Emojit muuttuvat ensi vuonna – Mahdollisuus suunnan valinnalle tulossa?

Manu Pitkänen

Emojit muuttuvat ensi vuonna – Mahdollisuus suunnan valinnalle tulossa?
Emojit elävät omaa elämäänsä ja uudistuvat jatkuvasti. Sama kaava tulee jatkumaan myös ensi vuonna Unicoden tuoreimman blogikirjoituksen perusteella. Ensi vuoden jälkimmäiselle puoliskolle ajoitetun emoji-päivityksen pitäisi sisältää ainakin 130 uutta emojia.

Uusia emojia voidaan lisätä listalle vielä lisää ja muitakin muutoksia voi vielä tulla, joten edellä linkitetty lista ei ole kiveen hakattu. Muutoksia listaan on jo tehty, esimerkiksi surumielistä kakkapökäle-emojia ei ole tulossa, vaikka se aiemmin oli kandidaattien listalla.

Lisäksi Unicode on päivittämässä emojeihin liittyvää TR-51-dokumentaatiota, jossa määritellään kuvakkeiden suunta. Jos ja kun muutos lisätään virallisesti dokumenttiin, voivat käyttäjät ensi vuodesta alkaen valita emojien piirtosuunnan samaan tapaan kuin he voivat valita emojin värityksen tai sukupuolen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.