Tulevasta Nokia 3310:stä uutta tietoa – Ei todellakaan mikään älypuhelin

Manu Pitkänen

Tulevasta Nokia 3310:stä uutta tietoa – Ei todellakaan mikään älypuhelin
Viime viikolla paljastui, että HMD Global aikoo herättää Nokia 3310:n eloon. Uusi retroversiointi on tarkoitus esitellä tulevana sunnuntaina.

VTECH-sivuston kuulemien tietojen mukaan uusi Nokia 3310 ei perustu Android-käyttöjärjestelmään, kuten jotkut ovat spekuloineet eikä se muutoinkaan täytä nykyaikaisen älypuhelimen määritelmiä. Nostalgikkojen iloksi uutta puhelinta ei ole siis lähdetty modernisoimaan liikaa. Näytön teknologiaksi on valikoitunut LCD, vaikka nykyaikainen E Ink -näyttö olisi saattanut kunnioittaa alkuperäistä puhelinta paremmin.

Fyysiset näppäimet kuuluvat tietysti pakettiin, mutta näppäimien kerrotaan poikkeavan hieman alkuperäisestä. Muotoilu on samanlainen kuin 2000-vuosikymmenen alun hittipuhelimessakin, mutta uusi versio on ohuempi ja kevyempi. Vaikuttaisi siltä, että vanhaa on pyritty kunnioittamaan, mutta sitä on myös uskallettu myös korjata.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi A3 – hinta laskenut -46%

Xiaomi Redmi A3
59 € CDON
85 € Hobby Hall
99 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 110 €

Samsung Galaxy A54 – hinta laskenut -41%

Samsung Galaxy A54
189 € Power
319 € BIGBOX.FI
355 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 318 €

Samsung Galaxy A34 – hinta laskenut -39%

Samsung Galaxy A34
149 € Power
245 € BIGBOX.FI
256 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 244 €

Samsung Galaxy S23 FE – hinta laskenut -33%

Samsung Galaxy S23 FE
399 € Power
599 € Elisa
631 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.