Microsoft yllätti tuloksellaan

Manu Pitkänen

Microsoft yllätti tuloksellaan
Microsoftin osakekurssilla käytiin kauppaa ennätykselliseen korkeaan hintaan yhtiön ilmoitettua uuden kirjanpitovuotensa ensimmäisen neljänneksen tuloksen. Heinä-syyskuun liikevaihto oli 22,3 miljardia dollaria ja liikevoitto oli 7,1 miljardia dollaria.

Liiketoiminnan hyvän kehityksen taustalla on yrityksille myytävien palveluiden suotuinen kehitys. Esimerkiksi Azure-liiketoiminnan liikevaihto kasvoi 116 prosenttia, palvelinliiketoiminnan kasvu oli 11 prosenttia ja "älykkään pilven" ympärille luotu liiketoiminta kasvoi kahdeksan prosenttia. Windowsin OEM-myynti sen sijaan pysyi samalla tasolla kuin vuosi sitten.

Microsoftin vetäytyminen puhelinmarkkinoilta näkyy hyvin tulosjulkistuksessa: puhelinliiketoiminnan liikevaihto putosi neljänneksen aikana peräti 72 prosenttia. Yhtiö myi peruspuhelimien liiketoiminnan HMD Globalille keväällä ja ajoi itse Lumia-puhelimien kehitystyön käytännössä alas. Puhelimista vetäytymiseen liittyen Microsoft kertoo Q10-raportissaan aikovansa vähentää maailmanlaajuisesti ensi kesään 2850 työpaikkaa. Irtisanomiset tulevat viime keväänä ilmoitettujen vähennysten (1850 työpaikkaa) lisäksi. Viime keväänä Microsoft ilmoitti lopettavansa Tampereen tutkimus- ja kehitysyksikön.



Päivitys. Q10-raportissa mainittu 2850 työntekijän vähennys ilmoitettiin 28. heinäkuuta, eikä se siten ole uusi tieto.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.