ulkoasu- ja käyttökokemusmuutokset aiheuttavat aina närää ja tuskastusta vahojen käyttäjien keskuudessa, koska he joutuvat "opettelemaan" heille toimivaksi osoittautuneet palvelun käytön uudelleen. Harvemmin muutosta lähdetään vastustamaan kuitenkin adresseilla ja vielä harvemmin sellaisen allekirjoittaa yli 1,2 miljoonaa käyttäjää.

Näin on kuitenkin käynyt Snapchatin ulkoasumuutoksen yhteydessä. Pikaviestintä kehittävä Snap tiesi muutoksen herättävän tunteita nykyisissä käyttäjissä, mutta se muutosten nähtiin olevan pakollisia palvelun käyttäjämäärien lisäämiseksi. Snapchatin käytöstä haluttiin tehdä helpompaa eli palvelun käyttölogiikan vaatimaa oppimiskäyrää yritettiin loiventaa. Snapchatin halutaan vetoavan maantieteellisesti laajemmalla alueella sekä eri ikäisiin ihmisiin.

Snapin toimitusjohtaja Evan Spiegel on yrittänyt rauhoitella syntynyttä porua vakuuttamalla nykyisille käyttäjille, että he tulevat kyllä tottumaan muutoksiin muutamassa kuukaudessa. Spiegel ei siis aio pyörtää muutoksia, vaan käyttäjien on hyväksyttävä muutos.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.